Sosiaalidosentit suorastaan kilpailevat keskenään kuka julkaisee kaikista yliampuvimman tilaston kansan pahoinvoinnista. Heidän tutkimusten mukaan iso osa kansasta on hulluja, hulttioita ja vammaisia. Silloinhan kadut olisivat täynnä nälkään kuolleita lapsia ja koko yhteiskunta olisi kaaoksessa kun kukaan ei olisi asioita hoitamassa. Kuitenkin elämme keskellä vaurasta, kehittynyttä ja sivistynyttä länttä vaikka luonnonolosuhteet ovatkin haastavat. Lisäksi tekninen kehitys on nykyään nopeampaa kuin koskaan. Miksi näin?
Evoluutio karsii pois väestöaineksen joka ei pysty tai viitsi huolehtia itsestään ja jälkeläisistään. Näin on ollut aina. Siksi huono väestöaines on aina ollut marginaalista osuudeltaan. Kaupungistuminen ja teollistuminen ovat vielä varsin uusia ilmiöitä eivätkä ne ole vielä ehtineet vaikuttaa evoluutioon koska evoluutio on hidas prosessi. Toisekseen ihminen on aikojen saatossa elänyt hyvinkin erilaisissa olosuhteissa ja sopeutunut aina.
Nyt tietysti joku sosiaalidosentti sanoo että "pieni osa nuorisosta voi yhä pahemmin". Mainitsematta jäi että kyse on huumeitten käyttäjistä (Hannu Lauerma TV2:n Pressiklubissa). Kieltämättä huumeet ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. Epämääräisillä vihjauksilla ja osatotuuksilla voi kuka vain rakennella ties mitä maailmanlopun ennustuksia. Sosiaalidosenttiin uskovat sitten selittävät kukin omalla tavallaan mitä se "pahoinvoiva" tarkoittaa, syntyy ristiriitaisten käsitysten sekasotku kun velvollisuus väitteen oikeaksi todistamisesta on siirtynyt väittäjältä kuulijalle.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
torstai 16. heinäkuuta 2009
Älä usko tieteellistä tutkimusta
Nykyajan länsimainen ihminen arvostaa järkeä ja tiedettä. Nykyajan ihminen ei itse tiedettä kuitenkaan kykene ymmärtämään, siksipä tieteen ja tässä tapauksessa lääketieteen ymmärtäminen on jätetty auktoriteettien (lääkärien) tehtäväksi. (Lääke-) tieteestä onkin tullut eräänlainen uusi uskonto ja lääkäreistä eräänlainen papisto, erityisesti tämä pätee psykiatriaan. Silloin tiede on muuttunut irvikuvakseen eli tieteeksi naamioiduksi auktoriteettiuskoksi. Tieteessähän ei ainakaan pitäisi olla auktoriteetteja. Nopeiden, helppojen ja yksinkertaisten totuuksien etsijät ovat ottaneet tieteen keppihevosekseen. Tiede, erityisesti lääketiede ja psykiatria siinä sivussa on jo yliarvostettua. Eliniän pidentyminen ja elämänlaadun nousu sairauksien vähetessä on laskettu yksinomaan lääketieteen ansioksi, unohtaen että ne johtuvat suurelta osin elintason noususta, johon lääketieteellä ei ole osaa eikä arpaa. Jyrkkien toimenpiteiden kuten pakkohoidon oikeutus tarvitsee perusteita jotka ovat ainakin "yleisen mielipiteen" mukaan ehdottoman tosia.
