Kakolan mentorien pehmeän jämäkällä otteella oli ratkaisevan tärkeä merkitys koko sarjan syntyyn. Onneksi mentoreilla on paljolti kokemusta kaiken maailman selittäjistä ja ovat olleet itsekin selittäjiä. Ei lopu koiralta kusi eikä venkuralta selitys.
Ei voi kuin ihailla mentoreita. Kerrankin järkeviä ja asiallisia ihmisiä jotka ovat vielä saaneet jotain aikaiseksikin. Myös pojat ansaitsevat kiitoksen. Vaatii paljon kanttia, varsinkin teini-ikäiseltä, tulla tv-kameran eteen tämänluontoisen asian kanssa.
Kokemuksesta nimittäin tiedän että yleensä toimittajat eivät käsittele näitä asioita. Jos toimittajaan ottaa yhteyttä ja tarjoaa jutunaihetta, toimittaja pyytää lähettämään aineistoa ja lupaa soittaa, mutta mitään soittoa ei tule. Palautetun materiaalin mukana seuraa jos jonkinmoista selitystä. Joskus toimittajat ovat rehellisiä ja sanovat pelokkaina että soita jollekin toiselle toimittajalle mutta soita yleisöpuhelimesta ja vaihteen kautta.
Harmillista että hyviä jutunaiheita olisi tyrkyllä vaikka pilvin pimein mutta silti näinkin kiistanalaisessa asiassa julkisuudessa kuuluu vain toisen osapuolen, viranomaisten ääni.
Toisaalta ei pidä vaatia toisia olemaan miinanpolkijoita vaan olla sitä itse. Muutoksen etujoukon on ymmärrettävä asemansa. Perässähiihtäjistä ei ole koskaan pulaa. Kaikki muutokset, suuretkin, ovat aina alkaneet pienen ihmisen omasta muutoksesta.
PS
Kiitokset toimittajille kun jättivät sarjasta pois rikoslehtimäisen makaabereilla yksityiskohdilla mässäilyn.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
tiistai 9. marraskuuta 2010
Kakola
Ylen tv2 aloitti 4.11.2010 uuden sarjan nimeltään Kakola.
Kahdeksanosaisessa sarjassa kuusi alaikäistä poikaa pannaan kalterien taa. Osallistuminen oli pojille vapaaehtoista. Ohjelmaesittelyn mukaan tavoitteena on saada heidät hylkäämään rikokset ja välttämään oikea vankila.
Sarja on herättänyt kritiikkiä. Akatemiatutkija Timo Harrikari ja valtiotieteen tohtori Elina Pekkarinen vaativat lauantaina 6.11.2010 Helsingin Sanomien mielipidesivuilla ohjelman esittämisen lopettamista. Iltalehti teki jutun aiheesta.
"Tutkijoiden mukaan ohjelma on epäeettinen, poikia leimaava ja lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen."
Vaikka kyse onkin tosi-tv-sarjasta, villakoiran ydin ei ole osallistujien julkisesta häpäisystä tehtävä viihde. Ensimmäisen jakson nähtyäni huomasin että poikia kohdellaan sarjassa asiallisesti. Vaikka Johtoryhmään kuuluu Olavi Sydänmaanlakka poikien rikollista käytöstä ei selitetä leimaavilla diagnooseilla. Mikä onkaan parempaa vastalääkettä leimaamiseen kuin se että pojat ovat tv-ruudussa elävinä ihmisinä, kun tavallisesti jokin "asiantuntija" selittää kuinka koko Suomen nuoriso voi pahoin, mitä muutakaan se on kuin yleistämistä ja leimaamista. Tosi-tv:n periaate on että katsojat voivat itse nähdä mistä on kyse, ilman että jokin "asiantuntija" suodattaa ja värittää tiedon.
"Harrikari katsoo, että Kakola on yksi esimerkki amerikkalaisen kriminaalipolitiikan tunkeutumisesta suomalaiseen lapsia ja nuoria koskevaan yhteiskuntapolitiikkaan; pelottelun käytännöt leviävät lastensuojelualueelle."
Lastensuojelualueelle? Kyse on rikosoikeudellisen vastuun (yli 15 vuotta) piiriin kuuluvista nuorukaisista, joilla on rikollinen ura alkamassa. Nuorimmat vangit Suomessa ovat 15-vuotiaita ja paljon sitä nuorempia löytyy sosiaalilaitoksista ja lastenpsykiatrisista laitoksista. Sarjan pojista neljä asuu nuorisokodissa ja yksi on hiljattain päässyt koulukodista. Sarjassahan vapaaehtoinen leikkivankila kesti vain yhdeksän päivää. Oikea vankilareissu kestää yleensä paljon pitempään. Laitosreissu taas on kestoltaan epämääräisen pitkä, usein koko lapsuuden kestävä. Sarjan tekijät eivät ole viranomaisia, joten heidän mahdollisuutensa uhkailuun ovat rajalliset, mutta lapsia laitoksiin laittavat taas ovat lastensuojeluviranomaisia, epäsuorat ja peitellyt uhkailut ovat heidän helmasyntinsä. Se että rikoksesta rangaistaan on hyvä. Rangaistuksen uhan tarkoitus on ehkäistä rikoksia. Vielä 1960-luvulla Suomessa sai hyvin herkästi melko pienestäkin rikoksesta pitkän tuomion. Vankimäärät olivat moninkertaiset.
"Tämmöisillä ohjelmilla ja tämmöisillä rangaistuksilla saatetaan vahvistaa rikollisen identiteetin leimaa."
Laitoshoidon keskeisimpiä tavoitteita on että "lapsi tulee tietoiseksi ongelmistaan". Mitä muutakaan se on kuin mielisairaus/rikollisuus/ongelmanuori identiteetin rakentamista. Päätös lapsen sijoittamisesta laitokseen tehdään pääsääntöisesti yhteistyössä koulun tai tarhan kanssa. Ennen ja jälkeen laitosreissun lapsi saa koulussa/tarhassa "ongelmiensa" (todellisten tai kuviteltujen) johdosta erikoiskohtelua, halusi sitä tai ei. Lapsen "ongelmasta" tulee akseli jonka ympärillä lapsen ja hänen ympärillä olevien ihmisten arki pyörii. Mitä muutakaan se on kuin leimaamista?
Oikeastaan sarja nettisivuineen osoittaa etteivät he olekaan vielä paatuneita rikollisia, vaikka laitosreissuista voisi muuta olettaa. Henkilögalleriassa mainitut rikoslistat ovat yllättävän lyhyet. Nekö ovat syynä huostaanottoon vai onko rikokset tehty huostaanoton jälkeen? Vai onko poikia huostaanotettu?
"Harrikari on huolissaan Kakolassakin näkyvässä rikollisuuden vastuuttamisesta yksilölle siten, että yhteiskuntapoliittiset rakenteet ja lapsiperheiden murentuva asema jäävät piiloon."
Kyllä normaalissa yhteiskunnassa yksilön itse pitää kantaa vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, ei yhteiskunta voi sitä yksilön puolesta tehdä. Mikäli yhteiskunta on täydessä vastuussa yksilöstä, on se myös kaiken vapauden loppu. Valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Ei siitä ole kovin kauaa kun lapsiperheet eivät saaneet yhteiskunnalta minkäänlaista tukea. Ei ole yhteiskunnan vika jos 15-vuotias varastaa keskikaljaa kaupasta, eihän sen ikäinen pitäisi olla alkoholin kanssa tekemisissä lainkaan.
Sarjassahan pojat eivät olleet tekemisissä oikeiden vankien kanssa. Laitoksessa taas monella asukilla on pitkäkin rikollinen ura takanaan. Samat ihmiset jotka vastustavat sarjaa, kannattavat lasten sijoittamista laitokseen. Ristiriitaista.
Kahdeksanosaisessa sarjassa kuusi alaikäistä poikaa pannaan kalterien taa. Osallistuminen oli pojille vapaaehtoista. Ohjelmaesittelyn mukaan tavoitteena on saada heidät hylkäämään rikokset ja välttämään oikea vankila.
Sarja on herättänyt kritiikkiä. Akatemiatutkija Timo Harrikari ja valtiotieteen tohtori Elina Pekkarinen vaativat lauantaina 6.11.2010 Helsingin Sanomien mielipidesivuilla ohjelman esittämisen lopettamista. Iltalehti teki jutun aiheesta.
"Tutkijoiden mukaan ohjelma on epäeettinen, poikia leimaava ja lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen."
Vaikka kyse onkin tosi-tv-sarjasta, villakoiran ydin ei ole osallistujien julkisesta häpäisystä tehtävä viihde. Ensimmäisen jakson nähtyäni huomasin että poikia kohdellaan sarjassa asiallisesti. Vaikka Johtoryhmään kuuluu Olavi Sydänmaanlakka poikien rikollista käytöstä ei selitetä leimaavilla diagnooseilla. Mikä onkaan parempaa vastalääkettä leimaamiseen kuin se että pojat ovat tv-ruudussa elävinä ihmisinä, kun tavallisesti jokin "asiantuntija" selittää kuinka koko Suomen nuoriso voi pahoin, mitä muutakaan se on kuin yleistämistä ja leimaamista. Tosi-tv:n periaate on että katsojat voivat itse nähdä mistä on kyse, ilman että jokin "asiantuntija" suodattaa ja värittää tiedon.
"Harrikari katsoo, että Kakola on yksi esimerkki amerikkalaisen kriminaalipolitiikan tunkeutumisesta suomalaiseen lapsia ja nuoria koskevaan yhteiskuntapolitiikkaan; pelottelun käytännöt leviävät lastensuojelualueelle."
Lastensuojelualueelle? Kyse on rikosoikeudellisen vastuun (yli 15 vuotta) piiriin kuuluvista nuorukaisista, joilla on rikollinen ura alkamassa. Nuorimmat vangit Suomessa ovat 15-vuotiaita ja paljon sitä nuorempia löytyy sosiaalilaitoksista ja lastenpsykiatrisista laitoksista. Sarjan pojista neljä asuu nuorisokodissa ja yksi on hiljattain päässyt koulukodista. Sarjassahan vapaaehtoinen leikkivankila kesti vain yhdeksän päivää. Oikea vankilareissu kestää yleensä paljon pitempään. Laitosreissu taas on kestoltaan epämääräisen pitkä, usein koko lapsuuden kestävä. Sarjan tekijät eivät ole viranomaisia, joten heidän mahdollisuutensa uhkailuun ovat rajalliset, mutta lapsia laitoksiin laittavat taas ovat lastensuojeluviranomaisia, epäsuorat ja peitellyt uhkailut ovat heidän helmasyntinsä. Se että rikoksesta rangaistaan on hyvä. Rangaistuksen uhan tarkoitus on ehkäistä rikoksia. Vielä 1960-luvulla Suomessa sai hyvin herkästi melko pienestäkin rikoksesta pitkän tuomion. Vankimäärät olivat moninkertaiset.
"Tämmöisillä ohjelmilla ja tämmöisillä rangaistuksilla saatetaan vahvistaa rikollisen identiteetin leimaa."
Laitoshoidon keskeisimpiä tavoitteita on että "lapsi tulee tietoiseksi ongelmistaan". Mitä muutakaan se on kuin mielisairaus/rikollisuus/ongelmanuori identiteetin rakentamista. Päätös lapsen sijoittamisesta laitokseen tehdään pääsääntöisesti yhteistyössä koulun tai tarhan kanssa. Ennen ja jälkeen laitosreissun lapsi saa koulussa/tarhassa "ongelmiensa" (todellisten tai kuviteltujen) johdosta erikoiskohtelua, halusi sitä tai ei. Lapsen "ongelmasta" tulee akseli jonka ympärillä lapsen ja hänen ympärillä olevien ihmisten arki pyörii. Mitä muutakaan se on kuin leimaamista?
Oikeastaan sarja nettisivuineen osoittaa etteivät he olekaan vielä paatuneita rikollisia, vaikka laitosreissuista voisi muuta olettaa. Henkilögalleriassa mainitut rikoslistat ovat yllättävän lyhyet. Nekö ovat syynä huostaanottoon vai onko rikokset tehty huostaanoton jälkeen? Vai onko poikia huostaanotettu?
"Harrikari on huolissaan Kakolassakin näkyvässä rikollisuuden vastuuttamisesta yksilölle siten, että yhteiskuntapoliittiset rakenteet ja lapsiperheiden murentuva asema jäävät piiloon."
Kyllä normaalissa yhteiskunnassa yksilön itse pitää kantaa vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, ei yhteiskunta voi sitä yksilön puolesta tehdä. Mikäli yhteiskunta on täydessä vastuussa yksilöstä, on se myös kaiken vapauden loppu. Valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Ei siitä ole kovin kauaa kun lapsiperheet eivät saaneet yhteiskunnalta minkäänlaista tukea. Ei ole yhteiskunnan vika jos 15-vuotias varastaa keskikaljaa kaupasta, eihän sen ikäinen pitäisi olla alkoholin kanssa tekemisissä lainkaan.
Sarjassahan pojat eivät olleet tekemisissä oikeiden vankien kanssa. Laitoksessa taas monella asukilla on pitkäkin rikollinen ura takanaan. Samat ihmiset jotka vastustavat sarjaa, kannattavat lasten sijoittamista laitokseen. Ristiriitaista.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Keskisuomalainen: Potilaat karkaavat jo päivittäin
"Potilaiden karkaamisesta on tullut päivittäinen ilmiö sosiaali- ja terveydenhuollossa, kirjoittaa Keskisuomalainen. Taustalla on muun muassa dementian yleistyminen ja se, että potilaat ovat entistä iäkkäämpiä.
Lääkintöneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo tiistain lehdessä, että ongelma näkyy etenkin vanhusten erikoissairaanhoidossa.
– Kun vanhuspotilas joutuu uuteen miljööseen, tulee hän sekavaksi ja pyrkii kotiin."
Kertoo Keskisuomalainen, Etelä-Suomen sanomatHelsingin sanomat, Ilkka Iltalehti, Iltasanomat, Kaleva, Kansanuutiset, KarjalainenKauppalehti, Lapin kansa, Nelonen, Pohjalainen, Satakunnan kansa Savonsanomat, Salon seudun sanomat, Turun sanomat,
Uusi Suomi ja moni muu sanomalehti.
Hyvin tyypillinen uutinen joka hukkuu helposti uutispuuroon kuin neula heinäsuovaan. Ihan kuin kyse olisi jostain uudesta ilmiöstä tai ongelma olisi juuri nyt räjähtämässä käsiin. Ainahan tuollaista on tapahtunut. Lehdistö kohtelee taas paniikkinappulaa kuin morsetusavainta. Onko tänään tapahtunut jokin huomiota herättävä karkureissu vai miksi noin moni lehti julkaisi jutun yhtenä päivänä? Jutun uutisarvokaan ei näytä olevan kovin suuri kun ei ole luetuimpien juttujen listalla juuri missään.
Mitenkähän karkailut on tilastoitu? Tuhatta potilasta kohden vuodessa vai miten? Onkohan koko juttu pelkkää tilastokohinaa tai vastaavaa sillä vanhuksethan ovat usein liikuntarajoitteisia.
Taas laitoksen ongelmat kiistetään selittämällä potilaan käytös mielisairauksilla. Miksi vanhus tulee sekavaksi juuri silloin kun hän joutuu laitokseen? Onkohan erikoissairaanhoidossa vähemmän lukittuja ovia kuin vanhainkodissa?
Ilmeisesti vanhus on koko ikänsä tottunut tiettyihin normaalin yhteiskunnan vapauksiin ja saamaan ihmisarvoista kohtelua mutta laitoksessa hänet lukitaan sisälle tai pahimmillaan laitetaan siteisiin, vaippoihin ja lääkitykseen. Kaikki vapaus ja ihmisarvo viedään. Kuka tahansa tylsistyy jos joutuu olemaan päivästä toiseen ja viikosta toiseen sisällä. Luvaton poistuminen ei välttämättä tarkoita muuta kuin vanhuksen hauskaa iltaa kaupungilla. Sellainenko sitten on kansallinen turvallisuusuhka numero yksi?
Usein vanhus on saatu tulemaan laitokseen perättömin lupauksin, ympäripuhumalla tai puolipakolla. Kun totuus lyö silmille kuin märkä rätti, niin onhan sieltä päästävä pois, ei välttämättä kotiin vaan ihan vain jonnekin muualle. Kun vanhus sitten tavataan kadulta kävelemästä, hänen sanotaan harhailevan ja vain sillä perusteella ettei ole laitoksessa. Karkailua tietenkin pyritään jatkossa ehkäisemään lääkityksellä ja lääkitys pitää aina perustella (selitellä) lääketieteellisesti, siitä tuo puhe sekavuudesta.
