"Potilaiden karkaamisesta on tullut päivittäinen ilmiö sosiaali- ja terveydenhuollossa, kirjoittaa Keskisuomalainen. Taustalla on muun muassa dementian yleistyminen ja se, että potilaat ovat entistä iäkkäämpiä.
Lääkintöneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo tiistain lehdessä, että ongelma näkyy etenkin vanhusten erikoissairaanhoidossa.
– Kun vanhuspotilas joutuu uuteen miljööseen, tulee hän sekavaksi ja pyrkii kotiin."
Kertoo Keskisuomalainen, Etelä-Suomen sanomatHelsingin sanomat, Ilkka Iltalehti, Iltasanomat, Kaleva, Kansanuutiset, KarjalainenKauppalehti, Lapin kansa, Nelonen, Pohjalainen, Satakunnan kansa Savonsanomat, Salon seudun sanomat, Turun sanomat,
Uusi Suomi ja moni muu sanomalehti.
Hyvin tyypillinen uutinen joka hukkuu helposti uutispuuroon kuin neula heinäsuovaan. Ihan kuin kyse olisi jostain uudesta ilmiöstä tai ongelma olisi juuri nyt räjähtämässä käsiin. Ainahan tuollaista on tapahtunut. Lehdistö kohtelee taas paniikkinappulaa kuin morsetusavainta. Onko tänään tapahtunut jokin huomiota herättävä karkureissu vai miksi noin moni lehti julkaisi jutun yhtenä päivänä? Jutun uutisarvokaan ei näytä olevan kovin suuri kun ei ole luetuimpien juttujen listalla juuri missään.
Mitenkähän karkailut on tilastoitu? Tuhatta potilasta kohden vuodessa vai miten? Onkohan koko juttu pelkkää tilastokohinaa tai vastaavaa sillä vanhuksethan ovat usein liikuntarajoitteisia.
Taas laitoksen ongelmat kiistetään selittämällä potilaan käytös mielisairauksilla. Miksi vanhus tulee sekavaksi juuri silloin kun hän joutuu laitokseen? Onkohan erikoissairaanhoidossa vähemmän lukittuja ovia kuin vanhainkodissa?
Ilmeisesti vanhus on koko ikänsä tottunut tiettyihin normaalin yhteiskunnan vapauksiin ja saamaan ihmisarvoista kohtelua mutta laitoksessa hänet lukitaan sisälle tai pahimmillaan laitetaan siteisiin, vaippoihin ja lääkitykseen. Kaikki vapaus ja ihmisarvo viedään. Kuka tahansa tylsistyy jos joutuu olemaan päivästä toiseen ja viikosta toiseen sisällä. Luvaton poistuminen ei välttämättä tarkoita muuta kuin vanhuksen hauskaa iltaa kaupungilla. Sellainenko sitten on kansallinen turvallisuusuhka numero yksi?
Usein vanhus on saatu tulemaan laitokseen perättömin lupauksin, ympäripuhumalla tai puolipakolla. Kun totuus lyö silmille kuin märkä rätti, niin onhan sieltä päästävä pois, ei välttämättä kotiin vaan ihan vain jonnekin muualle. Kun vanhus sitten tavataan kadulta kävelemästä, hänen sanotaan harhailevan ja vain sillä perusteella ettei ole laitoksessa. Karkailua tietenkin pyritään jatkossa ehkäisemään lääkityksellä ja lääkitys pitää aina perustella (selitellä) lääketieteellisesti, siitä tuo puhe sekavuudesta.
Tietysti on olemassa oikeastikin dementoituneita vanhuksia. Mutta kun sosiaalihöyrähtäneitten mukaan jokainen vähänkin vanha ihminen on automaattisesti kyvytön huolehtimaan itsestään. Eikä tarvitse olla edes mitenkään vanha, kyllä se syy aina löytyy.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karkailu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. lokakuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)