Tieteen totuudet eivät olekaan ehdottomia ja lopullisia, vaan aika moni aikanaan laajasti lopullisena totuutena pidetty väittämä onkin myöhemmin osoitettu vääräksi. Tiede on kuitenkin itseään korjaavaa, toisin kuin taikausko. Toki tieteellinen väittämä voidaan osoittaa virheelliseksi mutta se tietysti edellyttää laajaa tieteellistä perehtymistä asiaan, mikä on maallikolta liikaa vaadittu. Varsin tavallista onkin että psykologisessä propagandassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin. Aina ei ole kyse edes tutkimuksesta, vaan viranomaismietinnöstä tai jopa opinnäytetyöstä joka on osa yliopistossa suoritettavaa tutkintoa. Mikä se sellainen tutkimus on jos "tutkijalla" ei ole edes tieteellistä pätevyyttä? Tärkeintä onkin lausunnonantajan sopiva habitus ja mainittu asema voi olla hyvinkin muodollinen. Runsas sivistyssanojen ja tieteellisen sanaston käyttö on tehokas keino luoda itsestään viisas ja tieteellinen vaikutelma vaikka ei tietäisikään asiasta yhtään mitään, tätä keinoa käyttävät huijarit ja ns. diletantit eli näennäisviisaat. Vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo huijareista "esimerkin oman alansa liepeiltä.
– Kaikenkarvaisilla kursseilla koulutetut näennäisterapeutit tekeytyvät päteviksi vilauttamalla puheessaan sanan kvanttiteoria tai kertomalla toimineensa poliisin asiantuntijana. Se ei todista pätevyydestä mitään, kahdesta syystä. Ensinnäkin tarina voi olla osin tai kokonaan keksitty, toiseksi poliisin asiantuntijoina saattaa tietyissä tilanteissa tilapäisesti toimia hyvinkin monenkirjavia henkilöitä. Huijarit luovat itselleen mainetta toistamalla tällaisia asioita ja rakentavat ”pätevyyttään” näin saavutetun maineen varaan."(Tiede 9/2005)
Kaikki opinnäytetyön väittämät eivät aina ole tosia, jopa tieteelliset mitat täyttävä tutkimus voi perustua väittämiin jotka on osoitettu vääriksi tai ovat muuten vanhentuneita. Yliopistossa voidaan väitöskirja hyväksyä alimmalla Approbatur arvosanalla vaikka "Työssä on vakavia puutteita, mutta se täyttää sekä tiedekunnan määritelmän väitöskirjoille että eettiset normit.", "Väitöskirjassa nimensä mukaisesti väitetään jotakin jollakin perusteella. Tiedekunnan hyväksymän määritelmän mukaan ”väitöskirja on omaan itsenäiseen tutkimukseen perustuva, uutta tieteellistä tietoa sisältävä yhtenäinen esitys”. Tutkimuksen on oltava tieteellisesti rehellistä ja täytettävä tutkimuseettiset normit dokumentoinnissa, viittauksissa, suhteessa muihin tutkimuksiin ja mahdollisissa koeasetelmissa. (ks. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen, Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002.)"(Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta 29.5.2006/5§) Lähde: http://www.helsinki.fi/hum/tutkimus/jatko-opinnot/asteikko290506.pdf
On siis huomattava että väitöskirjan tulee sisältää uutta tieteellistä tietoa mutta missään ei sanota että jokaisen esitetyn eri väittämän tulisi olla aukottomasti perusteltu ja todisteltu. Aukottoman perustelun ja todistelun vaatimus on tietysti kohtuuton koska tutkimus voi olla hyvinkin laaja ja mutkikas.
Yksittäiseen tutkimukseen viittaamalla voidaan saada uskottavuutta mille tahansa väitteelle kun unohdetaan muut samaa asiaa koskevat tutkimukset, harvassa ovat ne väitteet josta tiedemaailma on yksimielinen. Tämä tietysti koskee lähinnä humanistisia tieteitä (ihmistieteet), ei niinkään luonnontieteitä. Myöskään viittaaminen useisiin tutkimuksiin ei auta mitään, sillä totuus ei ole huutoäänestyksen tulos. Valitsemalla vain sopivia tuloksia/tutkimuksia siteerattavaksi saadaan asia näyttämään miltä hyvänsä. Tutkimustuloksia voidaan manipuloida myös sopivalla kysymyksenasettelulla, kärjistäen tiede on kuin pieni lapsi, se vastaa niinkuin kysytään.