Tietysti on olemassa oikeastikin dementoituneita vanhuksia. Mutta kun sosiaalihöyrähtäneitten mukaan jokainen vähänkin vanha ihminen on automaattisesti kyvytön huolehtimaan itsestään. Eikä tarvitse olla edes mitenkään vanha, kyllä se syy aina löytyy.
Lääkintöneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo tiistain lehdessä, että ongelma näkyy etenkin vanhusten erikoissairaanhoidossa.
– Kun vanhuspotilas joutuu uuteen miljööseen, tulee hän sekavaksi ja pyrkii kotiin."
Kertoo Keskisuomalainen, Etelä-Suomen sanomatHelsingin sanomat, Ilkka Iltalehti, Iltasanomat, Kaleva, Kansanuutiset, KarjalainenKauppalehti, Lapin kansa, Nelonen, Pohjalainen, Satakunnan kansa Savonsanomat, Salon seudun sanomat, Turun sanomat,
Uusi Suomi ja moni muu sanomalehti.
Hyvin tyypillinen uutinen joka hukkuu helposti uutispuuroon kuin neula heinäsuovaan. Ihan kuin kyse olisi jostain uudesta ilmiöstä tai ongelma olisi juuri nyt räjähtämässä käsiin. Ainahan tuollaista on tapahtunut. Lehdistö kohtelee taas paniikkinappulaa kuin morsetusavainta. Onko tänään tapahtunut jokin huomiota herättävä karkureissu vai miksi noin moni lehti julkaisi jutun yhtenä päivänä? Jutun uutisarvokaan ei näytä olevan kovin suuri kun ei ole luetuimpien juttujen listalla juuri missään.
Mitenkähän karkailut on tilastoitu? Tuhatta potilasta kohden vuodessa vai miten? Onkohan koko juttu pelkkää tilastokohinaa tai vastaavaa sillä vanhuksethan ovat usein liikuntarajoitteisia.
Taas laitoksen ongelmat kiistetään selittämällä potilaan käytös mielisairauksilla. Miksi vanhus tulee sekavaksi juuri silloin kun hän joutuu laitokseen? Onkohan erikoissairaanhoidossa vähemmän lukittuja ovia kuin vanhainkodissa?
Ilmeisesti vanhus on koko ikänsä tottunut tiettyihin normaalin yhteiskunnan vapauksiin ja saamaan ihmisarvoista kohtelua mutta laitoksessa hänet lukitaan sisälle tai pahimmillaan laitetaan siteisiin, vaippoihin ja lääkitykseen. Kaikki vapaus ja ihmisarvo viedään. Kuka tahansa tylsistyy jos joutuu olemaan päivästä toiseen ja viikosta toiseen sisällä. Luvaton poistuminen ei välttämättä tarkoita muuta kuin vanhuksen hauskaa iltaa kaupungilla. Sellainenko sitten on kansallinen turvallisuusuhka numero yksi?
Usein vanhus on saatu tulemaan laitokseen perättömin lupauksin, ympäripuhumalla tai puolipakolla. Kun totuus lyö silmille kuin märkä rätti, niin onhan sieltä päästävä pois, ei välttämättä kotiin vaan ihan vain jonnekin muualle. Kun vanhus sitten tavataan kadulta kävelemästä, hänen sanotaan harhailevan ja vain sillä perusteella ettei ole laitoksessa. Karkailua tietenkin pyritään jatkossa ehkäisemään lääkityksellä ja lääkitys pitää aina perustella (selitellä) lääketieteellisesti, siitä tuo puhe sekavuudesta.
Tietysti on olemassa oikeastikin dementoituneita vanhuksia. Mutta kun sosiaalihöyrähtäneitten mukaan jokainen vähänkin vanha ihminen on automaattisesti kyvytön huolehtimaan itsestään. Eikä tarvitse olla edes mitenkään vanha, kyllä se syy aina löytyy.
torstai 14. lokakuuta 2010
Virallinen valittaminen
On olemassa kolme tapaa jolla kansalainen suhtautuu mielenterveysviranomaisten terroriin:
a) pitää kohtelua omana syynään ja hävetä.
b) pitää kohtelua yksittäisestä viranomaisesta johtuvana ja tehdä virallinen valitus.
c) pitää kohtelua yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista johtuvina.
Viranomaiset pyrkivät siihen että potilas ja omaiset pitää kohtelua potilaan omana syynä, mikäli tämä ei ole mahdollista suodaan myös yksittäisen viranomaisen leimaaminen, sillä kolmas vaihtoehto on se kaikista pelätyin. Kuttulan johtaja sanoi ihan suoraan televisiossa helmikuussa 1999 (Neljäs valtakunta, Nelonen) että hän itse uhrautui syntipukiksi Kuttula-kohussa jotta laitos jäisi rauhaan. Ihmisillä ja erityisesti lehdistöllä on taipumus etsiä ilmiöille henkilöitymiä.
Jos ongelmat todella johtuisivat yksittäisestä viranomaisesta, olisi koko ongelma ratkaistu virallisin valituksin jo kauan sitten. Mutta kun viralliset valitukset eivät johda mihinkään ja sen kaikki tietävät. Kuitenkin virallisia valituksia tehdään todella paljon mikä kertoo uskosta oikeusvaltioon.
Mutta on asialla se toinenkin puoli, nimittäin turhanvalittaminen. Asia ei etene sillä että hankkii itselleen turhanvalittajan leiman, vaikkakin virallinen systeemi pitää kaikkea valittamista häiriköintinä. Moni virallinen valitus olisi voinut jättää tekemättä. Turhiin valituksiin haaskaantuu hirvittävät määrät viranomaisten työpanosta ja kaikki tämä on pois tarpeellisesta työstä sillä kaikki valitukset käsitellään tietyllä virallisella kaavalla oli ne sitten millaisia tahansa. Ennenkuin tekee virallisen valituksen, kannattaa miettiä miksi tekee valituksen ja mihin sillä pyrkii. Kaikista valituksista ei saa selvää mihin sillä on edes pyritty. Jokainen päätös on aina usean tahon intressien yhteensovittamista, kaikki ei voi eikä pidä tapahtua yhden ihmisen hetkellisten mielihalujen mukaan. Tietysti on olemassa oikeutettuja ja ei-oikeutettuja intressejä. Valitusoikeus on tarkoitettu kansalaisen oikeusturvan takaamiseen. Oikeusturva tarkoittaa ettei kansalainen menetä LAIN hänelle suomia oikeuksia. Realiteetti on että oikeuksien lisäksi on myös velvollisuuksia, tai ainakin pitäisi olla. Usein turhanvalittaja on tunnevaltainen ihminen joka on vajonnut päämäärättömän riitelyn pohjattomaan suohon. Turhanvalittaja haaskaa aikaansa, rahojansa ja voimiansa valitukseen jolla ei ole juuri mitään mahdollisuuksia mennä läpi tai sitten kyse on viimeisestä oljenkorresta. Kannattaa tehdä vain sellaisia valituksia jotka kestävät päivänvalon eli jos ne julkaistaisiin lehdessä niin valittaja ei joudu huonoon valoon. Valitusoikeus on oikein käytettynä pyhä ja väärin käytettynä paha.
Päätöstä viralliseen valitukseen voi joskus joutua odottamaa kuukausia tai vuosia, lisäksi sillä voi olla melkoiset rahalliset vaikutukset. Kannattaa siis tehdä valitus huolella. Valitettavan moni valitus ei mene läpi juuri siksi että se on niin huonosti tehty. Juristin avustus ei ole pahitteeksi mutta sekin toki käy kalliiksi. Lakiteksti ja virallinen kieli on raskaslukuista ja saa helposti pään pyörälle mutta mitään ei tässä maailmassa saa ilmaiseksi, paitsi perseensä ruvelle. Huolellinen paperityö säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Koskapa sellainen käsite kuin oikeudenmukaisuus on hyvinkin hailuva niin viranomaisten toiminta perustuu lakiin, tai ainakin pitäisi perustua. Lainsäädännön tuntemuksella on virkarikosta ennaltaehkäisevä vaikutus. Mielummin kai selaa kuivia papereita kuin viruu pakkohoidossa.
Voi tietysti olla että kansalainen voittaa systeemin oikeudessa oveluudella tai muuten, yksittäistä päätöstä koskevassa jutussa. Mutta entä sitten? Ei kiusanteko siihen loppu. Oikeusjutun aikana on alkanut pitkä liuta uusia kiusantekoja. Ongelman ydin ei ole yksittäinen viranomainen vaan rakenteelliset syyt, yhteiskunnan tapa lyödä kansalaisia hyvinvoinnilla. Yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat eivät ratkea vaikka kuka tahansa tekisi millaisen valituksen tahansa sillä laillisuusvalvonta ja oikeudet tulkitsevat lakia, eivät säädä niitä. Rakenteellisten ongelmien ymmärtämäminen on ratkaiseva askel ongelmien syiden ymmärtämisessä.
Mikäli mt-systeemiä muutettaisiin meidän haluamaan suuntaan se tarkoittaisi että moni menettäisi melkoisesti rahaa ja asemansa. Eikä nämä monet ole keitä tahansa, vaan heillä on suhteita maan poliittiseen eliittiin. Pääosa kansanedustajista ja ministereistä on entisiä kunnan virkamiehiä, joten he hyvin tietävät mikä on homman nimi. He eivät ole halukkaita nostamaan epäkohtia esiin paitsi ehkä siinä tapauksessa että sen tekisivät toisinajattelijat, miten silloin kävisi yhteiskunnan uskottavuuden?
Em. syistä en ole kovin innostunut virallisista valituksista. Olen tehnyt vain muutamia valituksia. Minun tapani taistella holhoussysteemiä vastaan on julkinen keskustelu.
a) pitää kohtelua omana syynään ja hävetä.
b) pitää kohtelua yksittäisestä viranomaisesta johtuvana ja tehdä virallinen valitus.
c) pitää kohtelua yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista johtuvina.
Viranomaiset pyrkivät siihen että potilas ja omaiset pitää kohtelua potilaan omana syynä, mikäli tämä ei ole mahdollista suodaan myös yksittäisen viranomaisen leimaaminen, sillä kolmas vaihtoehto on se kaikista pelätyin. Kuttulan johtaja sanoi ihan suoraan televisiossa helmikuussa 1999 (Neljäs valtakunta, Nelonen) että hän itse uhrautui syntipukiksi Kuttula-kohussa jotta laitos jäisi rauhaan. Ihmisillä ja erityisesti lehdistöllä on taipumus etsiä ilmiöille henkilöitymiä.
Jos ongelmat todella johtuisivat yksittäisestä viranomaisesta, olisi koko ongelma ratkaistu virallisin valituksin jo kauan sitten. Mutta kun viralliset valitukset eivät johda mihinkään ja sen kaikki tietävät. Kuitenkin virallisia valituksia tehdään todella paljon mikä kertoo uskosta oikeusvaltioon.
Mutta on asialla se toinenkin puoli, nimittäin turhanvalittaminen. Asia ei etene sillä että hankkii itselleen turhanvalittajan leiman, vaikkakin virallinen systeemi pitää kaikkea valittamista häiriköintinä. Moni virallinen valitus olisi voinut jättää tekemättä. Turhiin valituksiin haaskaantuu hirvittävät määrät viranomaisten työpanosta ja kaikki tämä on pois tarpeellisesta työstä sillä kaikki valitukset käsitellään tietyllä virallisella kaavalla oli ne sitten millaisia tahansa. Ennenkuin tekee virallisen valituksen, kannattaa miettiä miksi tekee valituksen ja mihin sillä pyrkii. Kaikista valituksista ei saa selvää mihin sillä on edes pyritty. Jokainen päätös on aina usean tahon intressien yhteensovittamista, kaikki ei voi eikä pidä tapahtua yhden ihmisen hetkellisten mielihalujen mukaan. Tietysti on olemassa oikeutettuja ja ei-oikeutettuja intressejä. Valitusoikeus on tarkoitettu kansalaisen oikeusturvan takaamiseen. Oikeusturva tarkoittaa ettei kansalainen menetä LAIN hänelle suomia oikeuksia. Realiteetti on että oikeuksien lisäksi on myös velvollisuuksia, tai ainakin pitäisi olla. Usein turhanvalittaja on tunnevaltainen ihminen joka on vajonnut päämäärättömän riitelyn pohjattomaan suohon. Turhanvalittaja haaskaa aikaansa, rahojansa ja voimiansa valitukseen jolla ei ole juuri mitään mahdollisuuksia mennä läpi tai sitten kyse on viimeisestä oljenkorresta. Kannattaa tehdä vain sellaisia valituksia jotka kestävät päivänvalon eli jos ne julkaistaisiin lehdessä niin valittaja ei joudu huonoon valoon. Valitusoikeus on oikein käytettynä pyhä ja väärin käytettynä paha.
Päätöstä viralliseen valitukseen voi joskus joutua odottamaa kuukausia tai vuosia, lisäksi sillä voi olla melkoiset rahalliset vaikutukset. Kannattaa siis tehdä valitus huolella. Valitettavan moni valitus ei mene läpi juuri siksi että se on niin huonosti tehty. Juristin avustus ei ole pahitteeksi mutta sekin toki käy kalliiksi. Lakiteksti ja virallinen kieli on raskaslukuista ja saa helposti pään pyörälle mutta mitään ei tässä maailmassa saa ilmaiseksi, paitsi perseensä ruvelle. Huolellinen paperityö säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Koskapa sellainen käsite kuin oikeudenmukaisuus on hyvinkin hailuva niin viranomaisten toiminta perustuu lakiin, tai ainakin pitäisi perustua. Lainsäädännön tuntemuksella on virkarikosta ennaltaehkäisevä vaikutus. Mielummin kai selaa kuivia papereita kuin viruu pakkohoidossa.
Voi tietysti olla että kansalainen voittaa systeemin oikeudessa oveluudella tai muuten, yksittäistä päätöstä koskevassa jutussa. Mutta entä sitten? Ei kiusanteko siihen loppu. Oikeusjutun aikana on alkanut pitkä liuta uusia kiusantekoja. Ongelman ydin ei ole yksittäinen viranomainen vaan rakenteelliset syyt, yhteiskunnan tapa lyödä kansalaisia hyvinvoinnilla. Yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat eivät ratkea vaikka kuka tahansa tekisi millaisen valituksen tahansa sillä laillisuusvalvonta ja oikeudet tulkitsevat lakia, eivät säädä niitä. Rakenteellisten ongelmien ymmärtämäminen on ratkaiseva askel ongelmien syiden ymmärtämisessä.
Mikäli mt-systeemiä muutettaisiin meidän haluamaan suuntaan se tarkoittaisi että moni menettäisi melkoisesti rahaa ja asemansa. Eikä nämä monet ole keitä tahansa, vaan heillä on suhteita maan poliittiseen eliittiin. Pääosa kansanedustajista ja ministereistä on entisiä kunnan virkamiehiä, joten he hyvin tietävät mikä on homman nimi. He eivät ole halukkaita nostamaan epäkohtia esiin paitsi ehkä siinä tapauksessa että sen tekisivät toisinajattelijat, miten silloin kävisi yhteiskunnan uskottavuuden?
Em. syistä en ole kovin innostunut virallisista valituksista. Olen tehnyt vain muutamia valituksia. Minun tapani taistella holhoussysteemiä vastaan on julkinen keskustelu.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Surrealistinen keskustelutapa
Psykosektorin kanssa on hyvin vaikea keskustella heidän surrealistisen keskustelutapansa vuoksi.
Surrealistisessa keskustelussa jokaisella sanalla ja ilmaisulla on juuri se merkitys minkä psykologiaan uskova sille kulloinkin antaa. Silloin keskustelu menee ihan ööveriksi. Tietysti se vaikuttaa mielisairaalan/neuvolan/sosiaaliviraston seinien sisällä "todella aikuismaiselta", ainakin psykosektorin mielestä kun yleisöä ei ole tai se on valvonnan alainen. Julkisessa keskustelussa sellainen vaikuttaa todella epärehelliseltä tai siltä että keskustelija ei kykene asialliseen keskusteluun. Vaalikeskustelussa tuollainen tyyli ei tulisi kuuloonkaan koska se edellyttää selkeää ja ehdotonta valta-asemaa toiseen nähden.
