keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Vanhusten toimintakykyä aliarvioidaan
Vanhuskohussa on ollut esillä lähinnä hoidon laatu. Hyvä että edes sekin mutta kohu on peittänyt alleen lääkäreitten helmasynnin eli potilaan toimintakyvyn tahallisen aliarvioinnin, mikä lienee tarkoituskin.
Lukuisia ovat ne "taavi tavalliset" joilla ensin meni kaikki hyvin ja huominenkin hymyili, mutta sitten joku lähipiirin sosiaalihöyrähtänyt sai päähänsä jotain oikein hölmöä, vanhus (jopa työssäkäyvä) leimataan dementoituneeksi, joka ei enää selviä yksin. Paha vain että vanhustenhuollosta vastaavat viranomaiset ovat samaa tasoa. Seuraavaksi tälle "vanhukselle" (ei tarvitse olla edes seitsemänkymppinen) omainen alkaa puhua vanhainkotiin muutosta, mikäli vanhusta ei pystytä puhumaan ympäri hänet viedään sinne puoliväkisin. Laitoksessa vanhus sitten jonkun hölynpöly-tutkimuksen avulla määritetään dementikoksi ja laitetaan lääkitykseen, vaippoihin ja sänkyyn makaamaan. Näissä oloissa tervekin vanhus kuihtuu pian pois, mutta sehän ei kaikkitietävän lääkärin mukaan tietenkään johdu hoidosta vaan siitä että hoito ei alkanut riittävän aikaisin!.
Radiossa (YLE Radio Suomi klo 8) kerrottiin että vanhusten itsemurhat ovat yleisiä ja syiksi mainittiin kivut, yksinäisyys ja haluttomuus olla toisille taakka. Mainitsematta jäi että yksi syy voisi olla haluttomuus joutua laitosolosuhteisiin. Että sellainen tutkimus ja tähän ajankohtaan. Systeemillä ei näytä olevan halua ja kykyä muuttua.
Vanhuksen kuolema ei häiritse systeemin toimintaa sillä vain pieni osa vanhuksista asuu laitoksissa ja valtaosa kotonaan. Vanhukset eivät siis ihan heti lopu kesken ja vaikka joskus loppuisikin niin ei hätää leimataan silloin vaikka 15 vuotias vanhukseksi.
Systeemi kannattaa laitosyhteiskuntaa koska sitä vastustetaan, halutaan olla oikeassa hintaan mihin hyvänsä.
Toimittaja Hannu Karpo kertoi joskus vuosia sitten ohjelmassaan saaneensa sosiaali- ja terveysministeriöltä toivomuksen ettei hän käsittelisi eräitä ministeriön hallinnonalaan liittyviä viranomaismenettelyjä sillä "se häiritsee heidän työrauhaansa". Epäilen että näitä kirjeitä on saanut moni muukin toimittaja sillä toimittajat ovat haluttomia käsittelemään sen hallinnonalan epäkohtia.
Vanhustenhuollon epäkohdat ovat olleet pitkään tiedossa (laillisuusvalvojien raportit) mutta ne julkaistiin vasta nyt ilmeisesti siksi että ne olisivat tulleet julki muutenkin ja haluttiin että kunnia siitä menisi laillisuusvalvojille eikä jollekin inhokkitoimittajalle.
Lukuisia ovat ne "taavi tavalliset" joilla ensin meni kaikki hyvin ja huominenkin hymyili, mutta sitten joku lähipiirin sosiaalihöyrähtänyt sai päähänsä jotain oikein hölmöä, vanhus (jopa työssäkäyvä) leimataan dementoituneeksi, joka ei enää selviä yksin. Paha vain että vanhustenhuollosta vastaavat viranomaiset ovat samaa tasoa. Seuraavaksi tälle "vanhukselle" (ei tarvitse olla edes seitsemänkymppinen) omainen alkaa puhua vanhainkotiin muutosta, mikäli vanhusta ei pystytä puhumaan ympäri hänet viedään sinne puoliväkisin. Laitoksessa vanhus sitten jonkun hölynpöly-tutkimuksen avulla määritetään dementikoksi ja laitetaan lääkitykseen, vaippoihin ja sänkyyn makaamaan. Näissä oloissa tervekin vanhus kuihtuu pian pois, mutta sehän ei kaikkitietävän lääkärin mukaan tietenkään johdu hoidosta vaan siitä että hoito ei alkanut riittävän aikaisin!.