Juhlapuheiden mukaan tiede on puolueetonta ja vilpitöntä totuuden etsintää, mutta tutkija on riippuvainen tutkimuksen rahoittajasta ja muista yhteistyökumppaneista eli loppujen lopuksi tieteellä on taipumus toimia kulloisenkin vallitsevan valtarakenteiden ehdoilla. Tutkijan haastavin tehtävä on löytää apurahojen maksaja, tutkijoita ja tutkijoiksi pyrkiviä on kyllä riittämiin. Kilpailulla on taipumus karsia kriittiset äänenpainot. Rahoittaja on usein yritys (esim. lääkevalmistaja) tai viranomainen, eli sen lauluja laulat jonka soppaa syöt. Tavallisesti tutkimusrahoitus tulee jonkin lääkevalmistajan valvoman säätiön tai yhdistyksen kautta jotta sen alkuperä ei paistaisi niin räikeästi. Joskus lääkevalmistaja tilaa tutkijalta tutkimuksen jonka mukaan sen valmistama lääke onkin terveydelle haitallinen tai tehoton, näin siksi että lääkkeen patentti on menossa umpeen ja sen halpakopiot söisivät saman valmistajan uuden vastaavan lääkkeen markkinoita. Lääketehdas on liikevoittoa tavoitteleva yritys, ei mikään pyyteetön hyväntekijä. On ihan normaalia ja hyväksyttävää että lääkäri osallistuu uuden lääkkeen tuotekehittelyyn mutta tuotekehittelyä ei pidä sekoittaa puolueettomaan tieteelliseen tutkimukseen. Mikä velvoittaa jotain tiettyä sairaalaa tai tiettyä lääkäriä olemaan yhteistyössä jonkun tietyn tutkijan kanssa tutkimuksen läpiviemiseksi? Mikäli kriittinen tutkija löytäisikin yhteistyökumppanin terveydenhuollosta, jää yhteistyökumppani helposti kollegoidensa eristämäksi ja tutkimus tyssää siihen, samalla tyssää helposti myös tutkijan ura. Kriittisen tutkimuksen suorittaminen pelkästään yliopiston sisällä on myös vaikeaa, sillä yliopistossa on paljon samoja ihmisiä kuin sairaaloissa. Toiseksi tieteellinen tutkimus ilman potilasaineistoa on aika vaikeaa. Lääkärin tutkinto suoritetaan yliopistossa. Kriittinen opiskelija on huonossa asemassa työmarkkinoilla valmistuttuaan. Se ei kannusta kriittisyyteen. Yliopisto jakautuu tiedealakohtaisiin oppituoleihin joita professorit johtavat, moni professori on johtavassa asemassa oleva sairaalan lääkäri. Yliopiston johtokunta koostuu professoreista, tutkijoista, opiskelijoista ja politiikoista. Lääketeollisuus, yliopistot ja terveydenhuolto ovat siis tiukasti toisiinsa sidoksissa olevia ja samoja ihmisiä sisältäviä organisaatioita. Psykiatriaan liittyvä tieteellinen tutkimus tapahtuu siis pitkälti rahan ja viranomaiskoneiston ehdoilla ja hyväksi. Että se siitä puolueettomasta totuudesta.
Tieteen totuudet eivät olekaan ehdottomia ja lopullisia, vaan aika moni aikanaan laajasti lopullisena totuutena pidetty väittämä onkin myöhemmin osoitettu vääräksi. Tiede on kuitenkin itseään korjaavaa, toisin kuin taikausko. Toki tieteellinen väittämä voidaan osoittaa virheelliseksi mutta se tietysti edellyttää laajaa tieteellistä perehtymistä asiaan, mikä on maallikolta liikaa vaadittu. Varsin tavallista onkin että psykologisessä propagandassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin. Aina ei ole kyse edes tutkimuksesta, vaan viranomaismietinnöstä tai jopa opinnäytetyöstä joka on osa yliopistossa suoritettavaa tutkintoa. Mikä se sellainen tutkimus on jos "tutkijalla" ei ole edes tieteellistä pätevyyttä? Tärkeintä onkin lausunnonantajan sopiva habitus ja mainittu asema voi olla hyvinkin muodollinen. Runsas sivistyssanojen ja tieteellisen sanaston käyttö on tehokas keino luoda itsestään viisas ja tieteellinen vaikutelma vaikka ei tietäisikään asiasta yhtään mitään, tätä keinoa käyttävät huijarit ja ns. diletantit eli näennäisviisaat. Vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo huijareista "esimerkin oman alansa liepeiltä.