Toinen psykosektorin pahe on vastapuhelu vuoropuhelun sijasta. Vuoropuhelussa eri keskusteluosapuolet ovat samalla tasolla ja yhdessä etsitään totuutta ja oikeutta. Kysytään mikä on oikein. Vastapuhelussa taas toinen osapuoli pitää omia "totuuksiaan" pyhinä ja tuuppaa niitä toiselle osapuolelle kuin kurillisena toimenpiteenä ikään, vastaväitteitä pidetään esittäjänsä henkilökohtaisena ongelmana joita nyt ollaan ratkaisemassa. Kysytään kuka on oikeassa.
Juuri näiden seikkojen vuoksi psykosektori välttää julkisuutta. Se vähä julkisuus on yksipuolista ja kapeakatseista ylhäältä julistamista, kaksisuuntainen viestintä on hyvin vaikeaa.
Mainitut kaksi ongelmaa johtuvat lähinnä siitä että heille erehtyväisyys on tabu. Pienikin oman virheettömyyden kyseenalaistaminen on miltei maailmanloppu, sanoipa se kuka tahansa. Toisaalta mitä he avoimella ja rehellisellä julkisella keskustelulla tavoittelisivat? Vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä nykyiseen menoon. Odotan suurella innolla sitä hetkeä kun sosiaalikysymykset nousevat keskeisiksi vaaliteemoiksi. Silloin psykopuolueet ovat heikoilla.
Surrealistisessa keskustelussa jokaisella sanalla ja ilmaisulla on juuri se merkitys minkä psykologiaan uskova sille kulloinkin antaa. Silloin keskustelu menee ihan ööveriksi. Tietysti se vaikuttaa mielisairaalan/neuvolan/sosiaaliviraston seinien sisällä "todella aikuismaiselta", ainakin psykosektorin mielestä kun yleisöä ei ole tai se on valvonnan alainen. Julkisessa keskustelussa sellainen vaikuttaa todella epärehelliseltä tai siltä että keskustelija ei kykene asialliseen keskusteluun. Vaalikeskustelussa tuollainen tyyli ei tulisi kuuloonkaan koska se edellyttää selkeää ja ehdotonta valta-asemaa toiseen nähden.
Toinen psykosektorin pahe on vastapuhelu vuoropuhelun sijasta. Vuoropuhelussa eri keskusteluosapuolet ovat samalla tasolla ja yhdessä etsitään totuutta ja oikeutta. Kysytään mikä on oikein. Vastapuhelussa taas toinen osapuoli pitää omia "totuuksiaan" pyhinä ja tuuppaa niitä toiselle osapuolelle kuin kurillisena toimenpiteenä ikään, vastaväitteitä pidetään esittäjänsä henkilökohtaisena ongelmana joita nyt ollaan ratkaisemassa. Kysytään kuka on oikeassa.
Juuri näiden seikkojen vuoksi psykosektori välttää julkisuutta. Se vähä julkisuus on yksipuolista ja kapeakatseista ylhäältä julistamista, kaksisuuntainen viestintä on hyvin vaikeaa.
Mainitut kaksi ongelmaa johtuvat lähinnä siitä että heille erehtyväisyys on tabu. Pienikin oman virheettömyyden kyseenalaistaminen on miltei maailmanloppu, sanoipa se kuka tahansa. Toisaalta mitä he avoimella ja rehellisellä julkisella keskustelulla tavoittelisivat? Vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä nykyiseen menoon. Odotan suurella innolla sitä hetkeä kun sosiaalikysymykset nousevat keskeisiksi vaaliteemoiksi. Silloin psykopuolueet ovat heikoilla.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Kyky itsenäiseen ajatteluun
sein sossu mitätöi lapsen lausunnon sillä perusteella että lapsen katsotaan olevan vailla omia mielipiteitä kun hän tukee vanhempiaan. Sitä pidetään lapsen kehittymättömyytenä.
Kuitenkin juuri viranomaisilla on tapana seistä kuin yhtenä rintamana yksittäisen virheellisen hallinnollisen päätöksen takana varsin sokeasti. Sitä pidetään terveen mielen merkkinä. Itsenäinen ja kriittinen ajattelu on hulluutta, katkeruutta ja lapsellisuutta. Kuinka moni sossu/psykologi on julkisesti moittinut kollegansa toimenpiteitä? Psykologiliiton säännöt kieltävät arvostelemasta kollegaa julkisesti ja liiton keskustelusivut ovat ulkopuolisilta suljetut.
Onko henkinen kypsyys sitä että on hallinnolle sokean lojaali vai mikä on syy moiseen kaksoisstandardiin?
Nykyinen suuntaus on että lapsi (tai miksei myös täysi-ikäinen) on vajaavaltainen diagnoosin johdosta, kun normaalissa yhteiskunnassa lapsi on vajaavaltainen ikänsä johdosta. On ihan tavallista että lapsi ei vielä osaa ajatella itsenäisesti mutta miksi ihmeessä siitä pitää tehdä sairaus, eihän kukaan normaalilla järjellä varustettu menetä yöuniaan lapsen puheiden vuoksi. Eihän kaikki täysi-ikäisetkään osaa ajatellä itsenäisesti esimerkkinä monet poliittiset ja uskonnolliset liikkeet ja edellä mainitut viranomaiset. Jotkut eivät opi koskaan ajattelemaan itsenäisesti.
Yleensä median "asiantuntijat" esittävät viranomaisten näkemyksen totuuteta, ilman toimittajan vastaväitettä. Erään näkemyksen mukaan totuus on väite josta ei voi keskustella. Psykologian mukaan totuus taas on väite josta ei saa keskustella.
Viranomaisten ja "asiantuntijoitten" yksimielisyys luo yleisölle vaikutelman että toisinajattelijat ovat marginaalisia hörhöjä. Näennäistä enemmistöä ei pidä myötäillä. Ei auta muu kuin viileän asiallisesti ottaa tosiasiat esiin jolloin vastapuoli ottaa esiin leimakirveen. Kumpi on yleisön mielestä vakuuttavampaa?
Kuitenkin juuri viranomaisilla on tapana seistä kuin yhtenä rintamana yksittäisen virheellisen hallinnollisen päätöksen takana varsin sokeasti. Sitä pidetään terveen mielen merkkinä. Itsenäinen ja kriittinen ajattelu on hulluutta, katkeruutta ja lapsellisuutta. Kuinka moni sossu/psykologi on julkisesti moittinut kollegansa toimenpiteitä? Psykologiliiton säännöt kieltävät arvostelemasta kollegaa julkisesti ja liiton keskustelusivut ovat ulkopuolisilta suljetut.
Onko henkinen kypsyys sitä että on hallinnolle sokean lojaali vai mikä on syy moiseen kaksoisstandardiin?
Nykyinen suuntaus on että lapsi (tai miksei myös täysi-ikäinen) on vajaavaltainen diagnoosin johdosta, kun normaalissa yhteiskunnassa lapsi on vajaavaltainen ikänsä johdosta. On ihan tavallista että lapsi ei vielä osaa ajatella itsenäisesti mutta miksi ihmeessä siitä pitää tehdä sairaus, eihän kukaan normaalilla järjellä varustettu menetä yöuniaan lapsen puheiden vuoksi. Eihän kaikki täysi-ikäisetkään osaa ajatellä itsenäisesti esimerkkinä monet poliittiset ja uskonnolliset liikkeet ja edellä mainitut viranomaiset. Jotkut eivät opi koskaan ajattelemaan itsenäisesti.
Yleensä median "asiantuntijat" esittävät viranomaisten näkemyksen totuuteta, ilman toimittajan vastaväitettä. Erään näkemyksen mukaan totuus on väite josta ei voi keskustella. Psykologian mukaan totuus taas on väite josta ei saa keskustella.
Viranomaisten ja "asiantuntijoitten" yksimielisyys luo yleisölle vaikutelman että toisinajattelijat ovat marginaalisia hörhöjä. Näennäistä enemmistöä ei pidä myötäillä. Ei auta muu kuin viileän asiallisesti ottaa tosiasiat esiin jolloin vastapuoli ottaa esiin leimakirveen. Kumpi on yleisön mielestä vakuuttavampaa?
maanantai 30. elokuuta 2010
Sosiaalivirastosta voitava erota
Venäjän johto esitti Turun lapsikiistassa että Suomen venäläisten lasten huoltajuuskiistat alistettaisiin yhteiselle komitealle. Tarkoittaa sitä että venäläistaustaiset lapset vanhempineen eivät kuuluisikaan paikalliseen sosiaalivirastoon laisinkaan vaan Venäjän sosiaalivirastoon.
Kyllä on aika erikoinen ehdotus. Miten länsimaisessa yhteiskunnassa ja 2000-luvulla voitaisiin nimenomaan jollekin tietylle väestöryhmälle antaa oikeus olla kuulumatta paikalliseen sosiaalivirastoon? Miksei samaa oikeutta voitaisi suoda samantien koko väestölle? Vai tarkoittiko Venäjä pakkoa kuulua vieraan valtion sosiaaliviraston vallan alle? Vieläkin omituisempi ehdotus.
Ennenkuin jokaiselle suodaan oikeus kuulua mihin tahansa sosiaalivirastoon tai olla kuulumatta mihinkään niin sitä ennen sosiaalivirastolta on otettava tuomiovalta pois. Tämä tulee olemaan erittäin hidasta ja kivuliasta. Asia tapahtunee likimain samassa marssijärjestyksessä kuin kirkon ja valtion ero 1800- ja 1900-luvuilla. Jos joku olisi ehdottanut 1700-luvulla eroa kirkosta olisi häntä katsottu pitkään, silloin valtio ja kirkko olivat itsestäänselvästi yksi ja erottamaton kokonaisuus. Uskonto oli silloin itsestäänselvyys, hiljaisia epäilijöitä kyllä riitti. Silloin kirkko oli ahdasmielinen ja mielivaltainen kansalaisia terrorisoiva yhteiskunnan ydin ja tukijalka, ei pidä sekoittaa nykyiseen jokaista mielistelevään tuuliviirikirkkoon. Turhaan ei sanota että psykologit (ja sossut) ovat nykyajan papisto.
Se maailmankuva jota sosiaalivirasto edustaa ei ole monellekaan kansalaiselle mikään itsestäänselvyys. Sosiaaliviraston väittämät ovat kuin jostain ylhäältä ja salaperäisestä lähteestä tullutta pyhää totuutta jota tavallinen kansalainen ei saa kyseenalaistaa koska ei niistä mitään ymmärrä. Monet oppineetkin ovat kritisoineet sosiaalikoneistossa yleisesti vallitsevia freudilaisia seksiuniteorioita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa epäilyssä jota perusteltiin seksiuniteorialla mutta joka osoittautui perättömäksi.
Kun sosiaalivirastolta viedään ensin muodollinen valta kansalaisten yksityiselämään, niin sitten alkaa arvovaltakin murentua ja lopulta sosiaalivirastosta tulee harmiton tuuliviiri joka pikkuhiljaa valuu yhteiskunnan marginaaliin.
Kyllä on aika erikoinen ehdotus. Miten länsimaisessa yhteiskunnassa ja 2000-luvulla voitaisiin nimenomaan jollekin tietylle väestöryhmälle antaa oikeus olla kuulumatta paikalliseen sosiaalivirastoon? Miksei samaa oikeutta voitaisi suoda samantien koko väestölle? Vai tarkoittiko Venäjä pakkoa kuulua vieraan valtion sosiaaliviraston vallan alle? Vieläkin omituisempi ehdotus.
Ennenkuin jokaiselle suodaan oikeus kuulua mihin tahansa sosiaalivirastoon tai olla kuulumatta mihinkään niin sitä ennen sosiaalivirastolta on otettava tuomiovalta pois. Tämä tulee olemaan erittäin hidasta ja kivuliasta. Asia tapahtunee likimain samassa marssijärjestyksessä kuin kirkon ja valtion ero 1800- ja 1900-luvuilla. Jos joku olisi ehdottanut 1700-luvulla eroa kirkosta olisi häntä katsottu pitkään, silloin valtio ja kirkko olivat itsestäänselvästi yksi ja erottamaton kokonaisuus. Uskonto oli silloin itsestäänselvyys, hiljaisia epäilijöitä kyllä riitti. Silloin kirkko oli ahdasmielinen ja mielivaltainen kansalaisia terrorisoiva yhteiskunnan ydin ja tukijalka, ei pidä sekoittaa nykyiseen jokaista mielistelevään tuuliviirikirkkoon. Turhaan ei sanota että psykologit (ja sossut) ovat nykyajan papisto.
Se maailmankuva jota sosiaalivirasto edustaa ei ole monellekaan kansalaiselle mikään itsestäänselvyys. Sosiaaliviraston väittämät ovat kuin jostain ylhäältä ja salaperäisestä lähteestä tullutta pyhää totuutta jota tavallinen kansalainen ei saa kyseenalaistaa koska ei niistä mitään ymmärrä. Monet oppineetkin ovat kritisoineet sosiaalikoneistossa yleisesti vallitsevia freudilaisia seksiuniteorioita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa epäilyssä jota perusteltiin seksiuniteorialla mutta joka osoittautui perättömäksi.
Kun sosiaalivirastolta viedään ensin muodollinen valta kansalaisten yksityiselämään, niin sitten alkaa arvovaltakin murentua ja lopulta sosiaalivirastosta tulee harmiton tuuliviiri joka pikkuhiljaa valuu yhteiskunnan marginaaliin.
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Laitoksessa aivopestään
Miksi laitokseen sijoitettu lapsi aivopestään? Siksi että hän on nähnyt ja kokenut laitoksessa asioita jota ei haluta ulkopuolisten tietää.
Usein laitoksessa varttunut lapsi pitää aivan normaalina ja asiaankuuluvana esim. erään laitoksen tapaa avata asukille tuleva posti. Lapsi saattaa kokea syyllisyyttä saamastaan kohtelusta. Ihmisellä on taipumus pikku hiljaa sokeutua arjen jokapäiväisyyksille, myös laitosväkivallalle. Useimmiten julkinen nöyryyttäminen on naamioitu hoidolliseksi toimenpiteeksi tai muuten "lapsen eduksi". Laitos on kuin hössöttävä anoppi joka ei kunnioita toisten rajoja.
Tämän vuoksi meidänkaltaisten pitää kertoa täällä internetissä mikä on normaalia ja mikä ei. Viranomaiset eivät sitä puolestamme tee ja ne seurapiirit joissa lapsen annetaan liikkua ovat tarkoin sossun valitsemia. Valitettavan usein laitoslapsen vanhemmat ovat viranomaisuskovaisia tai sitten lapsi on erotettu täysin vanhemmistaan.
Joskus lapsen arjessa on ns. kuunteleva ystävä joka pitää luottavaiset välit lapseen ja kuuntelee tämän kauhutarinoita. Hän on olevinaan pahoillaan laitoksen edesottamuksista mutta välittää edelleen kuulemansa sossuille tai muuten toimii ilmiantajana. Tälläisen "terapian" sivutuotteena laitoksen epäkohtien leviäminen ulkopuolisille vähenee ja samalla lasta yritetään saada uskomaan psykologiaan. Usein "ystävän" motiivina on oma lehmä ojassa.
Lapsi vanhempineen on laitoksessa alistetussa asemassa ja laitoksen laittomuuksia tukee koko virallinen systeemi. Ihmisellä on taipumus olla vahvemman puolella ja samaistua tähän. Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä että hän on laitoksen kestomitätöinnin kohde maailman tappiin asti koska laitos ei koskaan tunnusta virheitään. Laitokseen ei pidä samaistua, tekee vain itselleen hallaa. Vain aasi kulkee porkkanan perässä.
Työsuojelulaki kieltää 15-vuotiasta työskentelemästä "sosiaalisesti vammautuneiden" (rikolliset? rapajuopot?) parissa mutta laitoksessa lapsi on ties minkämoisten insuliinimurhaajien kourissa.
Lapsella olkoot oikeus kuulla että hänellä on myös oikeuksia eikä pelkästään pakkoja ja velvollisuuksia, huolimatta siitä miksi hänet on määritelty. Maassamme on tilausta virkakoneiston vastapainolle, mutta koska sitä ei tule maan rajojen sisäpuolelta, tyhjiö täyttyy maan rajojen ulkopuolelta. Valitettavasti.
edit 22.7.10 klo 22:30 :linkki.
