Hamilo: Luonnollisesti hullu

Tiedetoimittaja Marko Hamilo on keväällä kirjoittanut poleemisen tietokirjan aiheenaan evoluutio ja mielenterveys.

Kirja on Hamilon tapaan hyvin akateemispainotteinen ja mediakeskeinen yhteiskuntakritiikki jossa käsitellään mm. kouluampumisia ja muita huomiota herättäneitä rikoksia sekä niistä syntynyttä julkista keskustelua.

Hamilo kumoaa tilastoin myytin masennuksen ja väkivaltaisuuden yhteydestä. Näin jo 1990-luvulta asti julkista psykologiakeskustelua seuranneena olen huomannut että julkisuuden "asiantuntijat" ovat yhdistäneet sitkeän itsepintaisesti masennuksen lähes kaikkiin huomiota herättäneisiin väkivaltarikoksiin tai oikeastaan melkein kaikkeen ei-toivottavaan käyttäytymiseen, vaikka väite onkin kumottu kerta toisensa jälkeen. Samalla on rummutettu nuorison pahoinvoinnin jatkuvasta kasvusta. Onko joku nuori nostanut metakan saamastaan epäasiallisesta masennusdiagnoosista vai mistä on kyse?

Eräänä kirjan kantavana ajatuksena on se että evoluutiopsykologia syrjäyttäisi tai ainakin voisi syrjäyttää freudilaisen psykoanalyysin (seksiuniteoriat) koska Hamilon mukaan evoluutiopsykologian väittämät kestävät paremmin tieteellistä tarkastelua. On tietysti järkeenkäypää uskoa että ihmisenkin käyttäytyminen on pohjimmiltaan biologiaan perustuvaa, sillä on todettu että koiraa ei saa opetetua ihmisen tavoille vaikka mitä tekisi. Mutta biologismi ja evoluutiopsykologia eivät ole mitään uusia keksintöjä, ne eivät ole lyöneet itseään läpi lähinnä siksi ettei niillä voi todistella tolkuttomia väittämiä niin kuin freudilaisuudella voi. Mielenterveyshuolto on asiantuntijuudella perusteltua absoluuttista valtaa suhteessa potilaaseen, valta puolestaan ruokkii (itse)kritiikin puutetta ja siten tolkuttomia lausuntoja. Todellinen asiakas on aina laskun maksaja, ei suinkaan toimenpiteen kohde.

Tietysti psykologia ja psykiatria on muutakin kuin tolkuttomasti perusteltuja pakkohoitoja ja laitosväkivaltaa, Hamilon kirja painottuu juuri tähän muuhuun. Psykoterapeuttien määrä on kaksinkertaistunut tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä ja nimenomaan omasta pussista maksavien potilaiden vuoksi, kasvu selittyy pitkälti itsetuntomyytin ja masennusmyytin yleisyydellä lehdistön ja yleisön keskuudessa. Juuri näitten myyttien kimppuun Hamilo käy evoluutiopsykologialla ja ansiokkaasti sivulla 110:

"Realistisempi ja myös evoluutiopsykologisesti järkevämpi tapa ajatella itsetunnosta on, että kyse on yksilön arviosta omasta sosiaalisesta statuksestaan. Tälläistä "sosiometriä" olisi siis yhtä turhaa ja typerää yrittää pönkittää kuin olisi justeerata auton bensiinimittaria näyttämään enemmän kuin tankissa todellisuudessa on." Osui ja upposi.

Psykoterapian vaikuttavuudesta sivulla 120: "Se, mihin terapeutti on koulutettu, on vain silmälumetta niin hoidettavalle kuin terapeutille itselleenkin." Kuitenkin Hamilo uskoo että psykoterapialla on muutakin kuin blasebovaikutusta. Mitenkähän psykoterapian tehoa voi mitata objektiivisesti? Kukaanhan ei maksa kallista terapiaa jos ei siihen jo valmiiksi usko, usko psykoterapiaan taas on pitkälti lehtien tekstimainoksista lähtöisin. Minkä tahansa bisneksen asiakkaat ovat aina tyytyväisiä, tyytymättömät ovat entisiä asiakkaita. Hamilo puuttuu myös epäasialliseen psykoterapian markkinoimiseen jossa luvataan mahdottomia: kaiken pahan mielen katoamista. Psykoterapiaan pyrkivä kurkottaa kuuseen ja kapsahtaa katajaan.

Hamilon ansioksi voi laskea myös sen ettei haksahtanut luontomyyttiin: se mikä on luonnollista (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) ei välttämättä ole hyvää ja tavoiteltavaa. Psykokulttuuri on pitkälti luontomyyttiin pohjautuvaa. Sivulla 10 on hieno sitaatti ranskalaiselta esseistiltä Charles Baudelaire (1821-1867):

"Jos tutkitte ja erittelette huolellisesti kaikkea mikä on luonollista, jokaista ehdottoman luonnollisen ihmisen tekoa ja mielihalua, ette löydä niistä mitään muuta kuin kauhisteltavaa. Kaikki kaunis ja ylevä on järjen ja harkinnan tulosta."


Hamilolla on uskoa nykyajan psyykelääkkeisiin. Tietysti näin maallikkona on riskialtista mennä farmakologian poluille liukastelemaan, mutta mutta. Jos psyykelääkkeellä ei ole selviä haittavaikutuksia lienee kyse kalkkitablettiin rinnastettavasta valmisteesta. Jokainen psyykelääkityn vanhuksen nähnyt tietää että psyykelääkevastaisuudessa ei ole kyse mistään ideologisesta vastustuksesta.

Kappaleessa "Hulluus" käsitellään autismia ja skitsofreniaa ohittaen täysin ne skandaalinomaiset tavat jolla potilas määritellään mieleltään sairaaksi. Kirjasta paistaa "en ole mikään psykologiakriittinen, mutta..."-asenne. Turha kenenkään on pyydellä anteeksi kriittisyyttään psykologisia väitteitä kohtaan, ei kriittisyys vie keneltäkään katu-uskottavutta. Toisaalta eihän keskiajan pimeydestäkään siirrytty nykyajan sivistykseen kertalaakista vaan pitkän kehityksen myötä.

Kirjan lopussa on luettelo aihetta koskevasta kirjallisuudesta ja nettisaiteista. Ihan ansiokas luettelo.