Hullun rooli

Hullun rooli on psykokulttuurin versio uhri-identiteetistä. Hullun roolissa uhriasema perustuu toisenlaisen poikkeavaan käyttäytymiseen tai ymmärtäjien haluun nähdä käyttäytyminen poikkeavana. Hullun roolissa asianomainen itse pitää itseään poikkeavana mutta hullun leimassa taas muut pitävät asianomaista poikkeavana. Kehitysvammaisen rooli on hyvin lähellä hullun roolia. Molemmissa tapauksissa ymmärtäjät pyrkivät selittämään poikkeavan käytöksen psykologisin opinkappalein. Sairaus on se sumu jonka läpi hullun persoonaa katsotaan ja se akseli jonka ympäri hullun ja lähipiirinsä elämä pyörii. Jos hullun käytöstä katsotaan objektiivisesti, ei käytös ole läheskään aina poikkeavaa. Perusteet hulluksi leimaamiselle haetaan tarvittaessa vaikka väkisin. Monasti hullu pyrkii ihan tahallaan herättämään huomiota poikkeavalla käytöksellään.

Hullun rooli keskeisiä piirteitä:
-a:"tässä ollaan nyt sairaita ja meillä on siihen oikeus"
-b:"kukaan ei saa sanoa meille mitään sellaista mitä me ei haluta kuulla,"
-c:"kaiken tulee tapahtua juuri minun ehdoillani".
-d:Itseä pidetään erityisen pätevänä muihin nähden
-e:Keskeisin asenne on muilta vaadittu toisenlaiseen kohdistuva pohjaton sääli ja loputon ymmärtäminen.
-f:Omat huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet taas autenttisesta minuudesta johtuviksi.
-g:Psykologeilta lainattu sanasto, retoriikka ja käsitteistö.

Vaikka hullu olisikin täysi-ikäinen hän käyttäytyy kuin lapsi: kiukuttelee, oikuttelee ja mököttää; muitten pitäisi sietää tätä loputtomiin. Käyttäytymisen lähtökohtana on oma hetkellinen mielihalu. Hullu myös itse vaatii että häntä kohdellaan kuin lasta. Lapsella on toki oikeus lapsen kohteluun mutta ei enää isolla ihmisellä. Hullun rooli on hyvin lähellä psykokulttuurin ihmisihannetta.

Hullun roolin vetäjät uskovat kaikki psykologiaan, mutta kaikki psykologiaan uskovat ei vedä hullun roolia. Hullun roolin vetäjät ovat yksi psykokultin sisään kuuluva alaryhmä joka on ottanut asenteita psykosektorin virkamiehiltä, erityisesti listan kohdat b - e. Näin siksi että virkamieheltä saadut hullun paperit nähdään ikään kuin meriitteinä joka oikeuttaa roolin etuihin, tämä taas suo virkamiehille valtaa.

Roolin sisään kuuluu väärinymmärretyn marttyyrin rooli, kun tahtoa ei saada läpi muuten niin sitten vaikka säälillä. Ollaan pakahtua itsesääliin ja ollaan aloitekyvyttömiä laiskureita. Yhteistyö on erityisen vaikeaa. Ei ymmärretä että yhteistyökykyyn kuuluu kyky antaa ja saada. Jos hullun roolin vetäjä ottaisi toiselta apua vastaan hän tavallaan tunnustaisi ettei olekaan auttajaa paljon pätevämpi. Apua antamalla kiistettäisiin oma "sairaus". Yhteistyön päämäärä ei olekaan itse työn tulos vaan oman ylemmyyden tunnustus muita alentamalla.

Oikeuksista pidetään suuri melu mutta velvollisuudet ei kelpaa. Velvollisuuksista luistamista perustellaan sairaudella, "en pysty", selitellään. Ei ymmärretä että oikeuksien alkujuuret ovat velvollisuuksien täyttämisessä. Oikeuksia ei pyritä ansaitsemaan vaan ruikuttamaan. Hulluus sairautena on psykologinen opinkappale, ja psykologian mukaan psykologiaan uskominen on viisauden mitta. Jostain kumman syystä jokainen hullun roolin vetäjä uskoo olevansa juuri se ainut hullu maailmassa joka on erityisen pätevä vallan käyttäjäksi, muut hullut sen sijaan selitellään huonoiksi ja tyhmiksi.

Muita kyllä tölvitään joskus hyvinkin alatyylisesti mutta itse ei oteta kuuleviin korviin minkäänlaista kritiikkiä. Persoonan huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet sanotaan kuuluvat "autenttiseen minuuteen". Näin ollaan ikään kuin viattomia omiin tekoihin. Psykokulttuurin arkeen kuuluu toisen leimaaminen mitätöintimielessä, näin pyritään itse nousemaan seurapiirin hierarkiassa toisia alentamalla. Psykokulttuurissa ihmisellä ei ole oikeutta olla puutteellinen ja tehdä virheitä, siksi virheitä peitellään ja selitellään mitä ihmeellisin keinoin. Kaikki virheitä tekee paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.

Hullun roolissa luullaan että oikeudet kumpuavat uhrin asemasta joten "uhripuhe" on roolille ominaista, ollaan ikään kuin mielisairauden uhreja. Koko ajan väsätään mitä ihmeellisimpiä nyyhkytarinoita omasta surkeasta menneisyydestä, osa tarinoista on täysin keksittyjä, osa ainakin osin liioiteltuja mutta yhtä kaikki totuusarvoa ja ajankohtaisuutta tärkeämpää on että niitä kertomalla kerjätään sääliä. Useimmiten hullun roolin vetäjät hakeutuvat psykologiaan uskovien seuraan saadakseen vastakaikua uhripuheelleen eli "tullakseen kuulluksi ja ymmärretyksi". Ympäristön sääli on turhaa sillä hullun roolissa ollaan itsesäälin mestareita.

Hullun roolissa odotetaan ympäristöltä säälin lisäksi kaikenlaisten mitä ihmeellisimpien oikkujen loputonta ymmärtämistä. Usein ympäristö tulkitsee itsesäälin avunpyynnöksi. Vaikka syyt asioitten huonoon kuntoon etsitään aina ja iänkaikkisesti jostain muualta kuin itsestä ei sitä tukea kuitenkaan oteta vastaan minkä ympäristö antaa. Psykokulttuurissa auttaminen nähdään keinona mitätöidä autettava.

Kun Kauhajoen Kouluamuskelusta keskusteltiin julkisesti, oli ammuskelija itse kaiken syyllisyyden ulkopuolella, syytä tekoon haettiin kaikkialta muualta paitsi tekijästä itsestään.

Mistä hullun rooli on lähtöisin? Useimmillä hullun roolin vetäjillä on hullun paperit ja ainakin seurapiiri joka pitää häntä hulluna. Mikäli hulluksi leimattu ei miellä itseään mielisairauksien kautta, häneltä sanotaan puuttuvan sairauden tunne, mikä on osa sairautta. Hulluksi leimatun kriittistä suhtautumista psykologisiin väittämiin pidetään sairaudesta johtuvana. Psykokultti siis tyrkyttää hullun roolia osana "auttamistaan".

Hullun ympärille useimmiten kertyy ylikilttejä, hyväuskoisia hössöttäjiä. Toki hekin kärsivät hullun rooliin kuuluvista oikuista, mutta omapa on vikansa, jokainen meistä valitsee itse seuransa ja asenteensa.