Usein laitoksessa varttunut lapsi pitää aivan normaalina ja asiaankuuluvana esim. erään laitoksen tapaa avata asukille tuleva posti. Lapsi saattaa kokea syyllisyyttä saamastaan kohtelusta. Ihmisellä on taipumus pikku hiljaa sokeutua arjen jokapäiväisyyksille, myös laitosväkivallalle. Useimmiten julkinen nöyryyttäminen on naamioitu hoidolliseksi toimenpiteeksi tai muuten "lapsen eduksi". Laitos on kuin hössöttävä anoppi joka ei kunnioita toisten rajoja.
Tämän vuoksi meidänkaltaisten pitää kertoa täällä internetissä mikä on normaalia ja mikä ei. Viranomaiset eivät sitä puolestamme tee ja ne seurapiirit joissa lapsen annetaan liikkua ovat tarkoin sossun valitsemia. Valitettavan usein laitoslapsen vanhemmat ovat viranomaisuskovaisia tai sitten lapsi on erotettu täysin vanhemmistaan.
Joskus lapsen arjessa on ns. kuunteleva ystävä joka pitää luottavaiset välit lapseen ja kuuntelee tämän kauhutarinoita. Hän on olevinaan pahoillaan laitoksen edesottamuksista mutta välittää edelleen kuulemansa sossuille tai muuten toimii ilmiantajana. Tälläisen "terapian" sivutuotteena laitoksen epäkohtien leviäminen ulkopuolisille vähenee ja samalla lasta yritetään saada uskomaan psykologiaan. Usein "ystävän" motiivina on oma lehmä ojassa.
Lapsi vanhempineen on laitoksessa alistetussa asemassa ja laitoksen laittomuuksia tukee koko virallinen systeemi. Ihmisellä on taipumus olla vahvemman puolella ja samaistua tähän. Lapsi ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä että hän on laitoksen kestomitätöinnin kohde maailman tappiin asti koska laitos ei koskaan tunnusta virheitään. Laitokseen ei pidä samaistua, tekee vain itselleen hallaa. Vain aasi kulkee porkkanan perässä.
Työsuojelulaki kieltää 15-vuotiasta työskentelemästä "sosiaalisesti vammautuneiden" (rikolliset? rapajuopot?) parissa mutta laitoksessa lapsi on ties minkämoisten insuliinimurhaajien kourissa.
Lapsella olkoot oikeus kuulla että hänellä on myös oikeuksia eikä pelkästään pakkoja ja velvollisuuksia, huolimatta siitä miksi hänet on määritelty. Maassamme on tilausta virkakoneiston vastapainolle, mutta koska sitä ei tule maan rajojen sisäpuolelta, tyhjiö täyttyy maan rajojen ulkopuolelta. Valitettavasti.
edit 22.7.10 klo 22:30 :linkki.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Lastensuojelujärjestöt
Lastensuojelujärjestöt muodostavat sosiaalilaitosten, (lasten-)psykiatrian, sosiaalialan ammattijärjestöjen ja muun sosiaalibisneksen sekä poliittisen vallan kanssa yhden kokonaisuuden.
Näin voi päätellä kun katsoo lastensuojelun keskusliiton jäsenlistaa:
Lastensuojelun Keskusliitolla on 91 jäsenjärjestöä ja 34 kunta- tai kuntayhtymäjäsentä. Siitä:
Sosiaalilaitoksia vetää seuraavat 13 järjestöä:
Ammatillisten Perhekotien Liitto APKL ry
Auta Lasta ry
Barnavårdsföreningen i Finland r.f.
Barnhemsföreningen Sparvboet RF
Kansallinen Lastenliitto ry
Paasikiven nuorisokylän säätiö
Parikanniemisäätiö
Pelastakaa Lapset ry
Romano Missio ry.
Sippolan koulukodin kannatusyhdistys ry
SOS-Lapsikylä ry
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Yhteiset Lapsemme ry
Ammattiyhdistyksia ovat seuraavat 7 järjestöä:
Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen ammattiliitto STEKA ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TALENTIA ry
Sosiaalijohto - Socialledning ry
Sosiaalipedagogit Talentia ry
Suomen Lastenhoitoalan Liitto
Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry
Turun Lastenhuoltotyöntekijät
Lastenpsykiatriaan liittyy seuraavat kaksi järjestöä:
Haukkalan lastenpsykiatrisen hoitolaitoksen kannatusyhdistys
Suomen Lastenpsykiatriayhdistys
Muussa sosiaalibisneksessä on mm.:
Turun NMKY (tukiasunto)
Perhehoitoliitto ry (sijari)
Puolueillakin on näppinsä mukana:
Nuorten Kotkain Keskusliitto NKK ry
Suomen Demokratian Pioneerien Liitto
Vesaisten Keskusliitto (keskusta)
Oikeastaan Lastensuojelun Keskusliitto jäsenineen on eräänlaisia sosiaaliviraston jatkeita. Kunnat (34 jäsentä kaikkiaan 125 jäsenestä) kuuluvat liittoon lastensuojelutoimensa takia. Kunta on se joka tekee päätöksen lapsen lähettämisestä sosiaalilaitokseen ja muun sosiaalibisneksen piiriin kuten jälkihuoltoon. Sosiaalibisneksessä kunta on vain ulkoistanut toimintaansa, samaa tapahtuu muussakin kunnan toiminnassa. Lastensuojelu on olevinaan lasten hyväksi tapahtuvaa pyyteetöntä toimintaa mutta eikö tuo ammattiyhdistysten kuuluminen liittoon ole jo liiankin läpinäkyvää. Ammattiyhdistyksillä on usemmiten vahva puoluekytkös. Siellä missä on rahaa ja valtaa, ovat puolueetkin aina mukana. Lisäksi monessa merkittävässä jäsenjärjestössä kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitossa on ollut merkittäviä politiikkoja kuten Eeva Kuuskoski-Vikatmaa.
Lista ei ole täydellinen, vain pelkkä pintaraapaisu aiheeseen. Kertoo kuitenkin hyvin paljon minkälaisia lastensuojelujärjestöt oikeasti ovat. Kun järjestöjen sivuja selaa usein törmää "RAY tukee" logoon. Kun laskee jäsenjärjestöjen omaisuuden ja vuositulot yhteen niin saatava summa ei ole ihan pieni.
Jäsenlista on yllätyksiä täynnä. Miten ihmeessä NMKY voi olla sekaantunut sosiaalibisnekseen? Ei olisi uskonut. Jokainen voi selata jäsenlistaa ja löytää sieltä monta tunnettua jäsenjärjestöä. Lopuksi voi kysyä: Onko yksikään jäsenjärjestö sanoutunut irti Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä?
Näin voi päätellä kun katsoo lastensuojelun keskusliiton jäsenlistaa:
Lastensuojelun Keskusliitolla on 91 jäsenjärjestöä ja 34 kunta- tai kuntayhtymäjäsentä. Siitä:
Sosiaalilaitoksia vetää seuraavat 13 järjestöä:
Ammatillisten Perhekotien Liitto APKL ry
Auta Lasta ry
Barnavårdsföreningen i Finland r.f.
Barnhemsföreningen Sparvboet RF
Kansallinen Lastenliitto ry
Paasikiven nuorisokylän säätiö
Parikanniemisäätiö
Pelastakaa Lapset ry
Romano Missio ry.
Sippolan koulukodin kannatusyhdistys ry
SOS-Lapsikylä ry
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
Yhteiset Lapsemme ry
Ammattiyhdistyksia ovat seuraavat 7 järjestöä:
Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen ammattiliitto STEKA ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TALENTIA ry
Sosiaalijohto - Socialledning ry
Sosiaalipedagogit Talentia ry
Suomen Lastenhoitoalan Liitto
Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry
Turun Lastenhuoltotyöntekijät
Lastenpsykiatriaan liittyy seuraavat kaksi järjestöä:
Haukkalan lastenpsykiatrisen hoitolaitoksen kannatusyhdistys
Suomen Lastenpsykiatriayhdistys
Muussa sosiaalibisneksessä on mm.:
Turun NMKY (tukiasunto)
Perhehoitoliitto ry (sijari)
Puolueillakin on näppinsä mukana:
Nuorten Kotkain Keskusliitto NKK ry
Suomen Demokratian Pioneerien Liitto
Vesaisten Keskusliitto (keskusta)
Oikeastaan Lastensuojelun Keskusliitto jäsenineen on eräänlaisia sosiaaliviraston jatkeita. Kunnat (34 jäsentä kaikkiaan 125 jäsenestä) kuuluvat liittoon lastensuojelutoimensa takia. Kunta on se joka tekee päätöksen lapsen lähettämisestä sosiaalilaitokseen ja muun sosiaalibisneksen piiriin kuten jälkihuoltoon. Sosiaalibisneksessä kunta on vain ulkoistanut toimintaansa, samaa tapahtuu muussakin kunnan toiminnassa. Lastensuojelu on olevinaan lasten hyväksi tapahtuvaa pyyteetöntä toimintaa mutta eikö tuo ammattiyhdistysten kuuluminen liittoon ole jo liiankin läpinäkyvää. Ammattiyhdistyksillä on usemmiten vahva puoluekytkös. Siellä missä on rahaa ja valtaa, ovat puolueetkin aina mukana. Lisäksi monessa merkittävässä jäsenjärjestössä kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitossa on ollut merkittäviä politiikkoja kuten Eeva Kuuskoski-Vikatmaa.
Lista ei ole täydellinen, vain pelkkä pintaraapaisu aiheeseen. Kertoo kuitenkin hyvin paljon minkälaisia lastensuojelujärjestöt oikeasti ovat. Kun järjestöjen sivuja selaa usein törmää "RAY tukee" logoon. Kun laskee jäsenjärjestöjen omaisuuden ja vuositulot yhteen niin saatava summa ei ole ihan pieni.
Jäsenlista on yllätyksiä täynnä. Miten ihmeessä NMKY voi olla sekaantunut sosiaalibisnekseen? Ei olisi uskonut. Jokainen voi selata jäsenlistaa ja löytää sieltä monta tunnettua jäsenjärjestöä. Lopuksi voi kysyä: Onko yksikään jäsenjärjestö sanoutunut irti Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä?
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Häpeän leima
Pidän omituisena nykyistä tapaa hakea julkisuutta vaikka käymällä itku kurkussa telkkarissa terapiakeskustelujaan. Sama kuin esittelisi peräpukamiaan suorassa tv-lähetyksessä. Nykyään tv-bisnes on jo niin raakaa että kohteen kunnioitus on kadonnut, erilaisuus (todellinen tai kuviteltu) otetaan kirkkaisiin valoihin ja suurennuslasin alle, "katsokaan miten kauhea ihminen".
Jokaisella tv-jutulla ja lehtiartikkellia on aina jokin funktio eli miksi se on tehty ja mihin sillä pyritään. Ymmärrän kyllä sen että joku yrittää tuoda julkisuuteen OMAA tapaustaan jossa on joutunut viranomaisen kaltoin kohtelemaksi. Viralliset valitustiet ovat kyllä olemassa mutta ne eivät toimi ja sen kaikki tietävät. Paha vain että virkarikokset harvoin tulevat julkisuuteen asti. Viranomaiset ovat julkisen vallan käyttäjiä, joten päätösten julkinen ruotiminen ei ole tungettelua vaan normaalille yhteiskunnalle ominaista julkista keskustelua yhteiskunnan toiminnasta.
Ihmisellä pitää olla yksityiselämä jota ei levitellä kaikille. On aivan hyväksyttävää pitää yllä puhtoista julkisivua ja muilla velvollisuus olla tungettelematta. (Ns. paljastavan-) psykologian mukaan julkisivun takaa löytyy aina jotain skandaalinomaista, joka pitää kaivaa esiin vaikka väkisin. Kaikkien ihmisten yksityiselämästä löytyy ei-mairittelevia asioita, mikä on ihan normaalia.
Ihminen joka ei häpeä mitään on yhteiskuntakelvoton typerys. Häpeäkäsitykset ovat kunniakäsityksille kuin kolikon toinen puoli. Yhteiskunnan toiminta perustuu aina pohjimmiltaan kunniakäsityksiin. Häpeäkäsitysten rikkomisella pitää olla aina perusteltu syy.
Kunniakäsitykset ovat kulttuurisidonnaisia ja psykokulttuurissa kunniakäsitykset määrittelee psykosektori omia intressejään ajatellen ja tv-terapiat ovat sen seurausta. Psykosektorin valta-asema yksittäiseen kansalaiseen nähden perustuu nimenomaan leimakirveen heilutukseen. Kun leimaa pelkäämättä kertoo mitä on tapahtunut, häpeän ote kirpoaa ja sekös psykosektoria pelottaa.
Jokaisella tv-jutulla ja lehtiartikkellia on aina jokin funktio eli miksi se on tehty ja mihin sillä pyritään. Ymmärrän kyllä sen että joku yrittää tuoda julkisuuteen OMAA tapaustaan jossa on joutunut viranomaisen kaltoin kohtelemaksi. Viralliset valitustiet ovat kyllä olemassa mutta ne eivät toimi ja sen kaikki tietävät. Paha vain että virkarikokset harvoin tulevat julkisuuteen asti. Viranomaiset ovat julkisen vallan käyttäjiä, joten päätösten julkinen ruotiminen ei ole tungettelua vaan normaalille yhteiskunnalle ominaista julkista keskustelua yhteiskunnan toiminnasta.
Ihmisellä pitää olla yksityiselämä jota ei levitellä kaikille. On aivan hyväksyttävää pitää yllä puhtoista julkisivua ja muilla velvollisuus olla tungettelematta. (Ns. paljastavan-) psykologian mukaan julkisivun takaa löytyy aina jotain skandaalinomaista, joka pitää kaivaa esiin vaikka väkisin. Kaikkien ihmisten yksityiselämästä löytyy ei-mairittelevia asioita, mikä on ihan normaalia.
Ihminen joka ei häpeä mitään on yhteiskuntakelvoton typerys. Häpeäkäsitykset ovat kunniakäsityksille kuin kolikon toinen puoli. Yhteiskunnan toiminta perustuu aina pohjimmiltaan kunniakäsityksiin. Häpeäkäsitysten rikkomisella pitää olla aina perusteltu syy.
Kunniakäsitykset ovat kulttuurisidonnaisia ja psykokulttuurissa kunniakäsitykset määrittelee psykosektori omia intressejään ajatellen ja tv-terapiat ovat sen seurausta. Psykosektorin valta-asema yksittäiseen kansalaiseen nähden perustuu nimenomaan leimakirveen heilutukseen. Kun leimaa pelkäämättä kertoo mitä on tapahtunut, häpeän ote kirpoaa ja sekös psykosektoria pelottaa.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Sairauksien kaupustelu
Julkinen keskustelu ja tiedottaminen mielenterveysasioista on nykyään pääosin propagandaa ja sairauksien kaupustelua.
Markku Myllykangas kertoo kirjassaan "Rahan raiskaama terveydenhuolto" kuinka monet arvostetut terveysasiantuntijat saavat suuria summia lääketeollisuudelta. Kirjassa kerrotaan kuinka lääketehtaat järjestävät (teksti-)mainoskamppanjoitaan eli laativat ensin julkilausuman ja ostavat niille rahalla allekirjoituksen useilta arvostetuilta asiantuntijoilta jotka julkaisevat sen omana lausuntonaan. Myllykankaan mukaan monet lääkäritkin menevät moiseen retkuun. Jos kerran näin menetellään kolesterolilääkkeitten kanssa niin miksei sitten myös psyykelääkkeitten kanssa?
Tämä kai selittää sen kuinka aina kun on tapahtunut huomiota herättänyt väkivaltarikos kuten vaikkapa kouluammuskelut, hyökkää julkisuuteen iso lauma "asiantuntijoita" selittämään kuinka taas "lasten pahoinvointi on lisääntynyt" ja muita psykofraaseja. Vieläpä aina ne samat. Psykofraasithan tulevat julkisuuteen ryöppyinä, usein vielä ilman näkyvää syytä tai syy on aika kaukaa haettu. Koulusurmissa "asiantuntijat" etsivät aasinsillan lastenpsykiatriaan vaikka molemmissa tapauksissa ammuskelija oli täysi-ikäinen.
Eikä maksettuja lausunnonantajia ole pelkästään "asiantuntijat" vaan kyllä myös politiikot ovat päästäneet julkisuuteen psykofraaseja, seuraappa mitä tahansa vaaliväittelyä viime vuosilta. Vaalirahoittajiksi on ilmennyt niinkin poliittisia tahoja kuten kukkaisrahastoja ja eläkelaitoksia. Miten on? Pääosa kansanedustajista on entisiä virkamiehiä, monet sosiaali- ja mielenterveysalalta.
