Vuosi on vaihtunut

Yleensä vuoden alkaessa on ollut tapana luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja suunnata katse tulevaan. Koska olen ollut täällä netissä jo vuosia, niin on perusteltua tarkastella koko päättynyttä vuosikymmentä. Ehkä isoin askeleeni oli kun avasin tämän blogin kesäkuussa. Myönnettäkööt että tämä blogi ei ole ainut enkä ensimmäinen laatuaan, muitakin on.

Kaikkihan haluavat omalle sanalleen laajaa kuuluvuutta mutta harvemmin se onnistuu. Siihen on monia syitä kuten se että netti on jo täynnä tekstiä. Yleisön kokoon vaikuttaa kirjoituksen kohderyhmä eli kenelle kirjoittaa, uskottavuus ja löydettävyys.

Joillekin ihmisille, varsinkin politiikoille, on hyvin tärkeää olla uskottava mahdollisimman monen, mielummin kaikkien silmissä. Uskottavuuden haussa ollaan niin raivosta sokeina epäilijöitä kohtaan että sivullisen silmin se näyttää joskus huvittavalta. Olen pikkuhiljaa alistunut siihen etten voi olla uskottava psykologisten leimakirveenheiluttajien silmissä, eikä heidän päätään käännä yhtikäs mikään tosiasia, olkoot se miten riidaton ja ilmiselvä tahansa. Se ei ole mikään maailmanloppu, eikä edes harmillinen asia. Se on pelkkä selviö, joka kyllä kertoo aika paljon leimakirveenheiluttajien asenteista, mutta sehän on heidän ongelmansa, ei minun. Kaikille ei voi eikä tarvitse olla mieliksi. Onhan sitä parempaakin tekemistä kuin umpimielisten kanssa inttäminen.

Minusta uskottavuus on sitä että samanmielisen ei tarvitse tuntea myötähäpeää lukiessaan. Uskottavuus ei kuitenkaan sulje pois piikittelyä. Minusta antipsykokulttuuriselle kansanliikkeelle on Suomessa tilausta mutta ensin jonkun pitää osoittaa että voi olla samanaikaisesti sekä psykologisia väittämiä epäilevä että uskottava. Eihän politiikko voi sanoa että "Hei, olen juuri tullut pakkohoidosta ja mennyt luukulta luukulle koko ikäni, äänestäkää minua!". Uskottavuuden saavuttaminen on hidasta ja työlästä, mutta sen voi kadottaa hetkessä jolloin myös ihmiset ympäriltä kaikkoavat.

Uskoisin että löydettävyys parani blogin perustamisen johdosta, enää eivät kirjoitukseni huku humalaisten ja "wanna be"-asiantuntijoiden vuodatusten joukkoon niin kuin kävi vuosina 2002-2009 kun olin pelkästään netin keskustelupalstojen, lähinnä suomi24:n varassa. Monet kaihtavat moisia palstoja, mikä on ihan ymmärrettävää, välillä moisen palstan lukeminen on kuin viemärissä kahlaamista. Toisaalta kohtuullinen kahlaaminen on välttämätöntä ettei vain umpioidu omaa ihannemaalimaansa jonne vain samanmielisillä on pääsy, pitää siis olla tiukasti kiinni lukijan arjessa ollakseen uskottava ja kiinnostava. Kahlaaminen on myös tärkeä osa sitä lukijan puolesta uhrautuvaa likaista taustatyötä joka on oleellinen osa kirjoittamista. Hukkaan heitettyä se suomi24 kirjoittelu ei toki ollut, olihan se hyvää harjoitusta tulevaa varten ja tulihan siinä samalla paljon tulosta aikaan. Löydettävyyteen liittyy myös säännöllinen uusien tekstien ilmestyminen, jossa olenkin pysynyt päättyneenä vuotena suhteellisen hyvin.