Ylen tv2 aloitti 4.11.2010 uuden sarjan nimeltään Kakola.
Kahdeksanosaisessa sarjassa kuusi alaikäistä poikaa pannaan kalterien taa. Osallistuminen oli pojille vapaaehtoista. Ohjelmaesittelyn mukaan tavoitteena on saada heidät hylkäämään rikokset ja välttämään oikea vankila.
Sarja on herättänyt kritiikkiä. Akatemiatutkija Timo Harrikari ja valtiotieteen tohtori Elina Pekkarinen vaativat lauantaina 6.11.2010 Helsingin Sanomien mielipidesivuilla ohjelman esittämisen lopettamista. Iltalehti teki jutun aiheesta.
"Tutkijoiden mukaan ohjelma on epäeettinen, poikia leimaava ja lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen."
Vaikka kyse onkin tosi-tv-sarjasta, villakoiran ydin ei ole osallistujien julkisesta häpäisystä tehtävä viihde. Ensimmäisen jakson nähtyäni huomasin että poikia kohdellaan sarjassa asiallisesti. Vaikka Johtoryhmään kuuluu Olavi Sydänmaanlakka poikien rikollista käytöstä ei selitetä leimaavilla diagnooseilla. Mikä onkaan parempaa vastalääkettä leimaamiseen kuin se että pojat ovat tv-ruudussa elävinä ihmisinä, kun tavallisesti jokin "asiantuntija" selittää kuinka koko Suomen nuoriso voi pahoin, mitä muutakaan se on kuin yleistämistä ja leimaamista. Tosi-tv:n periaate on että katsojat voivat itse nähdä mistä on kyse, ilman että jokin "asiantuntija" suodattaa ja värittää tiedon.
"Harrikari katsoo, että Kakola on yksi esimerkki amerikkalaisen kriminaalipolitiikan tunkeutumisesta suomalaiseen lapsia ja nuoria koskevaan yhteiskuntapolitiikkaan; pelottelun käytännöt leviävät lastensuojelualueelle."
Lastensuojelualueelle? Kyse on rikosoikeudellisen vastuun (yli 15 vuotta) piiriin kuuluvista nuorukaisista, joilla on rikollinen ura alkamassa. Nuorimmat vangit Suomessa ovat 15-vuotiaita ja paljon sitä nuorempia löytyy sosiaalilaitoksista ja lastenpsykiatrisista laitoksista. Sarjan pojista neljä asuu nuorisokodissa ja yksi on hiljattain päässyt koulukodista. Sarjassahan vapaaehtoinen leikkivankila kesti vain yhdeksän päivää. Oikea vankilareissu kestää yleensä paljon pitempään. Laitosreissu taas on kestoltaan epämääräisen pitkä, usein koko lapsuuden kestävä. Sarjan tekijät eivät ole viranomaisia, joten heidän mahdollisuutensa uhkailuun ovat rajalliset, mutta lapsia laitoksiin laittavat taas ovat lastensuojeluviranomaisia, epäsuorat ja peitellyt uhkailut ovat heidän helmasyntinsä. Se että rikoksesta rangaistaan on hyvä. Rangaistuksen uhan tarkoitus on ehkäistä rikoksia. Vielä 1960-luvulla Suomessa sai hyvin herkästi melko pienestäkin rikoksesta pitkän tuomion. Vankimäärät olivat moninkertaiset.
"Tämmöisillä ohjelmilla ja tämmöisillä rangaistuksilla saatetaan vahvistaa rikollisen identiteetin leimaa."
Laitoshoidon keskeisimpiä tavoitteita on että "lapsi tulee tietoiseksi ongelmistaan". Mitä muutakaan se on kuin mielisairaus/rikollisuus/ongelmanuori identiteetin rakentamista. Päätös lapsen sijoittamisesta laitokseen tehdään pääsääntöisesti yhteistyössä koulun tai tarhan kanssa. Ennen ja jälkeen laitosreissun lapsi saa koulussa/tarhassa "ongelmiensa" (todellisten tai kuviteltujen) johdosta erikoiskohtelua, halusi sitä tai ei. Lapsen "ongelmasta" tulee akseli jonka ympärillä lapsen ja hänen ympärillä olevien ihmisten arki pyörii. Mitä muutakaan se on kuin leimaamista?
Oikeastaan sarja nettisivuineen osoittaa etteivät he olekaan vielä paatuneita rikollisia, vaikka laitosreissuista voisi muuta olettaa. Henkilögalleriassa mainitut rikoslistat ovat yllättävän lyhyet. Nekö ovat syynä huostaanottoon vai onko rikokset tehty huostaanoton jälkeen? Vai onko poikia huostaanotettu?
