Älä usko tieteellistä tutkimusta

Nykyajan länsimainen ihminen arvostaa järkeä ja tiedettä. Nykyajan ihminen ei itse tiedettä kuitenkaan kykene ymmärtämään, siksipä tieteen ja tässä tapauksessa lääketieteen ymmärtäminen on jätetty auktoriteettien (lääkärien) tehtäväksi. (Lääke-) tieteestä onkin tullut eräänlainen uusi uskonto ja lääkäreistä eräänlainen papisto, erityisesti tämä pätee psykiatriaan. Silloin tiede on muuttunut irvikuvakseen eli tieteeksi naamioiduksi auktoriteettiuskoksi. Tieteessähän ei ainakaan pitäisi olla auktoriteetteja. Nopeiden, helppojen ja yksinkertaisten totuuksien etsijät ovat ottaneet tieteen keppihevosekseen. Tiede, erityisesti lääketiede ja psykiatria siinä sivussa on jo yliarvostettua. Eliniän pidentyminen ja elämänlaadun nousu sairauksien vähetessä on laskettu yksinomaan lääketieteen ansioksi, unohtaen että ne johtuvat suurelta osin elintason noususta, johon lääketieteellä ei ole osaa eikä arpaa. Jyrkkien toimenpiteiden kuten pakkohoidon oikeutus tarvitsee perusteita jotka ovat ainakin "yleisen mielipiteen" mukaan ehdottoman tosia.

Tieteen totuudet eivät olekaan ehdottomia ja lopullisia, vaan aika moni aikanaan laajasti lopullisena totuutena pidetty väittämä onkin myöhemmin osoitettu vääräksi. Tiede on kuitenkin itseään korjaavaa, toisin kuin taikausko. Toki tieteellinen väittämä voidaan osoittaa virheelliseksi mutta se tietysti edellyttää laajaa tieteellistä perehtymistä asiaan, mikä on maallikolta liikaa vaadittu. Varsin tavallista onkin että psykologisessä propagandassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin. Aina ei ole kyse edes tutkimuksesta, vaan viranomaismietinnöstä tai jopa opinnäytetyöstä joka on osa yliopistossa suoritettavaa tutkintoa. Mikä se sellainen tutkimus on jos "tutkijalla" ei ole edes tieteellistä pätevyyttä? Tärkeintä onkin lausunnonantajan sopiva habitus ja mainittu asema voi olla hyvinkin muodollinen. Runsas sivistyssanojen ja tieteellisen sanaston käyttö on tehokas keino luoda itsestään viisas ja tieteellinen vaikutelma vaikka ei tietäisikään asiasta yhtään mitään, tätä keinoa käyttävät huijarit ja ns. diletantit eli näennäisviisaat. Vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo huijareista "esimerkin oman alansa liepeiltä.

– Kaikenkarvaisilla kursseilla koulutetut näennäisterapeutit tekeytyvät päteviksi vilauttamalla puheessaan sanan kvanttiteoria tai kertomalla toimineensa poliisin asiantuntijana. Se ei todista pätevyydestä mitään, kahdesta syystä. Ensinnäkin tarina voi olla osin tai kokonaan keksitty, toiseksi poliisin asiantuntijoina saattaa tietyissä tilanteissa tilapäisesti toimia hyvinkin monenkirjavia henkilöitä. Huijarit luovat itselleen mainetta toistamalla tällaisia asioita ja rakentavat ”pätevyyttään” näin saavutetun maineen varaan."(Tiede 9/2005)

Kaikki opinnäytetyön väittämät eivät aina ole tosia, jopa tieteelliset mitat täyttävä tutkimus voi perustua väittämiin jotka on osoitettu vääriksi tai ovat muuten vanhentuneita. Yliopistossa voidaan väitöskirja hyväksyä alimmalla Approbatur arvosanalla vaikka "Työssä on vakavia puutteita, mutta se täyttää sekä tiedekunnan määritelmän väitöskirjoille että eettiset normit.", "Väitöskirjassa nimensä mukaisesti väitetään jotakin jollakin perusteella. Tiedekunnan hyväksymän määritelmän mukaan ”väitöskirja on omaan itsenäiseen tutkimukseen perustuva, uutta tieteellistä tietoa sisältävä yhtenäinen esitys”. Tutkimuksen on oltava tieteellisesti rehellistä ja täytettävä tutkimuseettiset normit dokumentoinnissa, viittauksissa, suhteessa muihin tutkimuksiin ja mahdollisissa koeasetelmissa. (ks. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen, Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002.)"(Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta 29.5.2006/5§) Lähde: http://www.helsinki.fi/hum/tutkimus/jatko-opinnot/asteikko290506.pdf

On siis huomattava että väitöskirjan tulee sisältää uutta tieteellistä tietoa mutta missään ei sanota että jokaisen esitetyn eri väittämän tulisi olla aukottomasti perusteltu ja todisteltu. Aukottoman perustelun ja todistelun vaatimus on tietysti kohtuuton koska tutkimus voi olla hyvinkin laaja ja mutkikas.