Lääketeollisuus ei liene ainut lausuntojen maksaja, silloinhan psykiatria tuntisi ainoastaan psyykelääkkeet. Lausuntorahaa tulee luulisi tulevan myös kaikenlaisilta sosiaalisäätiöiltä, joilla on yhteyksiä mielisairaaloihin, sosiaalilaitoksiin ja psykoterapian järjestäjiin. Monet lastensuojelujärjestöt suorastaan kylpevät rahassa mutta eipä näy kenttätyössä rahasta hännän päätäkään. Mihinkähän rahat menevät?
Markku Myllykangas kertoo kirjassaan "Rahan raiskaama terveydenhuolto" kuinka monet arvostetut terveysasiantuntijat saavat suuria summia lääketeollisuudelta. Kirjassa kerrotaan kuinka lääketehtaat järjestävät (teksti-)mainoskamppanjoitaan eli laativat ensin julkilausuman ja ostavat niille rahalla allekirjoituksen useilta arvostetuilta asiantuntijoilta jotka julkaisevat sen omana lausuntonaan. Myllykankaan mukaan monet lääkäritkin menevät moiseen retkuun. Jos kerran näin menetellään kolesterolilääkkeitten kanssa niin miksei sitten myös psyykelääkkeitten kanssa?
Tämä kai selittää sen kuinka aina kun on tapahtunut huomiota herättänyt väkivaltarikos kuten vaikkapa kouluammuskelut, hyökkää julkisuuteen iso lauma "asiantuntijoita" selittämään kuinka taas "lasten pahoinvointi on lisääntynyt" ja muita psykofraaseja. Vieläpä aina ne samat. Psykofraasithan tulevat julkisuuteen ryöppyinä, usein vielä ilman näkyvää syytä tai syy on aika kaukaa haettu. Koulusurmissa "asiantuntijat" etsivät aasinsillan lastenpsykiatriaan vaikka molemmissa tapauksissa ammuskelija oli täysi-ikäinen.
Eikä maksettuja lausunnonantajia ole pelkästään "asiantuntijat" vaan kyllä myös politiikot ovat päästäneet julkisuuteen psykofraaseja, seuraappa mitä tahansa vaaliväittelyä viime vuosilta. Vaalirahoittajiksi on ilmennyt niinkin poliittisia tahoja kuten kukkaisrahastoja ja eläkelaitoksia. Miten on? Pääosa kansanedustajista on entisiä virkamiehiä, monet sosiaali- ja mielenterveysalalta.
Lääketeollisuus ei liene ainut lausuntojen maksaja, silloinhan psykiatria tuntisi ainoastaan psyykelääkkeet. Lausuntorahaa tulee luulisi tulevan myös kaikenlaisilta sosiaalisäätiöiltä, joilla on yhteyksiä mielisairaaloihin, sosiaalilaitoksiin ja psykoterapian järjestäjiin. Monet lastensuojelujärjestöt suorastaan kylpevät rahassa mutta eipä näy kenttätyössä rahasta hännän päätäkään. Mihinkähän rahat menevät?
torstai 3. kesäkuuta 2010
Sitaatteja
"Läntisissä demokratioissa tiedetään, että ihmiselle on luonnollista tuntea epäluuloa viranomaisia, verottajaa ja poliisia kohtaan. Ei Suomessa."
Matti Apunen (Aamulehti 30.5.2010)
Matti Apunen (Aamulehti 30.5.2010)
lauantai 15. toukokuuta 2010
Lumehoito ehkäisee ongelmia
Merkittävä ongelma lasten terveydelle ja muulle hyvinvoinnille on vanhempien ja viranomaisten turma murehtiminen. Turha murehtiminen taas aiheuttaa lapselle kaikenlaista ylimääräistä harmia ja kärsimystä, usein loppuiäksi. Ongelman ydin on siis lapsen ulkopuolella, joten lapseen kohdistetut toimenpiteet ovat turhia. Lastensuojelulaki vaatii viranomaista tekemään lastensuojeluilmoituksen jo pelkän epäilyksen perusteella. Esimerkiksi laitoskierre alkaa usein jo lapsena.
On olemassa vanhempia jotka uskovat psykologiaan mutta eivät viranomaisiin. He siis pitävät lastaan mielisairaana mutta eivät halua että viranomaiset ovat siitä tietoisia koska pelkäävät pakkotoimenpiteitä. Toki vaihtoehtolääkintää käyttää monet vain siksi että haluavat apua vaivaansa, todelliseen tai kuviteltuun. Heille on samantekevää onko se lääkäreitten hyväksymää vai ei. Heille hoitonsa tuleminen kelakorvattavaksi on pelkästään myönteinen uutinen.
Kun apua ei kysytä viranomaisilta niin sitä kysytään vaikka vaihtoehtolääkinnästä, se "apu" kun maksetaan omalla rahalla niin mitään pakkotoimenpideriskiä ei ole. Markkinataloudessa kuluttaja (maksaja) on kuningas. Psykiatria on vaihtoehtolääkinnän yksi suurimmista ja voimakkaimmin kasvavista suunnista. Tunnetuimpiin tuotteisiin kuuluu tri Matti Tolosen kalanmaksaöljy (http://www.biovita.fi). Mielisairauksien olemassaolosta puuttuu todisteet, mutta kumpi onkaan suurempi terveyshaitta psyykelääke vai kalanmaksaöljy? Lukuisia lienevät ne lapset jotka on pelastettu puoskarin lumehoidolla.
Viranomaiset käytti viime vuosikymmenellä paljon aikaa, vaivaa ja rahaa mielisairauksien lanseeramiseen kansalle, painopiste oli (ja on yhä) lastenpsykiatriassa. Viranomaiset eivät pidä siitä että heidän työnsä tulokset valuvat toisten laariin. Siksipä Toloseen suhtaudutaan kuin ohjelmistopiraattien levittäjään. Näistä lähtökohdista syntyi taannoinen puoskarilakihanke jossa mm. ehdotettiin että lapsille ja mielisairaille ei saisi antaa vaihtoehtolääkintää muuten kuin yhteistoiminnassa lääkärin kanssa. Lakihankkeessa paistaa läpi niin tyypillinen lastensuojelun asenne: "sinun lapsesi ei ole sinun lapsiasi."
Puoskarilakihanketta perustellaan sillä että jotkut hoidot ovat terveydelle haitallisia. Pitää paikkansa. Luontaistuotteet (huono nimitys myönnettäkööt) kuuluvat elintarvikelainsäädännön piiriin ja laki vaatii ainoastaan että ne eivät saa olla terveydelle haitallisia, silti haittavaikutuksia on ilmennyt. Mutta niin koululääketieteeseen kuin psyykelääkkeet kuuluvatkin niin ne ovat terveydelle haitallisia. Lisäksi monet viranomaisten hyväksymät masennuslääkkeet on tieteellisin menetelmin todettu tehottomiksi (Myllykangas, Markku: Rahan raiskaama terveydenhuolto sivu 56). Siitä huolimatta psyykelääkkeitten kulutus on kasvanut viime vuosina huimaa vauhtia. Ristiriitaista.
Puoskarilakihanketta perustellaan myös humpuukkihoitojen karsimisella eli potilaan oikeusturvalla ja kuluttajasuojalla. Ruotsissa on ollut puoskarilaki jo vuosia mutta siellä vaihtoehtolääkintä on sulautunut osaksi koululääketiedettä. Perusteluna on hoidon tehon todistaminen tieteellisesti. Lääkäri Antti U Arstila on kirjassaan "Älä usko lääkäriä" sanonut: "Vaihtoehtohoidon tehosta on tieteellistä näyttöä". Vaikuttaa siltä että Puoskarilain avulla kaikki lääkintä halutaan virallisen systeemin valvontaan. Eihän tässä olla mitään lakkauttamassa, kyllähän lääkäreille aina raha on kelvannut.
Puoskarilakihankkeella halutaan vain varmistaa nykymenon jatkuminen: Viranomaiset lähettävät lapsia ja mt-potilaita luukulta luukulle ja laitoksesta laitokseen, saavat siitä valtavat summat rahaa. Kaikki pakolla tai puolipakolla joten ilman viranomaisvaltuuksia se ei onnistu. Ehkäpä puoskareillekin kelpasivat viranomaisvaltuudet?
On olemassa vanhempia jotka uskovat psykologiaan mutta eivät viranomaisiin. He siis pitävät lastaan mielisairaana mutta eivät halua että viranomaiset ovat siitä tietoisia koska pelkäävät pakkotoimenpiteitä. Toki vaihtoehtolääkintää käyttää monet vain siksi että haluavat apua vaivaansa, todelliseen tai kuviteltuun. Heille on samantekevää onko se lääkäreitten hyväksymää vai ei. Heille hoitonsa tuleminen kelakorvattavaksi on pelkästään myönteinen uutinen.
Kun apua ei kysytä viranomaisilta niin sitä kysytään vaikka vaihtoehtolääkinnästä, se "apu" kun maksetaan omalla rahalla niin mitään pakkotoimenpideriskiä ei ole. Markkinataloudessa kuluttaja (maksaja) on kuningas. Psykiatria on vaihtoehtolääkinnän yksi suurimmista ja voimakkaimmin kasvavista suunnista. Tunnetuimpiin tuotteisiin kuuluu tri Matti Tolosen kalanmaksaöljy (http://www.biovita.fi). Mielisairauksien olemassaolosta puuttuu todisteet, mutta kumpi onkaan suurempi terveyshaitta psyykelääke vai kalanmaksaöljy? Lukuisia lienevät ne lapset jotka on pelastettu puoskarin lumehoidolla.
Viranomaiset käytti viime vuosikymmenellä paljon aikaa, vaivaa ja rahaa mielisairauksien lanseeramiseen kansalle, painopiste oli (ja on yhä) lastenpsykiatriassa. Viranomaiset eivät pidä siitä että heidän työnsä tulokset valuvat toisten laariin. Siksipä Toloseen suhtaudutaan kuin ohjelmistopiraattien levittäjään. Näistä lähtökohdista syntyi taannoinen puoskarilakihanke jossa mm. ehdotettiin että lapsille ja mielisairaille ei saisi antaa vaihtoehtolääkintää muuten kuin yhteistoiminnassa lääkärin kanssa. Lakihankkeessa paistaa läpi niin tyypillinen lastensuojelun asenne: "sinun lapsesi ei ole sinun lapsiasi."
Puoskarilakihanketta perustellaan sillä että jotkut hoidot ovat terveydelle haitallisia. Pitää paikkansa. Luontaistuotteet (huono nimitys myönnettäkööt) kuuluvat elintarvikelainsäädännön piiriin ja laki vaatii ainoastaan että ne eivät saa olla terveydelle haitallisia, silti haittavaikutuksia on ilmennyt. Mutta niin koululääketieteeseen kuin psyykelääkkeet kuuluvatkin niin ne ovat terveydelle haitallisia. Lisäksi monet viranomaisten hyväksymät masennuslääkkeet on tieteellisin menetelmin todettu tehottomiksi (Myllykangas, Markku: Rahan raiskaama terveydenhuolto sivu 56). Siitä huolimatta psyykelääkkeitten kulutus on kasvanut viime vuosina huimaa vauhtia. Ristiriitaista.
Puoskarilakihanketta perustellaan myös humpuukkihoitojen karsimisella eli potilaan oikeusturvalla ja kuluttajasuojalla. Ruotsissa on ollut puoskarilaki jo vuosia mutta siellä vaihtoehtolääkintä on sulautunut osaksi koululääketiedettä. Perusteluna on hoidon tehon todistaminen tieteellisesti. Lääkäri Antti U Arstila on kirjassaan "Älä usko lääkäriä" sanonut: "Vaihtoehtohoidon tehosta on tieteellistä näyttöä". Vaikuttaa siltä että Puoskarilain avulla kaikki lääkintä halutaan virallisen systeemin valvontaan. Eihän tässä olla mitään lakkauttamassa, kyllähän lääkäreille aina raha on kelvannut.
Puoskarilakihankkeella halutaan vain varmistaa nykymenon jatkuminen: Viranomaiset lähettävät lapsia ja mt-potilaita luukulta luukulle ja laitoksesta laitokseen, saavat siitä valtavat summat rahaa. Kaikki pakolla tai puolipakolla joten ilman viranomaisvaltuuksia se ei onnistu. Ehkäpä puoskareillekin kelpasivat viranomaisvaltuudet?
tiistai 4. toukokuuta 2010
Onko totuus huutoäänestyksen tulos?
WHO on äänestystuloksin vahvistanut kansainväliset ja viralliset mielisairausluokitukset. Kts. ICD-10 wikipedia.
Aitoa sosiaalivirastotyyliä. Ensin laitetaan omiin papereihin mitä sattuu ja sitten niitä itse siteerataan lopullisina ja pyhinä totuuksina joista pidetään kynsin ja hampain kiinni.
Jos kerran psykologian mukaan totuus on huutoäänestyksen tulos niin sitten voidaan tehdä seuraavanlainen huutoäänestys: "Onko bensatankki täynnä?" Jos kylläkanta voittaa, niin tankki on täynnä ja sillä hyvä. Kuka on toista mieltä on hullu, katkera ja lapsellinen. Seuraavaksi koko psykoseurakunta jonottaa terapiaan jotta saisi pois päästään päähänpiinttymän paikallaan seisovasta autosta. "Aikuinen" kun ei koskaan säädä todellisuutta (tässä:tankkaa autoa) vaan säätää päätään, koska päänsäätämisen kannattaminen on psykologian mukaan pätevyyden merkki.
Takapenkin lapsille vain uskotellaan että tässä ollaan kokoajan matkalla kohti mummolaa. Pian tulee kylmä ja nälkä mutta ne kestetään sivuseikkoina koska tässä ollaa nyt tekemässä jotain hienoa (jopa pyhää) nimittäin uskomassa sokeasti psykologisiin opinkappaleisiin. Tavoitteena oli sankarin sädekehä mutta tulikin joku muu sädekehä. Ehkäpä itsetunto ei kestä myöntää edes itselleen että pienestä pitäen iskostettu oppi onkin ollut silkkaa valetta.
Aitoa sosiaalivirastotyyliä. Ensin laitetaan omiin papereihin mitä sattuu ja sitten niitä itse siteerataan lopullisina ja pyhinä totuuksina joista pidetään kynsin ja hampain kiinni.
Jos kerran psykologian mukaan totuus on huutoäänestyksen tulos niin sitten voidaan tehdä seuraavanlainen huutoäänestys: "Onko bensatankki täynnä?" Jos kylläkanta voittaa, niin tankki on täynnä ja sillä hyvä. Kuka on toista mieltä on hullu, katkera ja lapsellinen. Seuraavaksi koko psykoseurakunta jonottaa terapiaan jotta saisi pois päästään päähänpiinttymän paikallaan seisovasta autosta. "Aikuinen" kun ei koskaan säädä todellisuutta (tässä:tankkaa autoa) vaan säätää päätään, koska päänsäätämisen kannattaminen on psykologian mukaan pätevyyden merkki.
Takapenkin lapsille vain uskotellaan että tässä ollaan kokoajan matkalla kohti mummolaa. Pian tulee kylmä ja nälkä mutta ne kestetään sivuseikkoina koska tässä ollaa nyt tekemässä jotain hienoa (jopa pyhää) nimittäin uskomassa sokeasti psykologisiin opinkappaleisiin. Tavoitteena oli sankarin sädekehä mutta tulikin joku muu sädekehä. Ehkäpä itsetunto ei kestä myöntää edes itselleen että pienestä pitäen iskostettu oppi onkin ollut silkkaa valetta.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Sosiaalin suhde julkisuuteen
Sosiaali on tottunut vain perinteiseen yksisuuntaiseen joukkoviestintään. Sosiaalilla on yhä vieläkin perustavanlaisia vaikeuksia verkkoviestinnän kanssa. Leimaamista, yleistämistä, yksisuuntaista ylhäältä päin julistamista ja salailua valehteluineen. Normaalin länsimaisen keskustelukulttuurin puute on sosiaalille suorastaan leimaa antavaa, minkäänlaista epäuskoa ei suvaita. Kaikkitietävän ilkiön mentaliteetti ei vain kertakaikkiaan istu nettiin koska siellä vallitsee avoin ja rehellinen keskustelu. Toki palstoilla on joitakin sosiaalia kannattavia maallikoita joista osa kyllä on pintasivistynyt mutta vähän aikaa kun keskustelee niin pinnan alta paljastuu se kaikkitietäjä.