– Kaikenkarvaisilla kursseilla koulutetut näennäisterapeutit tekeytyvät päteviksi vilauttamalla puheessaan sanan kvanttiteoria tai kertomalla toimineensa poliisin asiantuntijana. Se ei todista pätevyydestä mitään, kahdesta syystä. Ensinnäkin tarina voi olla osin tai kokonaan keksitty, toiseksi poliisin asiantuntijoina saattaa tietyissä tilanteissa tilapäisesti toimia hyvinkin monenkirjavia henkilöitä. Huijarit luovat itselleen mainetta toistamalla tällaisia asioita ja rakentavat ”pätevyyttään” näin saavutetun maineen varaan."(Tiede 9/2005)
Kaikki opinnäytetyön väittämät eivät aina ole tosia, jopa tieteelliset mitat täyttävä tutkimus voi perustua väittämiin jotka on osoitettu vääriksi tai ovat muuten vanhentuneita. Yliopistossa voidaan väitöskirja hyväksyä alimmalla Approbatur arvosanalla vaikka "Työssä on vakavia puutteita, mutta se täyttää sekä tiedekunnan määritelmän väitöskirjoille että eettiset normit.", "Väitöskirjassa nimensä mukaisesti väitetään jotakin jollakin perusteella. Tiedekunnan hyväksymän määritelmän mukaan ”väitöskirja on omaan itsenäiseen tutkimukseen perustuva, uutta tieteellistä tietoa sisältävä yhtenäinen esitys”. Tutkimuksen on oltava tieteellisesti rehellistä ja täytettävä tutkimuseettiset normit dokumentoinnissa, viittauksissa, suhteessa muihin tutkimuksiin ja mahdollisissa koeasetelmissa. (ks. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen, Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002.)"(Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta 29.5.2006/5§) Lähde: http://www.helsinki.fi/hum/tutkimus/jatko-opinnot/asteikko290506.pdf
On siis huomattava että väitöskirjan tulee sisältää uutta tieteellistä tietoa mutta missään ei sanota että jokaisen esitetyn eri väittämän tulisi olla aukottomasti perusteltu ja todisteltu. Aukottoman perustelun ja todistelun vaatimus on tietysti kohtuuton koska tutkimus voi olla hyvinkin laaja ja mutkikas.
Yksittäiseen tutkimukseen viittaamalla voidaan saada uskottavuutta mille tahansa väitteelle kun unohdetaan muut samaa asiaa koskevat tutkimukset, harvassa ovat ne väitteet josta tiedemaailma on yksimielinen. Tämä tietysti koskee lähinnä humanistisia tieteitä (ihmistieteet), ei niinkään luonnontieteitä. Myöskään viittaaminen useisiin tutkimuksiin ei auta mitään, sillä totuus ei ole huutoäänestyksen tulos. Valitsemalla vain sopivia tuloksia/tutkimuksia siteerattavaksi saadaan asia näyttämään miltä hyvänsä. Tutkimustuloksia voidaan manipuloida myös sopivalla kysymyksenasettelulla, kärjistäen tiede on kuin pieni lapsi, se vastaa niinkuin kysytään.