"Harrikari on huolissaan Kakolassakin näkyvässä rikollisuuden vastuuttamisesta yksilölle siten, että yhteiskuntapoliittiset rakenteet ja lapsiperheiden murentuva asema jäävät piiloon."
Kyllä normaalissa yhteiskunnassa yksilön itse pitää kantaa vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, ei yhteiskunta voi sitä yksilön puolesta tehdä. Mikäli yhteiskunta on täydessä vastuussa yksilöstä, on se myös kaiken vapauden loppu. Valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Ei siitä ole kovin kauaa kun lapsiperheet eivät saaneet yhteiskunnalta minkäänlaista tukea. Ei ole yhteiskunnan vika jos 15-vuotias varastaa keskikaljaa kaupasta, eihän sen ikäinen pitäisi olla alkoholin kanssa tekemisissä lainkaan.
Sarjassahan pojat eivät olleet tekemisissä oikeiden vankien kanssa. Laitoksessa taas monella asukilla on pitkäkin rikollinen ura takanaan. Samat ihmiset jotka vastustavat sarjaa, kannattavat lasten sijoittamista laitokseen. Ristiriitaista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Matti, satuin blogiisi nyt eka kerran. Hyvä, että kirjoitat! Olen lukenut hyviä ajatuksiasi muualla netissä.
VastaaPoistaMutta tätä television ohjelmaideaa paheksun. Vaikka jo 15-vuotiaat ovat rikosoikeudellisesti vastuussa, ei heitä pitäisi silti työntää/päästää vankilaan.
Uskon, että Kakola-ohjelma vain sopeuttaa poikia laitoselämään. Kun nyt ovat jo kerran olleet vankilassa, sinne on helppo palata.
Ja ennen kaikkea: pojat ovat alaikäisiä. Mielestäni on sietämätöntä, että alaikäisiä hyväksikäytetään näin.
Luin tutkija Harrikarin ja Pekkarisen kirjoituksen Helsingin Sanomista. Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Arvelenpa jopa, että he perusteensakin paheksunnalle ovat ihan samat kuin minulla. En nimittäin ole siinä käsityksessä, että he olisivat erityisen lastensuojelumyönteisiä, ts. koneiston ja virkamiesten puolella.
Asiantuntijat huolissaan vain asemastaan
VastaaPoistaSarjaa julkisuudessa kommentoineet "asiantuntijat" eivät ole huolissaan poikien leimaantumisesta, vaan omasta asemastaan. He sotkevat kuvauspaikan rikosseuraamukseen. Jos he olisivat huolissaan ja asiantuntijoita niin he olisivat ottaneet asiasta selvää ennen kommentointiaan. TV-ohjelmatietojen muutama rivi ja sarjan traileri:
http://www.youtube.com/watch?v=T0lmthBNu4c&feature=channel
Jättää kertomatta että kyse on vankilasimulaatiosta, ei oikeasta vankilasta. Ei olisi kyllä mahtunutkaan. Sarjan nettisivut ja aloitusjakso kyllä paljastivat asian.
Ehkäpä kyse on tahallisesta erehdyksestä. Suurin osa ihmisistä muodostaa mielipiteensä sarjasta muutaman rivin ja trailerin perusteella ja aika monelle tv on vain taustakuvaa jota ei seurata niin intensiivisesti. Varsin monelle koko sarja on vain "taas joku tosi-tv-sarja". He muodostavat kantansa seurapiirin mielipidejohtajan mukaan joka taas muodostaa mielipiteensä yleisönosastojen kirjoitusten mukaan. Näin asioista selvän ottaminen jää minimiin. Se laiskuu, se laiskuus. Nykyajan instant-ihmiselle kaikki pitäisi kertoa viidessä sekunnissa. Toisaalta elämme informaatiotulvassa. Härskistipä käyttävät tilannetta hyväkseen, mutta sehän oli odotettavissa.
Sosiaalilaitoksesta karanneita nuoria kyllä kuulutetaaan tiedoitusvälineissä nimen ja kuvan kera mutta sen leimaavuus ei näytä sossuja huolettavan. (Kiitokset vinkistä verkkoyhteisö Suomi24:lle)
Sijaisvanhempi Raimo Raivio (HS mielipiteet ma 8.11.10) näkee Kakola-sarjan osana UHKAAVAA amerikkalaistyyppisen supernanny-tyyppisten ohjelmien tunkeutumista Suomen lastensuojeluun.