Sosiaalikoneistolle netti ja erityisesti sen keskustelupalstat ovat kirosana. Suomalaisten yritysten ylläpitämät palstat (kuten Suomi24) on sallittu lähinnä siksi että niiden kieltäminen veisi toiminnan ulkomaille ja sen jälkeen virallinen systeemi ei voisi valvoa keskustelua mitenkään. Sosiaali on tottunut että julkiseen keskusteluun saa osallistua vain harvat ja valitut, muiden kanssa "keskustellaan" vain viraston seinien suojassa.
Jos yhdelläkään lastensuojelun nimissä toimivalla sosiaaliviraston jatkeella olisi koskaan ollut minkäänlaista aikomusta perustaa mitään keskustelupalstaa, olisi palstat perustettu jo 1990-luvulla, lisäksi lehdet julkaisisivat otteita keskustelusta lähes päivittäin. Moni lastensuojelujärjestö kuten Pelastakaa lapset ry on kyllä yhdistys, mutta vain muodollisesti. Tosiasiassa kyse on sosiaaliviraston jatkeesta koska toimii veikkausvoittorahoilla yms. Veikkausvoittorahoja ei saa ilman sosiaali-ja terveysministeriön puoltoa.
Voi toki olla että joitakin palstoja on perustettu mutta ne on lakkautettu melko pian kun havaittiin keskustelun kääntyvän sosiaalikoneistoa vastaan. Tämä oli yllätys vain lähinnä heille jotka aivan vakavissaan uskoivat kaikkien uskovan heitä koska he itse ja heidän seurapiirinsä ovat uskoneet oppeihinsa sokeasti pienestä pitäen. Kyllähän asian tiimoilta on teetetty mielipidetutkimuksia tunnetuilla laitoksilla (kuten Taloustutkimus, Suomen Gallup jne.) mutta niiden tuloksiin ei kai ole uskottu jos ne ei ole antaneet toivottuja tuloksia ja ne on jätetty julkaisematta. Sellaiset tutkimukset maksavat monta tuhatta euroa, joten pienet ja köyhät järjestöt eivät sellaisia voi teettää.
Sosiaalin ei tarvitse perustella mitään nettipalstoja, hehän saavat vaikka parasta TV-aikaa niin paljon kuin ikinä kehtaavat pyytää, toisin kuin kurjat kansalaiset. Liikkuva kuva äänen kera on tehokkain mahdollinen joukkoviestinnän muoto. Yleisömääristä puhumattakaan. Viimevuosina sosiaalin mediavaikuttamiskeinoihin on tullut tv-mainonta jonka vaikutus on kahtalainen; paitsi suora vaikutus yleisöön niin myös mainostulojen vaikutus tv-yhtiöön. TV-mainonta on kallista ja kilpailu alalla on kovaa.
Ainakin Psykologiliiton keskustelupalsta on ulkopuolisilta lukijoilta suljettu. Blogikommentteja on hyvin vähän ja nekin on tarkastettu etukäteen. Voi olla että myös sosiaalilla on salaisia keskustelupalstoja joita ulkopuoliset eivät voi edes lukea, jos he alkaisivat puhua asiasta avoimesti ja suoraan julkisuudessa olisi kohu varma. Niillä palstoilla kuollut eläinkin sätkii.
Sosiaalille tyypillinen salamyhkäisyys ja valtava propaganda mediassa yhdessä omituisten väitteitten kanssa ovat omiaan hämmentämään kansalaisen. Kun ihminen ekaa kertaa joutuu napit vastatusten sosiaalin kanssa hän hämmentyy; ne asenteet joita hän on koko ikänsä pitänyt itsestäänselvyyksinä eivät enää toimikaan. Kokee ehkä olonsa petetyksi kun usko sosiaali kaikkitietävyyteen on iskostettu häneen jo lapsena.
Tai ehkäpä vain täydellinen hämmennys estää näkemästä kaikkien sosiaalivalheitten lävitse. Kun yksi ajatusrakennelma sortui seurasi hämmennyt joka pitää loppuja ajatusrakennelmia pystyssä.
Sosiaalikoneistolle netti ja erityisesti sen keskustelupalstat ovat kirosana. Suomalaisten yritysten ylläpitämät palstat (kuten Suomi24) on sallittu lähinnä siksi että niiden kieltäminen veisi toiminnan ulkomaille ja sen jälkeen virallinen systeemi ei voisi valvoa keskustelua mitenkään. Sosiaali on tottunut että julkiseen keskusteluun saa osallistua vain harvat ja valitut, muiden kanssa "keskustellaan" vain viraston seinien suojassa.
Jos yhdelläkään lastensuojelun nimissä toimivalla sosiaaliviraston jatkeella olisi koskaan ollut minkäänlaista aikomusta perustaa mitään keskustelupalstaa, olisi palstat perustettu jo 1990-luvulla, lisäksi lehdet julkaisisivat otteita keskustelusta lähes päivittäin. Moni lastensuojelujärjestö kuten Pelastakaa lapset ry on kyllä yhdistys, mutta vain muodollisesti. Tosiasiassa kyse on sosiaaliviraston jatkeesta koska toimii veikkausvoittorahoilla yms. Veikkausvoittorahoja ei saa ilman sosiaali-ja terveysministeriön puoltoa.
Voi toki olla että joitakin palstoja on perustettu mutta ne on lakkautettu melko pian kun havaittiin keskustelun kääntyvän sosiaalikoneistoa vastaan. Tämä oli yllätys vain lähinnä heille jotka aivan vakavissaan uskoivat kaikkien uskovan heitä koska he itse ja heidän seurapiirinsä ovat uskoneet oppeihinsa sokeasti pienestä pitäen. Kyllähän asian tiimoilta on teetetty mielipidetutkimuksia tunnetuilla laitoksilla (kuten Taloustutkimus, Suomen Gallup jne.) mutta niiden tuloksiin ei kai ole uskottu jos ne ei ole antaneet toivottuja tuloksia ja ne on jätetty julkaisematta. Sellaiset tutkimukset maksavat monta tuhatta euroa, joten pienet ja köyhät järjestöt eivät sellaisia voi teettää.
Sosiaalin ei tarvitse perustella mitään nettipalstoja, hehän saavat vaikka parasta TV-aikaa niin paljon kuin ikinä kehtaavat pyytää, toisin kuin kurjat kansalaiset. Liikkuva kuva äänen kera on tehokkain mahdollinen joukkoviestinnän muoto. Yleisömääristä puhumattakaan. Viimevuosina sosiaalin mediavaikuttamiskeinoihin on tullut tv-mainonta jonka vaikutus on kahtalainen; paitsi suora vaikutus yleisöön niin myös mainostulojen vaikutus tv-yhtiöön. TV-mainonta on kallista ja kilpailu alalla on kovaa.
Ainakin Psykologiliiton keskustelupalsta on ulkopuolisilta lukijoilta suljettu. Blogikommentteja on hyvin vähän ja nekin on tarkastettu etukäteen. Voi olla että myös sosiaalilla on salaisia keskustelupalstoja joita ulkopuoliset eivät voi edes lukea, jos he alkaisivat puhua asiasta avoimesti ja suoraan julkisuudessa olisi kohu varma. Niillä palstoilla kuollut eläinkin sätkii.
Sosiaalille tyypillinen salamyhkäisyys ja valtava propaganda mediassa yhdessä omituisten väitteitten kanssa ovat omiaan hämmentämään kansalaisen. Kun ihminen ekaa kertaa joutuu napit vastatusten sosiaalin kanssa hän hämmentyy; ne asenteet joita hän on koko ikänsä pitänyt itsestäänselvyyksinä eivät enää toimikaan. Kokee ehkä olonsa petetyksi kun usko sosiaali kaikkitietävyyteen on iskostettu häneen jo lapsena.
Tai ehkäpä vain täydellinen hämmennys estää näkemästä kaikkien sosiaalivalheitten lävitse. Kun yksi ajatusrakennelma sortui seurasi hämmennyt joka pitää loppuja ajatusrakennelmia pystyssä.
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Turun lastensuojeludraama
Presidentti Halonen sanoi tiistaina aamulla radiossa (YLE) että ME ei olla totuttu näiden asioitten suorasukaiseen käsittelyyn julkisuudessa. Tapaus on saanut hyvin paljon julkisuutta Venäjän mediassa.
Ai ketkä ME? Tarkoitti tietysti virallista systeemiä. Kuten tunnettua internetissä me tavalliset kunnon kansalaiset käsitellään näitä asioita kyllä aika avoimesti ja suoraan. Toimittajat käsittelevät näitä asioita lähinnä viranomaisten kannalta. Avoin ja rehellinen journalismi on hyvin harvinaista - yksisilmäinen propaganda yleistä. Syinä tähän on mm. toimittajien painostaminen virallisen systeemin taholta.
Ei tarvitse omata ulkolaisia sukujuuria saadakseen moista kohtelua. Vastaavasti kohdellaan myös suomalaisia perheitä. Sunnuntain (vai maanantain?) Turun sanomissa oli juttu Naantalin huostaanotosta, vähän samanlainen juttu mutta nyt vanhemmat suomalaisia.
Oli tietysti erittäin hyvä että sosiaalisysteemi jyrättiin yli. Mitään ei sossu tarvitse niin kipeästi kuin jonkun jonka edessä sossu voisi tuntea voimattomuutta. Näin siksi että se on yleinen etu ja niille ihan oikein. Olisin taatusti ollut yhtä hyvilläni jos tapaus olisi käynyt toisin päin eli Suomen valtiovalta olisi jyrännyt Venäjän sosiaalisysteemin vastaavassa lastensuojeludraamassa.
Mutta, mutta. Olisi tietenkin ollut parempi että se painostus tulisi Suomen rajojen sisäpuolelta. En oikein jaksa uskoa että vieras valtio olisi messias joka pelastaisi suomalaiset hyvää hyvyyttään. Kysehän oli pelkästään omien kansalaisten suojelusta jota tehdään lopultakin kylmän suurvaltapoliittisin perustein. Lastensuojeludraaman ulkopoliittiset haitat olisi kyllä ollut vältettävissä. Olisi ollut parempi että saastaisen sosiaalisysteemin yli olisi jyrännyt maan oma valtiovalta tai jokin kotimainen taho eikä vieras valtio. Sellaista ei kuitenkaan tapahdu, mikä on todella valitettavaa.
En voi kuin ihmetellä kansalaisten loputonta kärsivällisyyttä virallisen systeemin valheiden ja rikosten edessä. Kuvitellaan että asiat muuttuu jotenkin itsekseen - ei ne muutu. Tarvitaan organisaatio joka tekee viralliselle systeemille selväksi että valheitaan ja rikoksiaan ei hyväksytä. Yksittäinen ihminen ei riitä mutta joukko muodostuu aina yksittäisistä ihmisistä, tavallisista ihmisistä.
Kirjoitan "virallisesta systeemistä" koska yksikään merkittävä politiikko ei ole sanoutunut irti hyvinvoinnilla lyömisestä.
Rehellisyyden ja tasapuolisuuden nimissä täytyy mainita että myös Venäjällä on kyseenalaisia sosiaalilaitoksia. Eräs neuvostoliittolainen sotaveteraani sivusi muistelmissaan Siperiassa olevaa laitosta josta lapset ja nuoret karkailivat "vaikka ruoka ja ylläpito oli moitteetonta". Niin, miksi karkailevat. Liekö Kuttula-tyyppisillä kasvatusmenetelmillä osuutta asiaan?
Ai ketkä ME? Tarkoitti tietysti virallista systeemiä. Kuten tunnettua internetissä me tavalliset kunnon kansalaiset käsitellään näitä asioita kyllä aika avoimesti ja suoraan. Toimittajat käsittelevät näitä asioita lähinnä viranomaisten kannalta. Avoin ja rehellinen journalismi on hyvin harvinaista - yksisilmäinen propaganda yleistä. Syinä tähän on mm. toimittajien painostaminen virallisen systeemin taholta.
Ei tarvitse omata ulkolaisia sukujuuria saadakseen moista kohtelua. Vastaavasti kohdellaan myös suomalaisia perheitä. Sunnuntain (vai maanantain?) Turun sanomissa oli juttu Naantalin huostaanotosta, vähän samanlainen juttu mutta nyt vanhemmat suomalaisia.
Oli tietysti erittäin hyvä että sosiaalisysteemi jyrättiin yli. Mitään ei sossu tarvitse niin kipeästi kuin jonkun jonka edessä sossu voisi tuntea voimattomuutta. Näin siksi että se on yleinen etu ja niille ihan oikein. Olisin taatusti ollut yhtä hyvilläni jos tapaus olisi käynyt toisin päin eli Suomen valtiovalta olisi jyrännyt Venäjän sosiaalisysteemin vastaavassa lastensuojeludraamassa.
Mutta, mutta. Olisi tietenkin ollut parempi että se painostus tulisi Suomen rajojen sisäpuolelta. En oikein jaksa uskoa että vieras valtio olisi messias joka pelastaisi suomalaiset hyvää hyvyyttään. Kysehän oli pelkästään omien kansalaisten suojelusta jota tehdään lopultakin kylmän suurvaltapoliittisin perustein. Lastensuojeludraaman ulkopoliittiset haitat olisi kyllä ollut vältettävissä. Olisi ollut parempi että saastaisen sosiaalisysteemin yli olisi jyrännyt maan oma valtiovalta tai jokin kotimainen taho eikä vieras valtio. Sellaista ei kuitenkaan tapahdu, mikä on todella valitettavaa.
En voi kuin ihmetellä kansalaisten loputonta kärsivällisyyttä virallisen systeemin valheiden ja rikosten edessä. Kuvitellaan että asiat muuttuu jotenkin itsekseen - ei ne muutu. Tarvitaan organisaatio joka tekee viralliselle systeemille selväksi että valheitaan ja rikoksiaan ei hyväksytä. Yksittäinen ihminen ei riitä mutta joukko muodostuu aina yksittäisistä ihmisistä, tavallisista ihmisistä.
Kirjoitan "virallisesta systeemistä" koska yksikään merkittävä politiikko ei ole sanoutunut irti hyvinvoinnilla lyömisestä.
Rehellisyyden ja tasapuolisuuden nimissä täytyy mainita että myös Venäjällä on kyseenalaisia sosiaalilaitoksia. Eräs neuvostoliittolainen sotaveteraani sivusi muistelmissaan Siperiassa olevaa laitosta josta lapset ja nuoret karkailivat "vaikka ruoka ja ylläpito oli moitteetonta". Niin, miksi karkailevat. Liekö Kuttula-tyyppisillä kasvatusmenetelmillä osuutta asiaan?
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Insuliinisurmista vielä
Eli miksi Insuliinisurmista tuomittu Myrkkyhoitaja Katariina Panttila teki insuliinisurmat ja muita rikoksia. Lyhyesti sanoen: Myrkkyhoitajalta lähti valta käsistä.
Vammaishoitolaitosten ja vastaavien henkilökunnan helmasyntinä on eristäytyä muusta yhteiskunnasta omaksi piirikseen niin työssä kuin vapaa-aikanaan. Heillä on tapana luoda eräänlainen ankkalampi ympärilleen eli kaikki ne ihmiset joiden kanssa he ovat päivittäin tekemisissä ovat psykologiaan uskovia, niin paitsi tietysti laitosasukit joita he syvästi halveksuvat.
Kun tähän lisätään vielä yksilön ylikunnianhimoisuus ja kun virallisen systeemin normeihin kuuluu peitellä virka-aseman väärinkäyttöä niin jotkut tyhmimmät saattavat kuvitella voivansa tehdä mitä tahansa; he päättävät toisten elämästä ja kuolemasta (suurempaa vallankäyttöä yksilöä kohtaan ei voi olla). Kun tyhmälle antaa liikaa valtaa hän menettää siihen kaiken kontrollin.
Alalla jonkin aikaa toimineet ottavat linjakseen olla ottamatta mitään riskejä missään tilanteessa, vaikka kuka tahansa tekisi väärin. Näin syntyy ikään kuin "lupa" rikkoa lakeja. Psykologiaan uskovat kun eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä sosiaalisysteemiä kohtaan miltään suunnalta. Toki laitoksen henkilökunnassa on heitäkin jotka eivät moista hyväksy, heitä löytyy joskus yllättävistäkin paikoista, mutta eipä heistä ole julkisuudessa sen enempää kuultu.