Yksittäiseen tutkimukseen viittaamalla voidaan saada uskottavuutta mille tahansa väitteelle kun unohdetaan muut samaa asiaa koskevat tutkimukset, harvassa ovat ne väitteet josta tiedemaailma on yksimielinen. Tämä tietysti koskee lähinnä humanistisia tieteitä (ihmistieteet), ei niinkään luonnontieteitä. Myöskään viittaaminen useisiin tutkimuksiin ei auta mitään, sillä totuus ei ole huutoäänestyksen tulos. Valitsemalla vain sopivia tuloksia/tutkimuksia siteerattavaksi saadaan asia näyttämään miltä hyvänsä. Tutkimustuloksia voidaan manipuloida myös sopivalla kysymyksenasettelulla, kärjistäen tiede on kuin pieni lapsi, se vastaa niinkuin kysytään.

Juhlapuheiden mukaan tiede on puolueetonta ja vilpitöntä totuuden etsintää, mutta tutkija on riippuvainen tutkimuksen rahoittajasta ja muista yhteistyökumppaneista eli loppujen lopuksi tieteellä on taipumus toimia kulloisenkin vallitsevan valtarakenteiden ehdoilla. Tutkijan haastavin tehtävä on löytää apurahojen maksaja, tutkijoita ja tutkijoiksi pyrkiviä on kyllä riittämiin. Kilpailulla on taipumus karsia kriittiset äänenpainot. Rahoittaja on usein yritys (esim. lääkevalmistaja) tai viranomainen, eli sen lauluja laulat jonka soppaa syöt. Tavallisesti tutkimusrahoitus tulee jonkin lääkevalmistajan valvoman säätiön tai yhdistyksen kautta jotta sen alkuperä ei paistaisi niin räikeästi. Joskus lääkevalmistaja tilaa tutkijalta tutkimuksen jonka mukaan sen valmistama lääke onkin terveydelle haitallinen tai tehoton, näin siksi että lääkkeen patentti on menossa umpeen ja sen halpakopiot söisivät saman valmistajan uuden vastaavan lääkkeen markkinoita. Lääketehdas on liikevoittoa tavoitteleva yritys, ei mikään pyyteetön hyväntekijä. On ihan normaalia ja hyväksyttävää että lääkäri osallistuu uuden lääkkeen tuotekehittelyyn mutta tuotekehittelyä ei pidä sekoittaa puolueettomaan tieteelliseen tutkimukseen. Mikä velvoittaa jotain tiettyä sairaalaa tai tiettyä lääkäriä olemaan yhteistyössä jonkun tietyn tutkijan kanssa tutkimuksen läpiviemiseksi? Mikäli kriittinen tutkija löytäisikin yhteistyökumppanin terveydenhuollosta, jää yhteistyökumppani helposti kollegoidensa eristämäksi ja tutkimus tyssää siihen, samalla tyssää helposti myös tutkijan ura. Kriittisen tutkimuksen suorittaminen pelkästään yliopiston sisällä on myös vaikeaa, sillä yliopistossa on paljon samoja ihmisiä kuin sairaaloissa. Toiseksi tieteellinen tutkimus ilman potilasaineistoa on aika vaikeaa. Lääkärin tutkinto suoritetaan yliopistossa. Kriittinen opiskelija on huonossa asemassa työmarkkinoilla valmistuttuaan. Se ei kannusta kriittisyyteen. Yliopisto jakautuu tiedealakohtaisiin oppituoleihin joita professorit johtavat, moni professori on johtavassa asemassa oleva sairaalan lääkäri. Yliopiston johtokunta koostuu professoreista, tutkijoista, opiskelijoista ja politiikoista. Lääketeollisuus, yliopistot ja terveydenhuolto ovat siis tiukasti toisiinsa sidoksissa olevia ja samoja ihmisiä sisältäviä organisaatioita. Psykiatriaan liittyvä tieteellinen tutkimus tapahtuu siis pitkälti rahan ja viranomaiskoneiston ehdoilla ja hyväksi. Että se siitä puolueettomasta totuudesta.