Juhlapuheiden mukaan tiede on puolueetonta ja vilpitöntä totuuden etsintää, mutta tutkija on riippuvainen tutkimuksen rahoittajasta ja muista yhteistyökumppaneista eli loppujen lopuksi tieteellä on taipumus toimia kulloisenkin vallitsevan valtarakenteiden ehdoilla. Tutkijan haastavin tehtävä on löytää apurahojen maksaja, tutkijoita ja tutkijoiksi pyrkiviä on kyllä riittämiin. Kilpailulla on taipumus karsia kriittiset äänenpainot. Rahoittaja on usein yritys (esim. lääkevalmistaja) tai viranomainen, eli sen lauluja laulat jonka soppaa syöt. Tavallisesti tutkimusrahoitus tulee jonkin lääkevalmistajan valvoman säätiön tai yhdistyksen kautta jotta sen alkuperä ei paistaisi niin räikeästi. Joskus lääkevalmistaja tilaa tutkijalta tutkimuksen jonka mukaan sen valmistama lääke onkin terveydelle haitallinen tai tehoton, näin siksi että lääkkeen patentti on menossa umpeen ja sen halpakopiot söisivät saman valmistajan uuden vastaavan lääkkeen markkinoita. Lääketehdas on liikevoittoa tavoitteleva yritys, ei mikään pyyteetön hyväntekijä. On ihan normaalia ja hyväksyttävää että lääkäri osallistuu uuden lääkkeen tuotekehittelyyn mutta tuotekehittelyä ei pidä sekoittaa puolueettomaan tieteelliseen tutkimukseen. Mikä velvoittaa jotain tiettyä sairaalaa tai tiettyä lääkäriä olemaan yhteistyössä jonkun tietyn tutkijan kanssa tutkimuksen läpiviemiseksi? Mikäli kriittinen tutkija löytäisikin yhteistyökumppanin terveydenhuollosta, jää yhteistyökumppani helposti kollegoidensa eristämäksi ja tutkimus tyssää siihen, samalla tyssää helposti myös tutkijan ura. Kriittisen tutkimuksen suorittaminen pelkästään yliopiston sisällä on myös vaikeaa, sillä yliopistossa on paljon samoja ihmisiä kuin sairaaloissa. Toiseksi tieteellinen tutkimus ilman potilasaineistoa on aika vaikeaa. Lääkärin tutkinto suoritetaan yliopistossa. Kriittinen opiskelija on huonossa asemassa työmarkkinoilla valmistuttuaan. Se ei kannusta kriittisyyteen. Yliopisto jakautuu tiedealakohtaisiin oppituoleihin joita professorit johtavat, moni professori on johtavassa asemassa oleva sairaalan lääkäri. Yliopiston johtokunta koostuu professoreista, tutkijoista, opiskelijoista ja politiikoista. Lääketeollisuus, yliopistot ja terveydenhuolto ovat siis tiukasti toisiinsa sidoksissa olevia ja samoja ihmisiä sisältäviä organisaatioita. Psykiatriaan liittyvä tieteellinen tutkimus tapahtuu siis pitkälti rahan ja viranomaiskoneiston ehdoilla ja hyväksi. Että se siitä puolueettomasta totuudesta.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Hullun rooli
Hullun rooli on psykokulttuurin versio uhri-identiteetistä. Hullun roolissa uhriasema perustuu toisenlaisen poikkeavaan käyttäytymiseen tai ymmärtäjien haluun nähdä käyttäytyminen poikkeavana. Hullun roolissa asianomainen itse pitää itseään poikkeavana mutta hullun leimassa taas muut pitävät asianomaista poikkeavana. Kehitysvammaisen rooli on hyvin lähellä hullun roolia. Molemmissa tapauksissa ymmärtäjät pyrkivät selittämään poikkeavan käytöksen psykologisin opinkappalein. Sairaus on se sumu jonka läpi hullun persoonaa katsotaan ja se akseli jonka ympäri hullun ja lähipiirinsä elämä pyörii. Jos hullun käytöstä katsotaan objektiivisesti, ei käytös ole läheskään aina poikkeavaa. Perusteet hulluksi leimaamiselle haetaan tarvittaessa vaikka väkisin. Monasti hullu pyrkii ihan tahallaan herättämään huomiota poikkeavalla käytöksellään.
Hullun rooli keskeisiä piirteitä:
-a:"tässä ollaan nyt sairaita ja meillä on siihen oikeus"
-b:"kukaan ei saa sanoa meille mitään sellaista mitä me ei haluta kuulla,"
-c:"kaiken tulee tapahtua juuri minun ehdoillani".
-d:Itseä pidetään erityisen pätevänä muihin nähden
-e:Keskeisin asenne on muilta vaadittu toisenlaiseen kohdistuva pohjaton sääli ja loputon ymmärtäminen.