Radiossa (YLE Radio Suomi klo 8) kerrottiin että vanhusten itsemurhat ovat yleisiä ja syiksi mainittiin kivut, yksinäisyys ja haluttomuus olla toisille taakka. Mainitsematta jäi että yksi syy voisi olla haluttomuus joutua laitosolosuhteisiin. Että sellainen tutkimus ja tähän ajankohtaan. Systeemillä ei näytä olevan halua ja kykyä muuttua.
Vanhuksen kuolema ei häiritse systeemin toimintaa sillä vain pieni osa vanhuksista asuu laitoksissa ja valtaosa kotonaan. Vanhukset eivät siis ihan heti lopu kesken ja vaikka joskus loppuisikin niin ei hätää leimataan silloin vaikka 15 vuotias vanhukseksi.
Systeemi kannattaa laitosyhteiskuntaa koska sitä vastustetaan, halutaan olla oikeassa hintaan mihin hyvänsä.
Toimittaja Hannu Karpo kertoi joskus vuosia sitten ohjelmassaan saaneensa sosiaali- ja terveysministeriöltä toivomuksen ettei hän käsittelisi eräitä ministeriön hallinnonalaan liittyviä viranomaismenettelyjä sillä "se häiritsee heidän työrauhaansa". Epäilen että näitä kirjeitä on saanut moni muukin toimittaja sillä toimittajat ovat haluttomia käsittelemään sen hallinnonalan epäkohtia.
Vanhustenhuollon epäkohdat ovat olleet pitkään tiedossa (laillisuusvalvojien raportit) mutta ne julkaistiin vasta nyt ilmeisesti siksi että ne olisivat tulleet julki muutenkin ja haluttiin että kunnia siitä menisi laillisuusvalvojille eikä jollekin inhokkitoimittajalle.
Vanhukset ovat rahasampo kunnille
Laitoksissa on liikaa vanhuksia hoitajaan kohden, sanotaan Lääninhallitusten raporteissa. Mutta se ei johdu siitä että hoitajia tai laitospaikkoja olisi liian vähän vaan siitä että laitoksiin otetaan liikaa vanhuksia.
Liekö kyse siitä että kunta saa jokaista laitoshoidossa olevaa vanhusta kohden huomattavat valtionosuudet. Kotona omin voimin seisovasta vanhuksesta kunta ei saa mitään. Valtionosuus on kunnan valtiolta saama tukiainen eli rahasumma jonka kunta saa jokaista hoitopäivää tms. kohti. Valtionosuudet eivät ole läheskään aina korvamerkittyjä eli kunta voi käyttää ne muuhunkin kuin alkuperäiseen tarkoitukseen. Valtionosuuksien osuus kunnan tuloista on usein jopa yli puolet, loput tulee lähinnä kunnallisverotuksella. Nyt Eduskunta on antamassa lisää määrärahoja vanhuslaitoksille. Kaikki valtion raha menee kunnille valtionosuuksina sillä vanhustenhoito on kunnan asia. Asia on tuttu asiasta päättäville kansanedustajille ja ministereille ovathan he useimmiten tulleet politiikkaan kuntien kautta.
Hoidon toteuttaa joko kunta itse, kuntainliitto tai yksityinen mutta kunta maksaa ne samat kulut ja saa ne samat valtionosuudet. Kun hoidon toteuttaa yksityinen yritys, on se rahasampo myös omistajilleen. Kunnan virkamiehiä koskevat palkkataulukot mutta liikevoitolle ei ole teoreettista ylärajaa. Sosiaalitoimea ei koske samat kilpailutussäännöt kuin muita aloja. Yksityisen laitoksen (yrityksen) rahankäytön valvonta on omistajien asia. Tämä taas helpottaa esim. vaalirahoituksen antamista.
Onko mitään hoitojonoja olemassakaan? Jos sossu päättää että joku vanhus lähtee laitokseen, niin vanhus lähtee vaikka alta aikayksikön ja toisaalta jos sossu päättää että joku vanhus ei saa laitospaikkaa niin vanhus ei saa hoitopaikkaa vaikka jonottaisi sata vuotta, siitä yksinkertaisesta syystä että vanhus on jonossa joka ei etene.