Raivio viittaa ilmeisesti TV2:n Lapsityrannit sarjaan. Sarjassa tiukka täti laittaa kurittomat lapset nopeasti kuriin. Kuinka lasten kuriinlaitto oikeasti tehosi, oliko vaikutus pysyvä? Mene ja tiedä. Tv:n todistusvoima on heikko, kaikki tv-ohjelmat, myös tosi-tv, on ainakin jossain määrin näytelty ja käsikirjoitettu. Kakola-sarjaa muuten käsikirjoittaa Minna Ikonen (lopputekstit).
Joka tapauksessa supernannyssa on oikea suunta, kyllä lapsenkin käyttäytymisessä täytyy olla jokin tolkku. Se on ainakin selvää että hampaat irvessä hymyillen ja mielistellen ei mikään käytösongelma häviä missään ajassa. Supernanny ei kohtele lapsia epäeettisesti
Raivion mielestä siis vain hän ja kollegansa ovat oikeutettuja ottamaan kunnian siitä että lapsen tai nuoren asiat laitetaan kuntoon? "Minä olen sossu sinun auttajasi, älä pidä muita auttajia".
Ilmeisesti Raivio pelkää että nyt kaikki näkevät kilpailevan menetelmän tehokkuuden ja vertaavat sitä hänen menetelmiensä tehottomuuteen. Ilmeisesti Raivio ei itsekään usko kasvatusmenetelmiinsä kun selittelee hitaasta ja pitkävaikutteisesta tehosta. Liekö tehoa ollenkaan?
Sarjan tarkoitus on kuvata vankilan arkea katsojille ja pojille, se ei onnistu missään "viehättävässä leirikeskuksessa". Nuoren olot vankilassa/laitoksessa ei riipu ulkoseinistä vaan saamastaan kohtelusta. Laitosympäristön ja vankilaympäristön välillä ei ole jyrkkää kuilua. Pernasaaren koulukodin tiloissa Laukaan Vuonteessa toimii nykyään avovankila.
Julkisuudenhallinta on arkirutiinia
VastaaPoistaMielialojen seuranta ja niihin vaikuttaminen on arkirutiinia paitsi yrityselämässä niin myös yhteiskunnan valvomilla aloilla. En voi varmuudella sanoa mitkä olivat Harrikarin ja Pekkarisen motiivit kirjoittaa yleisönosastokirjoituksensa, mutta kun vastaavia kirjoituksia julkaistaan yhtenään, usein uutisena. Voivat olla maksettuja lausunnonantajia, asemansa voi olla muodollinen jne. Aina niissä on ne samat asiat, tarvittaessa omituisen aasinsillan kautta.
Niissä ihan selvästi paistaa viranomaisen ääni rivienvälistä. Kansalaisnäkökulma asiaan pääsee julki erittäin harvoin. Siksi minäkin täällä kirjoittelen. Politiikko tai viranomainen ei voi antaa millaista tahansa lausuntoa omalla suullaan, jos nousee kohu niin yhteiskunnan uskottavuus kärsii. Esimerkkinä Vappu Taipaleen surullisen kuuluisa LSD-lausunto vuodelta 2001. Nyt kärsi pelkästään kahden tuntemattoman tutkijan uskottavuus. Jos taas lausunto onnistuu, se nostaa sosiaalialan profiilia tai toimii mielipidelähteenä sosiaalivaltiota ihaileville ihmisille. Toisekseen laki vaatii sosiaali-ja terveydenhuoltoa noudattamaan vaitioloa.
Ilmeisesti Harrikari ja Pekkarinen yrittävät leimata pojat ja mentorit julkisilla lokavihjailulla ja pelotella omaisia leimautumisella. Hyökkäyksen kärjessä ovat juuri pojat; heistä tutkijat sidosryhmineen eivät ole riippuvaisia ja poikien kyky lyödä takaisin on heikko. Yle säästyi sossujen hyökkäykseltä koska he haluavat jatkossakin osallistua studiokeskusteluihin ja toisaalta siksi että toimittajat sanovat julkisessa keskustelussa aina sen viimeisen sanan.
Pitkäaikainen Helsingin sanomien toimittaja Martti Valkonen kertoi kirjassaan "Sananvapaus kauppatavarana" (vuonna 2003) kuinka tavallisilla kansalaisilla joilla ei ole varaa ottaa oikeusjutussa häviämisen riskiä eivät vie toimittajien julkisia lokavihjailuja oikeuteen. Sivulla 104.