-f:Omat huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet taas autenttisesta minuudesta johtuviksi.
-g:Psykologeilta lainattu sanasto, retoriikka ja käsitteistö.
Vaikka hullu olisikin täysi-ikäinen hän käyttäytyy kuin lapsi: kiukuttelee, oikuttelee ja mököttää; muitten pitäisi sietää tätä loputtomiin. Käyttäytymisen lähtökohtana on oma hetkellinen mielihalu. Hullu myös itse vaatii että häntä kohdellaan kuin lasta. Lapsella on toki oikeus lapsen kohteluun mutta ei enää isolla ihmisellä. Hullun rooli on hyvin lähellä psykokulttuurin ihmisihannetta.
Hullun roolin vetäjät uskovat kaikki psykologiaan, mutta kaikki psykologiaan uskovat ei vedä hullun roolia. Hullun roolin vetäjät ovat yksi psykokultin sisään kuuluva alaryhmä joka on ottanut asenteita psykosektorin virkamiehiltä, erityisesti listan kohdat b - e. Näin siksi että virkamieheltä saadut hullun paperit nähdään ikään kuin meriitteinä joka oikeuttaa roolin etuihin, tämä taas suo virkamiehille valtaa.
Roolin sisään kuuluu väärinymmärretyn marttyyrin rooli, kun tahtoa ei saada läpi muuten niin sitten vaikka säälillä. Ollaan pakahtua itsesääliin ja ollaan aloitekyvyttömiä laiskureita. Yhteistyö on erityisen vaikeaa. Ei ymmärretä että yhteistyökykyyn kuuluu kyky antaa ja saada. Jos hullun roolin vetäjä ottaisi toiselta apua vastaan hän tavallaan tunnustaisi ettei olekaan auttajaa paljon pätevämpi. Apua antamalla kiistettäisiin oma "sairaus". Yhteistyön päämäärä ei olekaan itse työn tulos vaan oman ylemmyyden tunnustus muita alentamalla.
Oikeuksista pidetään suuri melu mutta velvollisuudet ei kelpaa. Velvollisuuksista luistamista perustellaan sairaudella, "en pysty", selitellään. Ei ymmärretä että oikeuksien alkujuuret ovat velvollisuuksien täyttämisessä. Oikeuksia ei pyritä ansaitsemaan vaan ruikuttamaan. Hulluus sairautena on psykologinen opinkappale, ja psykologian mukaan psykologiaan uskominen on viisauden mitta. Jostain kumman syystä jokainen hullun roolin vetäjä uskoo olevansa juuri se ainut hullu maailmassa joka on erityisen pätevä vallan käyttäjäksi, muut hullut sen sijaan selitellään huonoiksi ja tyhmiksi.
Muita kyllä tölvitään joskus hyvinkin alatyylisesti mutta itse ei oteta kuuleviin korviin minkäänlaista kritiikkiä. Persoonan huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet sanotaan kuuluvat "autenttiseen minuuteen". Näin ollaan ikään kuin viattomia omiin tekoihin. Psykokulttuurin arkeen kuuluu toisen leimaaminen mitätöintimielessä, näin pyritään itse nousemaan seurapiirin hierarkiassa toisia alentamalla. Psykokulttuurissa ihmisellä ei ole oikeutta olla puutteellinen ja tehdä virheitä, siksi virheitä peitellään ja selitellään mitä ihmeellisin keinoin. Kaikki virheitä tekee paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.
Hullun roolissa luullaan että oikeudet kumpuavat uhrin asemasta joten "uhripuhe" on roolille ominaista, ollaan ikään kuin mielisairauden uhreja. Koko ajan väsätään mitä ihmeellisimpiä nyyhkytarinoita omasta surkeasta menneisyydestä, osa tarinoista on täysin keksittyjä, osa ainakin osin liioiteltuja mutta yhtä kaikki totuusarvoa ja ajankohtaisuutta tärkeämpää on että niitä kertomalla kerjätään sääliä. Useimmiten hullun roolin vetäjät hakeutuvat psykologiaan uskovien seuraan saadakseen vastakaikua uhripuheelleen eli "tullakseen kuulluksi ja ymmärretyksi". Ympäristön sääli on turhaa sillä hullun roolissa ollaan itsesäälin mestareita.