Olipa laitoksen määrällinen kyky hoitaa vanhuksia mikä tahansa niin sen määrän päälle tulee aina se x prosenttia ylimääräisiä vanhuksia. Liiallinen hoitopaikkojen määrä johtaa siihen että laitokseen laitetaan täysin toimintakykyisiä vanhuksia vaikka ihan pelkän asunto-ongelman vuoksi, esim. ei voinut jäädä entiseen asuntoonsa tulipalon vuoksi.
Tämäntapainen kapasiteettiongelma on yleinen muissakin laitoksissa.
Virkailijoille ei ole oikeaa ja väärää on vain systeemi ja sen pitää pyöriä ja se ei pyöri ellei laitoksiin saada riittävää määrää vanhuksia.
Liekö kyse siitä että kunta saa jokaista laitoshoidossa olevaa vanhusta kohden huomattavat valtionosuudet. Kotona omin voimin seisovasta vanhuksesta kunta ei saa mitään. Valtionosuus on kunnan valtiolta saama tukiainen eli rahasumma jonka kunta saa jokaista hoitopäivää tms. kohti. Valtionosuudet eivät ole läheskään aina korvamerkittyjä eli kunta voi käyttää ne muuhunkin kuin alkuperäiseen tarkoitukseen. Valtionosuuksien osuus kunnan tuloista on usein jopa yli puolet, loput tulee lähinnä kunnallisverotuksella. Nyt Eduskunta on antamassa lisää määrärahoja vanhuslaitoksille. Kaikki valtion raha menee kunnille valtionosuuksina sillä vanhustenhoito on kunnan asia. Asia on tuttu asiasta päättäville kansanedustajille ja ministereille ovathan he useimmiten tulleet politiikkaan kuntien kautta.
Hoidon toteuttaa joko kunta itse, kuntainliitto tai yksityinen mutta kunta maksaa ne samat kulut ja saa ne samat valtionosuudet. Kun hoidon toteuttaa yksityinen yritys, on se rahasampo myös omistajilleen. Kunnan virkamiehiä koskevat palkkataulukot mutta liikevoitolle ei ole teoreettista ylärajaa. Sosiaalitoimea ei koske samat kilpailutussäännöt kuin muita aloja. Yksityisen laitoksen (yrityksen) rahankäytön valvonta on omistajien asia. Tämä taas helpottaa esim. vaalirahoituksen antamista.
Onko mitään hoitojonoja olemassakaan? Jos sossu päättää että joku vanhus lähtee laitokseen, niin vanhus lähtee vaikka alta aikayksikön ja toisaalta jos sossu päättää että joku vanhus ei saa laitospaikkaa niin vanhus ei saa hoitopaikkaa vaikka jonottaisi sata vuotta, siitä yksinkertaisesta syystä että vanhus on jonossa joka ei etene.
Olipa laitoksen määrällinen kyky hoitaa vanhuksia mikä tahansa niin sen määrän päälle tulee aina se x prosenttia ylimääräisiä vanhuksia. Liiallinen hoitopaikkojen määrä johtaa siihen että laitokseen laitetaan täysin toimintakykyisiä vanhuksia vaikka ihan pelkän asunto-ongelman vuoksi, esim. ei voinut jäädä entiseen asuntoonsa tulipalon vuoksi.
Tämäntapainen kapasiteettiongelma on yleinen muissakin laitoksissa.
Virkailijoille ei ole oikeaa ja väärää on vain systeemi ja sen pitää pyöriä ja se ei pyöri ellei laitoksiin saada riittävää määrää vanhuksia.
lauantai 12. syyskuuta 2009
Vanhustenhuolto
Viikon lehdet ovat raportoineet vanhustenhoidossa olevista epäkohdista:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/laaninhallitukset_vanhustenhoidossa_paljon_puutteita_985216.html
Vanhustenhuollossa on ollut pahoja epäkohtia jo pitkään ja kaikki merkittavät politiikot ovat antaneet menolle hiljaisen tukensa mutta sitä ei suuri osa kansasta halua uskoa. Isokenkäiset ovat asian johdosta pahoillaan vain siksi koska asia on nyt julki ja sitä ei voi enää kiistää. He eivät ole pahoillaan siksi että vanhuksia on kohdeltu kaltoin.