Insuliinisurmat paljastuivat vasta kun Myrkkyhoitaja yritti tappaa sukulaispoikaansa. Virallinen systeemi siis halusi viestiä Myrkkyhoitajalle että hänen valtansa ei ole nyt ihan rajaton. Jos sukulaispoika olisi jäänyt rauhaan, Myrkkyhoitaja olisi kenties yhä tänäänkin töissä Ylisten laitoksessa.
Jatkossa Insuliinisurmien tutkimustuloksia ei enää julkaista tulokset menevät vain lähiomaisten tietoon. Ristiriitaista, kyllä Kauhajoen ja Jokelan ampumavälikohtaukset tutkittiin ja tutkimukset julkaistiin vaikka epäilty olikin kuollut. Mutta eipä ole kuulunut mitään Insuliinisurmatutkintolautakunnasta suosituksineen.
Vammaishoitolaitosten ja vastaavien henkilökunnan helmasyntinä on eristäytyä muusta yhteiskunnasta omaksi piirikseen niin työssä kuin vapaa-aikanaan. Heillä on tapana luoda eräänlainen ankkalampi ympärilleen eli kaikki ne ihmiset joiden kanssa he ovat päivittäin tekemisissä ovat psykologiaan uskovia, niin paitsi tietysti laitosasukit joita he syvästi halveksuvat.
Kun tähän lisätään vielä yksilön ylikunnianhimoisuus ja kun virallisen systeemin normeihin kuuluu peitellä virka-aseman väärinkäyttöä niin jotkut tyhmimmät saattavat kuvitella voivansa tehdä mitä tahansa; he päättävät toisten elämästä ja kuolemasta (suurempaa vallankäyttöä yksilöä kohtaan ei voi olla). Kun tyhmälle antaa liikaa valtaa hän menettää siihen kaiken kontrollin.
Alalla jonkin aikaa toimineet ottavat linjakseen olla ottamatta mitään riskejä missään tilanteessa, vaikka kuka tahansa tekisi väärin. Näin syntyy ikään kuin "lupa" rikkoa lakeja. Psykologiaan uskovat kun eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä sosiaalisysteemiä kohtaan miltään suunnalta. Toki laitoksen henkilökunnassa on heitäkin jotka eivät moista hyväksy, heitä löytyy joskus yllättävistäkin paikoista, mutta eipä heistä ole julkisuudessa sen enempää kuultu.
Insuliinisurmat paljastuivat vasta kun Myrkkyhoitaja yritti tappaa sukulaispoikaansa. Virallinen systeemi siis halusi viestiä Myrkkyhoitajalle että hänen valtansa ei ole nyt ihan rajaton. Jos sukulaispoika olisi jäänyt rauhaan, Myrkkyhoitaja olisi kenties yhä tänäänkin töissä Ylisten laitoksessa.
Jatkossa Insuliinisurmien tutkimustuloksia ei enää julkaista tulokset menevät vain lähiomaisten tietoon. Ristiriitaista, kyllä Kauhajoen ja Jokelan ampumavälikohtaukset tutkittiin ja tutkimukset julkaistiin vaikka epäilty olikin kuollut. Mutta eipä ole kuulunut mitään Insuliinisurmatutkintolautakunnasta suosituksineen.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Psyykelääkkeet tappavat
Viime maanantain MOT:bentsoa suonissa (tv1) kertoi 15.02.10 että lääkemyrkytyksiin kuoli vuonna 2007 Suomessa 570 ihmistä. Se on enemmän kuin alkoholimyrkytyksiin niin tai henkirikoksiin (toistasataa tapausta vuosittain jo vuosikymmenten ajan). Eniten kuoli kipulääkeyliannostukseen ja toisena tulevat masennuslääkkeen yliannostukset.
Mitäs ovatkaan ne psykologien puheet jokaisessa pusikossa vaanivista vaarallisista hulluista jotka tappavat tuntemattomia ja syyttömiä. Käyttäen apuna lähinnä teoreettista uhkaa joutua tuntemattoman tappamaksi psykologit vaativat suuria joukkoja mielisairaiksi määrittämiään ihmisiä laitokseen suljettaviksi vaikka vain ihan varmuuden vuoksi. Jos ei nyt ihan laitokseen niin ainakin avohoitoon ja lääkitykseen.
Toisekseen on aihetta epäillä että lääkemyrkytyksiin kuolee paljon enemmän ihmisiä. Laitoksia ja niissä tapahtuvaa psyykeläkkeitten käyttöä valvotaan hyvin huonosti.
Helsingin Myrkkyhoitajajuttu paljastui lähinnä sattumalta, poliisi alkoi ihmetellä kun yhden lääkeainemyrkytyksen saaneista uhreista ei ollutkaan saanut saamaansa psyykelääkkeeseen lääkärin määräystä. Mitäpä jos hänellä olisikin ollut lääkärin määräys kyseiseen lääkkeeseen? Lähes kaikki laitoshoidossa tai avohoidossa olevat vanhukset ja vammaiset ovat psyykelääkittyjä, monet vieläpä vahvasti.
Myrkytyksen lisäksi psyykelääkkeet lisäävät oleellisesti potilaan (varsinkin iäkkään) kaatumisriskiä joka johtaa usein tapaturmiin jotka joko tappavat heti tai aiheuttavat vakavan loukkaantumisen. Uutisessa ei mainittu oliko alkoholilla, huumeilla tai lääkkeillä osuutta asiaan. Auto-onnettomuuksien kohdalla tuollaiset asiat on yleensä tapana mainita. Selvinpäin tuollainen metron alle horjahtaminen on varsin epätodennäköistä. Ettei vain ollut kyse "riskin hoitamisesta lääkkein".
Lääketieteen alkuperäinen tarkoitus oli pidentää potilaan elämänkaarta ja parantaa elämänlaatua. Sittemmin lääkityksellä alettiin hoitaa riskejä. Nyt lääketiede (varsinkin psyykelääkkeet) on jo merkittävä kuolinsyy ja sairauksien sekä vammojen aiheuttaja länsimaissa, varsinkin ihmisillä jotka muutoin olisivat terveitä ja toimintakykyisiä.
Mitäs ovatkaan ne psykologien puheet jokaisessa pusikossa vaanivista vaarallisista hulluista jotka tappavat tuntemattomia ja syyttömiä. Käyttäen apuna lähinnä teoreettista uhkaa joutua tuntemattoman tappamaksi psykologit vaativat suuria joukkoja mielisairaiksi määrittämiään ihmisiä laitokseen suljettaviksi vaikka vain ihan varmuuden vuoksi. Jos ei nyt ihan laitokseen niin ainakin avohoitoon ja lääkitykseen.
Toisekseen on aihetta epäillä että lääkemyrkytyksiin kuolee paljon enemmän ihmisiä. Laitoksia ja niissä tapahtuvaa psyykeläkkeitten käyttöä valvotaan hyvin huonosti.
Helsingin Myrkkyhoitajajuttu paljastui lähinnä sattumalta, poliisi alkoi ihmetellä kun yhden lääkeainemyrkytyksen saaneista uhreista ei ollutkaan saanut saamaansa psyykelääkkeeseen lääkärin määräystä. Mitäpä jos hänellä olisikin ollut lääkärin määräys kyseiseen lääkkeeseen? Lähes kaikki laitoshoidossa tai avohoidossa olevat vanhukset ja vammaiset ovat psyykelääkittyjä, monet vieläpä vahvasti.
Myrkytyksen lisäksi psyykelääkkeet lisäävät oleellisesti potilaan (varsinkin iäkkään) kaatumisriskiä joka johtaa usein tapaturmiin jotka joko tappavat heti tai aiheuttavat vakavan loukkaantumisen. Uutisessa ei mainittu oliko alkoholilla, huumeilla tai lääkkeillä osuutta asiaan. Auto-onnettomuuksien kohdalla tuollaiset asiat on yleensä tapana mainita. Selvinpäin tuollainen metron alle horjahtaminen on varsin epätodennäköistä. Ettei vain ollut kyse "riskin hoitamisesta lääkkein".
Lääketieteen alkuperäinen tarkoitus oli pidentää potilaan elämänkaarta ja parantaa elämänlaatua. Sittemmin lääkityksellä alettiin hoitaa riskejä. Nyt lääketiede (varsinkin psyykelääkkeet) on jo merkittävä kuolinsyy ja sairauksien sekä vammojen aiheuttaja länsimaissa, varsinkin ihmisillä jotka muutoin olisivat terveitä ja toimintakykyisiä.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Leimaaminen on keino päteä
Holhousvaltiolle on ominaista alati kasvava vajaavaltaisten joukko johon kuuluu hullut, vammaiset, lapset ja vanhukset. Erityisesti kuitenkin hullut. Samalla täysivaltaisten osuus ja täysivaltaisuus on alati supistunut. Lasten vajaavaltaisuuden toki ymmärtää mutta noita muita ei, oikeastaan lapset ovat oma lukunsa. Leimattujen ei tarvitse olla juriidisesti vajaavaltaisia, alaikäisiä tai edunvalvojan omaavia, riittää että kaikkitietävä psykologiaan uskova, usein maallikko, pitää heitä kyvyttöminä hoitamaan asioitaan. Perusteet leimaamiselle haetaan vaikka väkisin. Virallinen Suomi vaikenee holhousvaltioon liittyvästä väkivallasta, mielivallasta ja laittomuuksista koska on itse niihin osallinen.
Holhousvaltion periaate on se että vajaavaltainen on esine. Esineen omistusoikeudesta taistelee keskenään perhe ja yhteiskunta. Vajaavaltaisen tehtävä on olla nöyrä ja hiljainen jotta leimaaja voisi olla niin erinomainen. Mikään ei ole leimaajalle niin kauheaa kuin olla vajaavaltaisen edessä väärässä tai huonompi ja vieläpä julkisesti.
Vajaavaltaisen elämään kuuluu kaikenlaiset mitä ihmeellisemmät kiellot ja rajoitukset. Esim. vammaisasuntoloiden öinen ulkonaliikkumiskielto ei perustu mihinkään lakiin. Hullujen omistusoikeus on varsin suhteellinen käsite, moni edunvalvoja on kavaltanut holhokkinsa rahat ja jatkanut tekoaan vuosia vieläpä ihan julkisesti.
Ei voi välttyä vaikutelmalta että leimakirveen heiluttaminen on keino päteä. Jos leimaaja tekee tavallisen rikoksen ei-leimattua kohtaan niin silloin hänen sosiaalinen arvostuksensa laskee, voi jopa joutua sosiaalisesti eristyksiin. Mutta pakkohoitoon laittamisen jälkeen potilaan omaisista iso ja näkyvä osa alkaa kilvan kehumaan pitkin kyliä kuinka juuri hän on idean alkuperäinen keksijä ja kuinka täydellinen hän sillä perusteella nyt onkaan. Potilas on tässä tilantessa lähes aina yksin. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä petoksen suppilo. Tähän ilmiöön ovat syyllisiä paitsi leimaajat niin myös kaikki myötäilijät eli he jotka hiljaa tai aktiivisesti antavat leimaajan päteä tekopyhyydellään.
Psykokulttuurista ei päästä eroon ennen kuin sankarin sädekehän myöntämisperusteita muutetaan.
Holhousvaltion periaate on se että vajaavaltainen on esine. Esineen omistusoikeudesta taistelee keskenään perhe ja yhteiskunta. Vajaavaltaisen tehtävä on olla nöyrä ja hiljainen jotta leimaaja voisi olla niin erinomainen. Mikään ei ole leimaajalle niin kauheaa kuin olla vajaavaltaisen edessä väärässä tai huonompi ja vieläpä julkisesti.
Vajaavaltaisen elämään kuuluu kaikenlaiset mitä ihmeellisemmät kiellot ja rajoitukset. Esim. vammaisasuntoloiden öinen ulkonaliikkumiskielto ei perustu mihinkään lakiin. Hullujen omistusoikeus on varsin suhteellinen käsite, moni edunvalvoja on kavaltanut holhokkinsa rahat ja jatkanut tekoaan vuosia vieläpä ihan julkisesti.
Ei voi välttyä vaikutelmalta että leimakirveen heiluttaminen on keino päteä. Jos leimaaja tekee tavallisen rikoksen ei-leimattua kohtaan niin silloin hänen sosiaalinen arvostuksensa laskee, voi jopa joutua sosiaalisesti eristyksiin. Mutta pakkohoitoon laittamisen jälkeen potilaan omaisista iso ja näkyvä osa alkaa kilvan kehumaan pitkin kyliä kuinka juuri hän on idean alkuperäinen keksijä ja kuinka täydellinen hän sillä perusteella nyt onkaan. Potilas on tässä tilantessa lähes aina yksin. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä petoksen suppilo. Tähän ilmiöön ovat syyllisiä paitsi leimaajat niin myös kaikki myötäilijät eli he jotka hiljaa tai aktiivisesti antavat leimaajan päteä tekopyhyydellään.
Psykokulttuurista ei päästä eroon ennen kuin sankarin sädekehän myöntämisperusteita muutetaan.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Valepsykologi jäi kiinni
Viime viikolla paljastui että Karjaalla toiminut terveyskeskuslääkäri olikin valelääkäri. Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan. Kotkassa työterveyslääkärinä 2000-2004 toiminut Anneli Kellberg on pitkäaikainen valepsykologi eli on vailla pätevyyttä toiminut psykologina. Kelberg antoi lausunnon mm. Asko Kervisestä mikä johti hänen erottamiseensa museomestarin toimesta. Nyt se lausunto ilmeisesti haittaa Kervistä mm. työttömyyskorvausten saannissa, työkyvytön kun ei sellaista voi saada. Kervinen on tullut Kotkassa suurelle yleisölle tutuksi yleisönosastokirjoituksistaan joissa arvostellaan kaupungin johdon toimia. Huomatkaa: kaupunginhallitus ja kaupungin johtavat virkamiehet tukevat Kellbergiä.
Paljon tunnetumpi mutta hieman toisenlainen tapaus on Ben Furman joka sai muodollisen pätevyytensä suorittamalla vain osan tutkintoon kuuluvista opintojaksoista, tämä ei estä häntä toimimasta asiantuntijana mediassa. Muulla kuin psykosektorilla moinen ei tulisi kuuloonkaan.
Ilmankos se Valviran (ent. TEO) ammattipätevyysrekisteri on niin salainen.
Rekisteristä
saa tietoja vain yksittäisestä ihmisestä puhelimitse, massaluovutuksia annetaan vain tietyin ehdoin. On toki ymmärrettävää että osa tiedoista (kts. rekisteriseloste) mm. poikkeusolojen sijoituspaikka on salainen mutta mitä salattavaa on siinä että joku on suorittanut tai ei ole suorittanut jotain terveysalan tutkintoa? Sanomalehdissähän on yhtenään tietoja valmistuneista ja niissä mainitaan tutkinnon ja koulun lisäksi ainakin nimi ja kotipaikka.
Rekisterin julkisuudesta käytiin syksyllä 2008 julkista keskustelua. Kovasti maalattiin uhkakuvia netin väärinkäyttäjistä mutta sitä ei tarkennettu mitä sillä väärinkäytöksellä tarkoitetaan. Kenties sitä että Kervisen tapaiset kansalaiset tarkistaisivat erilaisten "annelikelbergien" ammattipätevyydet ja tekisivät rikosilmoitukset ennen kuin ne vanhenevat rikosoikeudellisesti. Vai kenties sitä että joku tekisi nettiin jutun jossa mielenterveysalan yleinen pätevyyden taso tulisi ilmi suurelle yleisölle.
Suurin osa terveysalan ammattilaisista on kuitenkin aivan päteviä ja ammattitaitoisia. He joutuvat syyttömänä kärsimään rekisteriin liittyvästä salakähmäisyydestä, se on väärin.
Paljon tunnetumpi mutta hieman toisenlainen tapaus on Ben Furman joka sai muodollisen pätevyytensä suorittamalla vain osan tutkintoon kuuluvista opintojaksoista, tämä ei estä häntä toimimasta asiantuntijana mediassa. Muulla kuin psykosektorilla moinen ei tulisi kuuloonkaan.
Ilmankos se Valviran (ent. TEO) ammattipätevyysrekisteri on niin salainen.