Hullun roolissa odotetaan ympäristöltä säälin lisäksi kaikenlaisten mitä ihmeellisimpien oikkujen loputonta ymmärtämistä. Usein ympäristö tulkitsee itsesäälin avunpyynnöksi. Vaikka syyt asioitten huonoon kuntoon etsitään aina ja iänkaikkisesti jostain muualta kuin itsestä ei sitä tukea kuitenkaan oteta vastaan minkä ympäristö antaa. Psykokulttuurissa auttaminen nähdään keinona mitätöidä autettava.
Kun Kauhajoen Kouluamuskelusta keskusteltiin julkisesti, oli ammuskelija itse kaiken syyllisyyden ulkopuolella, syytä tekoon haettiin kaikkialta muualta paitsi tekijästä itsestään.
Mistä hullun rooli on lähtöisin? Useimmillä hullun roolin vetäjillä on hullun paperit ja ainakin seurapiiri joka pitää häntä hulluna. Mikäli hulluksi leimattu ei miellä itseään mielisairauksien kautta, häneltä sanotaan puuttuvan sairauden tunne, mikä on osa sairautta. Hulluksi leimatun kriittistä suhtautumista psykologisiin väittämiin pidetään sairaudesta johtuvana. Psykokultti siis tyrkyttää hullun roolia osana "auttamistaan".
Hullun ympärille useimmiten kertyy ylikilttejä, hyväuskoisia hössöttäjiä. Toki hekin kärsivät hullun rooliin kuuluvista oikuista, mutta omapa on vikansa, jokainen meistä valitsee itse seuransa ja asenteensa.
Hullun rooli keskeisiä piirteitä:
-a:"tässä ollaan nyt sairaita ja meillä on siihen oikeus"
-b:"kukaan ei saa sanoa meille mitään sellaista mitä me ei haluta kuulla,"
-c:"kaiken tulee tapahtua juuri minun ehdoillani".
-d:Itseä pidetään erityisen pätevänä muihin nähden
-e:Keskeisin asenne on muilta vaadittu toisenlaiseen kohdistuva pohjaton sääli ja loputon ymmärtäminen.
-f:Omat huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet taas autenttisesta minuudesta johtuviksi.
-g:Psykologeilta lainattu sanasto, retoriikka ja käsitteistö.
Vaikka hullu olisikin täysi-ikäinen hän käyttäytyy kuin lapsi: kiukuttelee, oikuttelee ja mököttää; muitten pitäisi sietää tätä loputtomiin. Käyttäytymisen lähtökohtana on oma hetkellinen mielihalu. Hullu myös itse vaatii että häntä kohdellaan kuin lasta. Lapsella on toki oikeus lapsen kohteluun mutta ei enää isolla ihmisellä. Hullun rooli on hyvin lähellä psykokulttuurin ihmisihannetta.
Hullun roolin vetäjät uskovat kaikki psykologiaan, mutta kaikki psykologiaan uskovat ei vedä hullun roolia. Hullun roolin vetäjät ovat yksi psykokultin sisään kuuluva alaryhmä joka on ottanut asenteita psykosektorin virkamiehiltä, erityisesti listan kohdat b - e. Näin siksi että virkamieheltä saadut hullun paperit nähdään ikään kuin meriitteinä joka oikeuttaa roolin etuihin, tämä taas suo virkamiehille valtaa.
Roolin sisään kuuluu väärinymmärretyn marttyyrin rooli, kun tahtoa ei saada läpi muuten niin sitten vaikka säälillä. Ollaan pakahtua itsesääliin ja ollaan aloitekyvyttömiä laiskureita. Yhteistyö on erityisen vaikeaa. Ei ymmärretä että yhteistyökykyyn kuuluu kyky antaa ja saada. Jos hullun roolin vetäjä ottaisi toiselta apua vastaan hän tavallaan tunnustaisi ettei olekaan auttajaa paljon pätevämpi. Apua antamalla kiistettäisiin oma "sairaus". Yhteistyön päämäärä ei olekaan itse työn tulos vaan oman ylemmyyden tunnustus muita alentamalla.