Politiikkojen on sitten turha ryhtyä hurskastelemaan asian johdosta. Vanhustenhuollossa on ollut epäkohtia jo pitkään ja laillisuusvalvojat (eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskansleri, ymv) ovat raportoineet niistä jo vuosia julkisissa raporteissaan jotka ovat netin kautta luettavissa.
Karvahattulähetystöt ovat ravanneet Eduskunnassa ja ministerien pakeilla yhtenään jo ties kuinka kauan. Heidät on saatu tiskiltä pois rasittamasta lupaamalla tyhjää. Yleensä sosiaaliministeri pyytää karvahattulähetystöä ottamaan häneen henkilökohtaisesti yhteyttä, kuten on tehnyt hänen edeltäjänsäkin mutta ilman mitään tuloksia. Näin kävi mm. Suomen nälkää näkevien yhdistykselle vuonna 1995. Politiikot hyödyntävät karvahattulähetystöjen romanttisia päähänpiinttymiä politiikoista, "eihän se meidän puolue nyt sellainen voi olla eikä varsinkaan se meidän kylän politiikko, kyllä vian on oltava jossain muualla". Jos yksikin merkittävä poliitikko olisi muutoksen kannattaja, asiasta olisi keskusteltu politiikassa jo kauan sitten.
Miksi politiikot elämöivät nyt tällä asialla mutta olivat ihan hiljaa insuliinisurmien ja Kuttula-kohun aikaan? Ei politiikoilla ole mitään intoa keskustella näistä asioista. Kun asiasta ei kerran kyetty tyystin vaikenemaan niin sitten ollaan keskustelevinaan jotta hyväuskoinen kansa olisi tyytyväinen kun luulee politiikkojen tekevän jotain. Mitään ei tietenkään ole tarkoitus tehdä mutta se tulee useimmiten ilmi vasta sitten kun kansalainen on jo unohtanut asian, tai niin systeemi ainakin toivoo tapahtuvan. Pelkäämpä pahoin että tulokset ovat korkeintaan näyttäviä mutta näennäisiä.
Suurin osa merkittävistä politiikoista kuuluu ns. kuntapuolueeseen eli ovat entisiä kunnan virkamiehiä (myös vanhustenhuollossa olevia), koska virat jaetaan poliittisin perustein. Ei kukaan merkittävä politiikko voi antaa vanhusten epäasialliselle kohtelulle julkista, avointa ja suoraa tukea. Sehän olisi poliittinen itsemurha. Väärinkäytöksiin syyllistyneetkään eivät missään nimessä halua politiikoilta tukea teoilleen julkisesti, avoimesti ja suoraan. Sehän olisi väärinkäytösten julkinen tunnustus ja samalla rahvaalle tunnustettaisiin että myös poliittinen systeemi on läpimätä. Sehän olisi askel kohti muutosta jota systeemi ei halua. Siksi tuki annetaan epäsuoraan laiminlyömällä valvonta ja säätämällä lait sellaiseksi ettei väärinkäytöksistä joudu vastuuseen. Myös vaalitilaisuuksissa tapahtuva sosialiseeraaminen on tulkittavissa virkarikosten suojeluksi, inhimillisyydestä on turha puhua jos puhuu kuin insuliinisurmaaja.
Miksei vanhuksia sitten arvosteta? Onko niin että politiikot kunnioittavat vain heitä jotka osaavat lyödä takaisin ja kovaa? Sidottu ja lääkitty vanhus ei lyö takaisin.