Rekisteristä
saa tietoja vain yksittäisestä ihmisestä puhelimitse, massaluovutuksia annetaan vain tietyin ehdoin. On toki ymmärrettävää että osa tiedoista (kts. rekisteriseloste) mm. poikkeusolojen sijoituspaikka on salainen mutta mitä salattavaa on siinä että joku on suorittanut tai ei ole suorittanut jotain terveysalan tutkintoa? Sanomalehdissähän on yhtenään tietoja valmistuneista ja niissä mainitaan tutkinnon ja koulun lisäksi ainakin nimi ja kotipaikka.
Rekisterin julkisuudesta käytiin syksyllä 2008 julkista keskustelua. Kovasti maalattiin uhkakuvia netin väärinkäyttäjistä mutta sitä ei tarkennettu mitä sillä väärinkäytöksellä tarkoitetaan. Kenties sitä että Kervisen tapaiset kansalaiset tarkistaisivat erilaisten "annelikelbergien" ammattipätevyydet ja tekisivät rikosilmoitukset ennen kuin ne vanhenevat rikosoikeudellisesti. Vai kenties sitä että joku tekisi nettiin jutun jossa mielenterveysalan yleinen pätevyyden taso tulisi ilmi suurelle yleisölle.
Suurin osa terveysalan ammattilaisista on kuitenkin aivan päteviä ja ammattitaitoisia. He joutuvat syyttömänä kärsimään rekisteriin liittyvästä salakähmäisyydestä, se on väärin.
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Vuosi on vaihtunut
Yleensä vuoden alkaessa on ollut tapana luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja suunnata katse tulevaan. Koska olen ollut täällä netissä jo vuosia, niin on perusteltua tarkastella koko päättynyttä vuosikymmentä. Ehkä isoin askeleeni oli kun avasin tämän blogin kesäkuussa. Myönnettäkööt että tämä blogi ei ole ainut enkä ensimmäinen laatuaan, muitakin on.
Kaikkihan haluavat omalle sanalleen laajaa kuuluvuutta mutta harvemmin se onnistuu. Siihen on monia syitä kuten se että netti on jo täynnä tekstiä. Yleisön kokoon vaikuttaa kirjoituksen kohderyhmä eli kenelle kirjoittaa, uskottavuus ja löydettävyys.
Joillekin ihmisille, varsinkin politiikoille, on hyvin tärkeää olla uskottava mahdollisimman monen, mielummin kaikkien silmissä. Uskottavuuden haussa ollaan niin raivosta sokeina epäilijöitä kohtaan että sivullisen silmin se näyttää joskus huvittavalta. Olen pikkuhiljaa alistunut siihen etten voi olla uskottava psykologisten leimakirveenheiluttajien silmissä, eikä heidän päätään käännä yhtikäs mikään tosiasia, olkoot se miten riidaton ja ilmiselvä tahansa. Se ei ole mikään maailmanloppu, eikä edes harmillinen asia. Se on pelkkä selviö, joka kyllä kertoo aika paljon leimakirveenheiluttajien asenteista, mutta sehän on heidän ongelmansa, ei minun. Kaikille ei voi eikä tarvitse olla mieliksi. Onhan sitä parempaakin tekemistä kuin umpimielisten kanssa inttäminen.
Minusta uskottavuus on sitä että samanmielisen ei tarvitse tuntea myötähäpeää lukiessaan. Uskottavuus ei kuitenkaan sulje pois piikittelyä. Minusta antipsykokulttuuriselle kansanliikkeelle on Suomessa tilausta mutta ensin jonkun pitää osoittaa että voi olla samanaikaisesti sekä psykologisia väittämiä epäilevä että uskottava. Eihän politiikko voi sanoa että "Hei, olen juuri tullut pakkohoidosta ja mennyt luukulta luukulle koko ikäni, äänestäkää minua!". Uskottavuuden saavuttaminen on hidasta ja työlästä, mutta sen voi kadottaa hetkessä jolloin myös ihmiset ympäriltä kaikkoavat.
Uskoisin että löydettävyys parani blogin perustamisen johdosta, enää eivät kirjoitukseni huku humalaisten ja "wanna be"-asiantuntijoiden vuodatusten joukkoon niin kuin kävi vuosina 2002-2009 kun olin pelkästään netin keskustelupalstojen, lähinnä suomi24:n varassa. Monet kaihtavat moisia palstoja, mikä on ihan ymmärrettävää, välillä moisen palstan lukeminen on kuin viemärissä kahlaamista. Toisaalta kohtuullinen kahlaaminen on välttämätöntä ettei vain umpioidu omaa ihannemaalimaansa jonne vain samanmielisillä on pääsy, pitää siis olla tiukasti kiinni lukijan arjessa ollakseen uskottava ja kiinnostava. Kahlaaminen on myös tärkeä osa sitä lukijan puolesta uhrautuvaa likaista taustatyötä joka on oleellinen osa kirjoittamista. Hukkaan heitettyä se suomi24 kirjoittelu ei toki ollut, olihan se hyvää harjoitusta tulevaa varten ja tulihan siinä samalla paljon tulosta aikaan. Löydettävyyteen liittyy myös säännöllinen uusien tekstien ilmestyminen, jossa olenkin pysynyt päättyneenä vuotena suhteellisen hyvin.
Kaikkihan haluavat omalle sanalleen laajaa kuuluvuutta mutta harvemmin se onnistuu. Siihen on monia syitä kuten se että netti on jo täynnä tekstiä. Yleisön kokoon vaikuttaa kirjoituksen kohderyhmä eli kenelle kirjoittaa, uskottavuus ja löydettävyys.
Joillekin ihmisille, varsinkin politiikoille, on hyvin tärkeää olla uskottava mahdollisimman monen, mielummin kaikkien silmissä. Uskottavuuden haussa ollaan niin raivosta sokeina epäilijöitä kohtaan että sivullisen silmin se näyttää joskus huvittavalta. Olen pikkuhiljaa alistunut siihen etten voi olla uskottava psykologisten leimakirveenheiluttajien silmissä, eikä heidän päätään käännä yhtikäs mikään tosiasia, olkoot se miten riidaton ja ilmiselvä tahansa. Se ei ole mikään maailmanloppu, eikä edes harmillinen asia. Se on pelkkä selviö, joka kyllä kertoo aika paljon leimakirveenheiluttajien asenteista, mutta sehän on heidän ongelmansa, ei minun. Kaikille ei voi eikä tarvitse olla mieliksi. Onhan sitä parempaakin tekemistä kuin umpimielisten kanssa inttäminen.
Minusta uskottavuus on sitä että samanmielisen ei tarvitse tuntea myötähäpeää lukiessaan. Uskottavuus ei kuitenkaan sulje pois piikittelyä. Minusta antipsykokulttuuriselle kansanliikkeelle on Suomessa tilausta mutta ensin jonkun pitää osoittaa että voi olla samanaikaisesti sekä psykologisia väittämiä epäilevä että uskottava. Eihän politiikko voi sanoa että "Hei, olen juuri tullut pakkohoidosta ja mennyt luukulta luukulle koko ikäni, äänestäkää minua!". Uskottavuuden saavuttaminen on hidasta ja työlästä, mutta sen voi kadottaa hetkessä jolloin myös ihmiset ympäriltä kaikkoavat.
Uskoisin että löydettävyys parani blogin perustamisen johdosta, enää eivät kirjoitukseni huku humalaisten ja "wanna be"-asiantuntijoiden vuodatusten joukkoon niin kuin kävi vuosina 2002-2009 kun olin pelkästään netin keskustelupalstojen, lähinnä suomi24:n varassa. Monet kaihtavat moisia palstoja, mikä on ihan ymmärrettävää, välillä moisen palstan lukeminen on kuin viemärissä kahlaamista. Toisaalta kohtuullinen kahlaaminen on välttämätöntä ettei vain umpioidu omaa ihannemaalimaansa jonne vain samanmielisillä on pääsy, pitää siis olla tiukasti kiinni lukijan arjessa ollakseen uskottava ja kiinnostava. Kahlaaminen on myös tärkeä osa sitä lukijan puolesta uhrautuvaa likaista taustatyötä joka on oleellinen osa kirjoittamista. Hukkaan heitettyä se suomi24 kirjoittelu ei toki ollut, olihan se hyvää harjoitusta tulevaa varten ja tulihan siinä samalla paljon tulosta aikaan. Löydettävyyteen liittyy myös säännöllinen uusien tekstien ilmestyminen, jossa olenkin pysynyt päättyneenä vuotena suhteellisen hyvin.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Sellon ammuskelusta
Vuosikymmen päättyi todella ikävästi kun kolmiodraama johti viiteen murhaan ja itsemurhaan Espoon Leppävaarassa sijaisevassa kauppakeskus Sellossa. Poikkeuksellista on tapauksen laajuus, yleensä tekijä surmaa exänsä, joskus kilpakosijan (tai sellaiseksi oletetun) ja joskus itsensä. Yleensä muita ei surmata.
Anna Karismo kommentoi asiaa tuoreeltaan (HS 2.1.10 sivu A5) sanoen väkivaltaa silmittömäksi ja rinnasti tapauksen Myyrmanniin, Jokelaan ja Kauhajokeen. Miten niin silmitöntä? Laukaukset olivat tarkoin tähdättyjä. Karismo kai yrittää tapauksen avulla taas kerran todistaa että jokainen pusikko on täynnä vaarallisia hulluja ja että vain psykosektori voi meidät pelastaa. Maalaa uhkakuva ja hyökkää sitä vastaan niin saat ihmiset puolellesi. Vaikka totuus sitten myöhemmin tuleekin ilmi, on muistijälki jo syntynyt ja Karismon kirjoitus siten tehnyt tehtävänsä.
Tuskimpa Ibrahim Skhupolli omasi hullun papereita. Ei tuon tyyppinen mies ole mikään tyypillinen psykologin (yleensä nainen) edessä ruikuttaja: macho, väkivaltainen taparikollinen, sodan käynyt, ilmeisesti sovinisti ja hyvin tarkka kunniastaan. Mt-potilaalla kun on vain himmeät muistot omasta kunniastaan. Miten ihmeessä laajan seurapiirin omaavaa voi pakottaa mt-hoidon asiakkaaksi? Jos surmattu ex-vaimo M.P. olisi yrittänyt saada Skhupollia hoitoon, olisivat lehdet aivan varmasti julkaisseet asian isoin kirjaimin. Tuskin edes harkitsi, vaan haki ja sai lähestymiskiellon. Skhupolli oli korkeintaan toimeentulotukiasiakas.
Ensimmäiset sosiaalidosenttien lausunnot sanoivat ampujan olevan "pelokas poika". Aika harva on niin kylmäverinen että pystyy noin vain ampumaan neljä ihmistä keskellä vilkasta kauppakeskusta ja poistumaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti 43-vuotiaan pojuttelulla pyrittiin rinnastamaan hänet "pahoinvoivaan nuorisoon".
Tähänastinen huippu oli kun poliisiylijohtaja Mikko Paateron suulla sanottiin että varhaisen puuttumisen periaate olisi estänyt tapahtuman. Saman hokeman lienee sanonut Salli Saari ja varmaan moni muukin, en millään ehdi lukea kaikkia artikkeleita. Lienee jonkin psykologin keksimä. Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan kasvatuksellisista syistä tapahtuvaa huostaanottoa ja muita lastensuojelutoimenpiteitä.
Taas nähtiin että asiantuntijan julkista roolia ei saada kokemuksella, viisaudella eikä tiedoilla vaan pelkällä poliittisella korrektiudella ja sopivalla habituksella. Ammuskelusta epäillyn henkilöllisyys oli poliisin tiedossa heti alusta asti. Ollessaan ikänsä puolesta huostaanotettavissa ammuskelija eli muilla mailla vierahilla ja tuli Suomeen vasta 24-vuotiaana.
Mutta sehän on vain pelkkä sivuseikka, taas saatiin yksi ihminen pakkolokeroitua johonkin psykologisen hokeman mukaiseen määritelmään. Julkinen pakkolokerointi on yleinen käytäntö kaikissa huomioita saaneissa väkivaltarikoksissa. Pakkolokerointia seuraa selittely kuinka "henkinen pahoinvointi" on taas lisääntynyt. Näin se holhouskoneisto hyödyntää tapausta omassa propagandassaan. Älyllinen epärehellisyys on sitä luokkaa että ihmettelen miksi oppineisto moiseen alentuu.
Luultavasti tapauksen johdosta perustetaan komitea pohtimaan mitä tapauksesta voisi oppia. Komitea taas istuu kuukausitolkulla. Mietinnön sisältö on ennalta helppo arvata: ympäripyöreitä ja kuluneita fraaseja jotka eivät loukkaa ketään vallanpitäjää. Näin siksi että komitean jäsenet on valittu poliittisin mandaatein, haluavat jatkossakin poliittisen uransa etenevän.
Anna Karismo kommentoi asiaa tuoreeltaan (HS 2.1.10 sivu A5) sanoen väkivaltaa silmittömäksi ja rinnasti tapauksen Myyrmanniin, Jokelaan ja Kauhajokeen. Miten niin silmitöntä? Laukaukset olivat tarkoin tähdättyjä. Karismo kai yrittää tapauksen avulla taas kerran todistaa että jokainen pusikko on täynnä vaarallisia hulluja ja että vain psykosektori voi meidät pelastaa. Maalaa uhkakuva ja hyökkää sitä vastaan niin saat ihmiset puolellesi. Vaikka totuus sitten myöhemmin tuleekin ilmi, on muistijälki jo syntynyt ja Karismon kirjoitus siten tehnyt tehtävänsä.
Tuskimpa Ibrahim Skhupolli omasi hullun papereita. Ei tuon tyyppinen mies ole mikään tyypillinen psykologin (yleensä nainen) edessä ruikuttaja: macho, väkivaltainen taparikollinen, sodan käynyt, ilmeisesti sovinisti ja hyvin tarkka kunniastaan. Mt-potilaalla kun on vain himmeät muistot omasta kunniastaan. Miten ihmeessä laajan seurapiirin omaavaa voi pakottaa mt-hoidon asiakkaaksi? Jos surmattu ex-vaimo M.P. olisi yrittänyt saada Skhupollia hoitoon, olisivat lehdet aivan varmasti julkaisseet asian isoin kirjaimin. Tuskin edes harkitsi, vaan haki ja sai lähestymiskiellon. Skhupolli oli korkeintaan toimeentulotukiasiakas.
Ensimmäiset sosiaalidosenttien lausunnot sanoivat ampujan olevan "pelokas poika". Aika harva on niin kylmäverinen että pystyy noin vain ampumaan neljä ihmistä keskellä vilkasta kauppakeskusta ja poistumaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti 43-vuotiaan pojuttelulla pyrittiin rinnastamaan hänet "pahoinvoivaan nuorisoon".
Tähänastinen huippu oli kun poliisiylijohtaja Mikko Paateron suulla sanottiin että varhaisen puuttumisen periaate olisi estänyt tapahtuman. Saman hokeman lienee sanonut Salli Saari ja varmaan moni muukin, en millään ehdi lukea kaikkia artikkeleita. Lienee jonkin psykologin keksimä. Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan kasvatuksellisista syistä tapahtuvaa huostaanottoa ja muita lastensuojelutoimenpiteitä.
Taas nähtiin että asiantuntijan julkista roolia ei saada kokemuksella, viisaudella eikä tiedoilla vaan pelkällä poliittisella korrektiudella ja sopivalla habituksella. Ammuskelusta epäillyn henkilöllisyys oli poliisin tiedossa heti alusta asti. Ollessaan ikänsä puolesta huostaanotettavissa ammuskelija eli muilla mailla vierahilla ja tuli Suomeen vasta 24-vuotiaana.
Mutta sehän on vain pelkkä sivuseikka, taas saatiin yksi ihminen pakkolokeroitua johonkin psykologisen hokeman mukaiseen määritelmään. Julkinen pakkolokerointi on yleinen käytäntö kaikissa huomioita saaneissa väkivaltarikoksissa. Pakkolokerointia seuraa selittely kuinka "henkinen pahoinvointi" on taas lisääntynyt. Näin se holhouskoneisto hyödyntää tapausta omassa propagandassaan. Älyllinen epärehellisyys on sitä luokkaa että ihmettelen miksi oppineisto moiseen alentuu.
Luultavasti tapauksen johdosta perustetaan komitea pohtimaan mitä tapauksesta voisi oppia. Komitea taas istuu kuukausitolkulla. Mietinnön sisältö on ennalta helppo arvata: ympäripyöreitä ja kuluneita fraaseja jotka eivät loukkaa ketään vallanpitäjää. Näin siksi että komitean jäsenet on valittu poliittisin mandaatein, haluavat jatkossakin poliittisen uransa etenevän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)