Oikeuksista pidetään suuri melu mutta velvollisuudet ei kelpaa. Velvollisuuksista luistamista perustellaan sairaudella, "en pysty", selitellään. Ei ymmärretä että oikeuksien alkujuuret ovat velvollisuuksien täyttämisessä. Oikeuksia ei pyritä ansaitsemaan vaan ruikuttamaan. Hulluus sairautena on psykologinen opinkappale, ja psykologian mukaan psykologiaan uskominen on viisauden mitta. Jostain kumman syystä jokainen hullun roolin vetäjä uskoo olevansa juuri se ainut hullu maailmassa joka on erityisen pätevä vallan käyttäjäksi, muut hullut sen sijaan selitellään huonoiksi ja tyhmiksi.
Muita kyllä tölvitään joskus hyvinkin alatyylisesti mutta itse ei oteta kuuleviin korviin minkäänlaista kritiikkiä. Persoonan huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet sanotaan kuuluvat "autenttiseen minuuteen". Näin ollaan ikään kuin viattomia omiin tekoihin. Psykokulttuurin arkeen kuuluu toisen leimaaminen mitätöintimielessä, näin pyritään itse nousemaan seurapiirin hierarkiassa toisia alentamalla. Psykokulttuurissa ihmisellä ei ole oikeutta olla puutteellinen ja tehdä virheitä, siksi virheitä peitellään ja selitellään mitä ihmeellisin keinoin. Kaikki virheitä tekee paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.
Hullun roolissa luullaan että oikeudet kumpuavat uhrin asemasta joten "uhripuhe" on roolille ominaista, ollaan ikään kuin mielisairauden uhreja. Koko ajan väsätään mitä ihmeellisimpiä nyyhkytarinoita omasta surkeasta menneisyydestä, osa tarinoista on täysin keksittyjä, osa ainakin osin liioiteltuja mutta yhtä kaikki totuusarvoa ja ajankohtaisuutta tärkeämpää on että niitä kertomalla kerjätään sääliä. Useimmiten hullun roolin vetäjät hakeutuvat psykologiaan uskovien seuraan saadakseen vastakaikua uhripuheelleen eli "tullakseen kuulluksi ja ymmärretyksi". Ympäristön sääli on turhaa sillä hullun roolissa ollaan itsesäälin mestareita.
Hullun roolissa odotetaan ympäristöltä säälin lisäksi kaikenlaisten mitä ihmeellisimpien oikkujen loputonta ymmärtämistä. Usein ympäristö tulkitsee itsesäälin avunpyynnöksi. Vaikka syyt asioitten huonoon kuntoon etsitään aina ja iänkaikkisesti jostain muualta kuin itsestä ei sitä tukea kuitenkaan oteta vastaan minkä ympäristö antaa. Psykokulttuurissa auttaminen nähdään keinona mitätöidä autettava.
Kun Kauhajoen Kouluamuskelusta keskusteltiin julkisesti, oli ammuskelija itse kaiken syyllisyyden ulkopuolella, syytä tekoon haettiin kaikkialta muualta paitsi tekijästä itsestään.
Mistä hullun rooli on lähtöisin? Useimmillä hullun roolin vetäjillä on hullun paperit ja ainakin seurapiiri joka pitää häntä hulluna. Mikäli hulluksi leimattu ei miellä itseään mielisairauksien kautta, häneltä sanotaan puuttuvan sairauden tunne, mikä on osa sairautta. Hulluksi leimatun kriittistä suhtautumista psykologisiin väittämiin pidetään sairaudesta johtuvana. Psykokultti siis tyrkyttää hullun roolia osana "auttamistaan".
Hullun ympärille useimmiten kertyy ylikilttejä, hyväuskoisia hössöttäjiä. Toki hekin kärsivät hullun rooliin kuuluvista oikuista, mutta omapa on vikansa, jokainen meistä valitsee itse seuransa ja asenteensa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)