Ongelmien syyksi on väitetty lamasta johtuvaa resurssipulaa. Haiskahtaa selittämiselle. Lama varmaankin on kautta aikojen pakottanut nk. normaaleja katsomaan vanhuksia psykologisten suomujen läpi. Laitoksissa käytetään paljon psyykelääkkeitä, lähinnä rauhoittavia, koska tietty mielisairausideologia on vallinnut laitoksissa jo pitkään. Kaikki vanhusten vähänkin ei-toivottu käyttäytyminen (ulospäin näkyvä teko) on pyritty leimaamaan mielisairauden oireeksi, sillä psykologiassa asukkien elämän ennakointi pyritään maksimoimaan. Miten lähes lähes liikuntakyvytön vanhus voi olla kenellekään minkäänlainen uhka? Asiaan liittyviä uutisia lukiessa huomaa että kuinka samanlaisia ovatkaan laitosväkivallan piirteet erilaisissa laitoksissa, aina aluksi laitosväkivallan uhri on leimattu toisenlaiseksi psykologisoimalla persoona.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/laaninhallitukset_vanhustenhoidossa_paljon_puutteita_985216.html
Vanhustenhuollossa on ollut pahoja epäkohtia jo pitkään ja kaikki merkittavät politiikot ovat antaneet menolle hiljaisen tukensa mutta sitä ei suuri osa kansasta halua uskoa. Isokenkäiset ovat asian johdosta pahoillaan vain siksi koska asia on nyt julki ja sitä ei voi enää kiistää. He eivät ole pahoillaan siksi että vanhuksia on kohdeltu kaltoin.
Politiikkojen on sitten turha ryhtyä hurskastelemaan asian johdosta. Vanhustenhuollossa on ollut epäkohtia jo pitkään ja laillisuusvalvojat (eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskansleri, ymv) ovat raportoineet niistä jo vuosia julkisissa raporteissaan jotka ovat netin kautta luettavissa.
Karvahattulähetystöt ovat ravanneet Eduskunnassa ja ministerien pakeilla yhtenään jo ties kuinka kauan. Heidät on saatu tiskiltä pois rasittamasta lupaamalla tyhjää. Yleensä sosiaaliministeri pyytää karvahattulähetystöä ottamaan häneen henkilökohtaisesti yhteyttä, kuten on tehnyt hänen edeltäjänsäkin mutta ilman mitään tuloksia. Näin kävi mm. Suomen nälkää näkevien yhdistykselle vuonna 1995. Politiikot hyödyntävät karvahattulähetystöjen romanttisia päähänpiinttymiä politiikoista, "eihän se meidän puolue nyt sellainen voi olla eikä varsinkaan se meidän kylän politiikko, kyllä vian on oltava jossain muualla". Jos yksikin merkittävä poliitikko olisi muutoksen kannattaja, asiasta olisi keskusteltu politiikassa jo kauan sitten.
Miksi politiikot elämöivät nyt tällä asialla mutta olivat ihan hiljaa insuliinisurmien ja Kuttula-kohun aikaan? Ei politiikoilla ole mitään intoa keskustella näistä asioista. Kun asiasta ei kerran kyetty tyystin vaikenemaan niin sitten ollaan keskustelevinaan jotta hyväuskoinen kansa olisi tyytyväinen kun luulee politiikkojen tekevän jotain. Mitään ei tietenkään ole tarkoitus tehdä mutta se tulee useimmiten ilmi vasta sitten kun kansalainen on jo unohtanut asian, tai niin systeemi ainakin toivoo tapahtuvan. Pelkäämpä pahoin että tulokset ovat korkeintaan näyttäviä mutta näennäisiä.
Suurin osa merkittävistä politiikoista kuuluu ns. kuntapuolueeseen eli ovat entisiä kunnan virkamiehiä (myös vanhustenhuollossa olevia), koska virat jaetaan poliittisin perustein. Ei kukaan merkittävä politiikko voi antaa vanhusten epäasialliselle kohtelulle julkista, avointa ja suoraa tukea. Sehän olisi poliittinen itsemurha. Väärinkäytöksiin syyllistyneetkään eivät missään nimessä halua politiikoilta tukea teoilleen julkisesti, avoimesti ja suoraan. Sehän olisi väärinkäytösten julkinen tunnustus ja samalla rahvaalle tunnustettaisiin että myös poliittinen systeemi on läpimätä. Sehän olisi askel kohti muutosta jota systeemi ei halua. Siksi tuki annetaan epäsuoraan laiminlyömällä valvonta ja säätämällä lait sellaiseksi ettei väärinkäytöksistä joudu vastuuseen. Myös vaalitilaisuuksissa tapahtuva sosialiseeraaminen on tulkittavissa virkarikosten suojeluksi, inhimillisyydestä on turha puhua jos puhuu kuin insuliinisurmaaja.
Miksei vanhuksia sitten arvosteta? Onko niin että politiikot kunnioittavat vain heitä jotka osaavat lyödä takaisin ja kovaa? Sidottu ja lääkitty vanhus ei lyö takaisin.
Ongelmien syyksi on väitetty lamasta johtuvaa resurssipulaa. Haiskahtaa selittämiselle. Lama varmaankin on kautta aikojen pakottanut nk. normaaleja katsomaan vanhuksia psykologisten suomujen läpi. Laitoksissa käytetään paljon psyykelääkkeitä, lähinnä rauhoittavia, koska tietty mielisairausideologia on vallinnut laitoksissa jo pitkään. Kaikki vanhusten vähänkin ei-toivottu käyttäytyminen (ulospäin näkyvä teko) on pyritty leimaamaan mielisairauden oireeksi, sillä psykologiassa asukkien elämän ennakointi pyritään maksimoimaan. Miten lähes lähes liikuntakyvytön vanhus voi olla kenellekään minkäänlainen uhka? Asiaan liittyviä uutisia lukiessa huomaa että kuinka samanlaisia ovatkaan laitosväkivallan piirteet erilaisissa laitoksissa, aina aluksi laitosväkivallan uhri on leimattu toisenlaiseksi psykologisoimalla persoona.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Valhe, emävalhe, tilasto
Tilastot ovat propagandassa oma totuudenvääristelykeinonsa. Tilastoihin luotetaan sokeasti koska ne sisältävät lukuja. Maallikot pitävät lukuja tarkkoina, luotettavina ja puolueettomina; sanovat "tietysti se on noin kun kerran laskutoimitukset on tehty oikein". Ei tiedetä ja ymmärretä mihin käytetyt luvut perustuvat. Tilastointitapa, otoksen koko ja otoksen edustavuus olisi hyvä tutkia. Tilastointi soveltuu lähinnä usein tapahtuvien tapahtumien tutkimiseen, harvinaisten tapahtumien tilastointiin vaikuttaa liiaksi yksittäisen tapauksen vaikutus. Useimmissa tapauksissa ei ole olemassa yhtä ainutta ehdottoman oikeaa tapaa tilastoida jotain asiaa. Törkeinpiä tapoja luoda tilastoharha on muuttaa tilastointitapaa kesken tarkastelujakson mainitsematta siitä tuloksessa. Varsin usein vallitsee ristiriita tilastointitavan ja suuren yleisön olettaman tilastointitavan välillä.
Sanonnan mukaan: "Valhe, emävalhe, tilasto". Tietysti tilastoilla on oikeinkäytettynä hyvätkin puolensa, ne kertovat laajasta ja kirjavasta tietomassasta muutaman selkeän tunnusluvun eli näyttävät metsän puilta. Tilastollista analyysiä käytetään liian usein aivan vääriin tarkoituksiin. Tilastot ovat parhaimmillaan kun tutkitaan asioita joita voi ilmaista numeroin. Fysiikan suureita (lämpötila, pituus, paino, aika jne.) tai talouden numeroita eli rahaa on helppoa ja luotettavaa mitata numeroin. (Henkirikos-)tilastoihin olisikin hyvä viitata kun sosiaalidosentit lietsovat yleistä joukkohysteriaan nostamalla esiin yksittäistapaus ja tekemällä siitä yleistys, esimerkkinä tällä vuosikymmenellä tapahtuneet huomiota herättäneet henkirikokset.
Galluppien eli mielipidetilastojen epäluotettavuus johtuu johdattelevista kysymyksistä ja haastateltavien ailahtavuudesta. Ihminen voi muuttaa mielipidettään jopa kolmasti sekunnissa. Gallupin tulokset voi myös ymmärtää väärin. Vaikka gallupin mukaan ihmiset tuntevat turvattomuutta lisääntyneen väkivallan vuoksi se ei tarkoita sitä että heillä olisi syytä tunteta turvattomuutta väkivallan vuoksi tai että väkivalta olisi lisääntynyt vaikka gallupin julkaisemisella ehkä yritetään rohkaista ihmisiä puhumaan peloistaan julkisesti jotta turvattomuuden tunne lisääntyisi jotta taas psykosektori voisi vaatia lisää määrärahoja. Ihmisillä on taipumus välttää kylähullun leimaa myötäilemällä "yleistä" mielipidettä.
Mielenterveystilastot ovat noin yleisesti ottaen ongelmallisia. Ihmisen mielentilaa on mahdotonta mitata numeroin tarkasti ja niin että numerot kertoisivat vain kohteestaan eikä havainnoitsijasta. Psykiatrian tilastot kertovat luotettavasti lähinnä sairaansijojen, erilaisten diagnoosien yms. lukumäärän. Psykiatriset tilastot väestön mielentilasta ja mielenterveydestä ovat siten varsin epäluotettavia. Törkeimmissä tapauksissa tilasto on tekaistu osittain tai jopa kokonaan.
Vaikka tieteellinen ja tieteelliseltä vaikuttava tutkimus ei olekaan niin luotettavaa kuin maallikot luulevat, ei tiedettä pidä korvata epätieteellisellä ns. kahvinporotutkimuksella. Kaikilla lausunnonantajilla on omat motiivinsa lausunnoilleen ja sidosryhmänsä joista he ovat riippuvaisia. Kaikkiin kysymyksiin vain ei ole olemassakaan niin luotettavia, selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia kuin maallikot kaipaavat. Ei auta muuta kuin käyttää omaa arviointikykyään, niin vaikeaa kuin se onkin.
Sanonnan mukaan: "Valhe, emävalhe, tilasto". Tietysti tilastoilla on oikeinkäytettynä hyvätkin puolensa, ne kertovat laajasta ja kirjavasta tietomassasta muutaman selkeän tunnusluvun eli näyttävät metsän puilta. Tilastollista analyysiä käytetään liian usein aivan vääriin tarkoituksiin. Tilastot ovat parhaimmillaan kun tutkitaan asioita joita voi ilmaista numeroin. Fysiikan suureita (lämpötila, pituus, paino, aika jne.) tai talouden numeroita eli rahaa on helppoa ja luotettavaa mitata numeroin. (Henkirikos-)tilastoihin olisikin hyvä viitata kun sosiaalidosentit lietsovat yleistä joukkohysteriaan nostamalla esiin yksittäistapaus ja tekemällä siitä yleistys, esimerkkinä tällä vuosikymmenellä tapahtuneet huomiota herättäneet henkirikokset.
Galluppien eli mielipidetilastojen epäluotettavuus johtuu johdattelevista kysymyksistä ja haastateltavien ailahtavuudesta. Ihminen voi muuttaa mielipidettään jopa kolmasti sekunnissa. Gallupin tulokset voi myös ymmärtää väärin. Vaikka gallupin mukaan ihmiset tuntevat turvattomuutta lisääntyneen väkivallan vuoksi se ei tarkoita sitä että heillä olisi syytä tunteta turvattomuutta väkivallan vuoksi tai että väkivalta olisi lisääntynyt vaikka gallupin julkaisemisella ehkä yritetään rohkaista ihmisiä puhumaan peloistaan julkisesti jotta turvattomuuden tunne lisääntyisi jotta taas psykosektori voisi vaatia lisää määrärahoja. Ihmisillä on taipumus välttää kylähullun leimaa myötäilemällä "yleistä" mielipidettä.
Mielenterveystilastot ovat noin yleisesti ottaen ongelmallisia. Ihmisen mielentilaa on mahdotonta mitata numeroin tarkasti ja niin että numerot kertoisivat vain kohteestaan eikä havainnoitsijasta. Psykiatrian tilastot kertovat luotettavasti lähinnä sairaansijojen, erilaisten diagnoosien yms. lukumäärän. Psykiatriset tilastot väestön mielentilasta ja mielenterveydestä ovat siten varsin epäluotettavia. Törkeimmissä tapauksissa tilasto on tekaistu osittain tai jopa kokonaan.
Vaikka tieteellinen ja tieteelliseltä vaikuttava tutkimus ei olekaan niin luotettavaa kuin maallikot luulevat, ei tiedettä pidä korvata epätieteellisellä ns. kahvinporotutkimuksella. Kaikilla lausunnonantajilla on omat motiivinsa lausunnoilleen ja sidosryhmänsä joista he ovat riippuvaisia. Kaikkiin kysymyksiin vain ei ole olemassakaan niin luotettavia, selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia kuin maallikot kaipaavat. Ei auta muuta kuin käyttää omaa arviointikykyään, niin vaikeaa kuin se onkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)