torstai 12. tammikuuta 2012

Psykologinen rikosjournalismi

Ensin haetaan poikkeustapaus, sitten psykologisoidaan se ja lopuksi yleistetään ongelmat koskemaan laajoja väestöryhmiä.

Jos aletaan hakemalla hakea poikkeustapauksia niin kyllä aivan varmasti löytyy ihan mitä tahansa. Aina ei tietenkään tarvitse hakemalla hakea, kouluampumiset sisältivät ilman hakemistakin valtavan media-arvon. Poikkeuksellinen tietysti sisältää paremman media-arvon kuin tavanomainen, eli myy irtonumeroita paremmin kuin juoppojen henkirikokseen johtaneet tappelut kuitataan yleensä pikku-uutisella. Sairauksista johtuneista kuolintapauksista nyt puhumattakaan. Jopa ns. laatulehdet syyllistyvät sensaationhakuun, varsinkin otsikoissaan.

Normaalinkin saa näyttämään poikkeustapaukselta kunhan irroittaa tapahtumia asiayhteydestään ja käyttää sopivasti puolitotuuksia, samalla se helpottaa psykologisointia. Rikos on aina osa pitempää tapahtumaketjua, jossa sosiaali-ja mielenterveysalan viranomaiset ovat yleensä olleet jotenkin mukana. Yleistynyt asenne ja Suomen lainsäädäntö antaa vastuun väestön hyvinvoinnista yhteiskunnalle. Ilmeisesti julkisen lausunnon antava psykologi kokee olevansa osa vastuullisten joukkoa eikä suinkaan ulkopuolinen. Tietääkö hän kommentoimastaan yksittäistäpauksesta enemmän kuin suuri yleisö?

Psykologisoinnissa asiat on jo 1990-luvulta asti selitetty masennuksella. Jopa kouluampumiset on selitetty masennuksella! Kyllä, masennuksella.

Koko totuuden etsiminen on niin suuri työ ettei suuri yleisö siihen rupea, heille jää pelkästään lehdistön syöttämä muistijälki. Lausuntoautomaatit tietävät tämän hyvin. Tietysti maine Suomen johtavana ja siteeratuimpana asiantuntijana nostaa media-arvoa mikä hivelee itsetuntoa ja tuo myös rahaakin.

Maamme poliittinen eliitti on aivan pihalla numeroista kun väittää että kouluampumiset ovat todiste nuorison pahoinvoinnista. Siis kouluampujia on tähän mennessä ilmennyt vasta kaksi henkeä. Montakohan prosenttia se on koko nuorisosta ja lapsista? Eihän sääntöä ja poikkeusta eroteta toisistaan palstamillimetrien perusteella vaan tilastoin.

Viimeisin huomiota herättänyt henkirikostapaus on Helsingin Laajasalossa tapahtunut 11.1.2012 perhesurma. Tapauksen kommentoinnista syntyy vaikutelma että ihan kuin yhteiskunta olisi rikosoikeudellisessa vastuussa ison miehen tekemisistä. Jos näin olisi se tarkoittaisi koko väestön alistamista mielivaltaiselle kyyläämiselle, holhoukselle ja rajoittamiselle. Kaikki muutaman poikkeustapauksen vuoksi - sitäkö haluat?

Edit to 12.01.2012 klo 20:30 : Studiokeskustelulle on ominaista että keskustelun kohde ei saa ääntään kuuluviin vaikka vastineoikeus kuuluisi hyviin journalistisiin tapoihin. "Ei haluta että hän leimaa itseään", kuuluu perustelu. Onko ison miehen täysivaltaisuus kiinni mielipiteestä? En toki puolustele kenenkään hölmöilyjä.

Tänään alkaa Kakolan(TV2) toinen tuotantokausi. Nyt saavat puheenvuoron kuusi teini-ikäistä tyttöä vanhempineen ja mentoreineen. Ei heidän tarvitse välttämättä sanoa mitään viisasta tai älykästä, tv-kamera on ihmeen paljastava muutenkin. Lyhytkin pätkä tv-kuvaa tuhoaa tehokkaasti kielteiset ennakkoluulot.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Lapsen eristäminen laitoksissa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto selvittää lastensuojelulaitosten lapsiin kohdistamia rajoittamistoimia, kertoi MTV3:n
45 minuuttia -ohjelma 23.11.2011. Niihin kuuluu muun muassa lapsen eristäminen.

Ohjelmassa käsiteltiin Muhoksella sijaitsevaan koulukoti Pohjola-kotiin sijoitetun huostaanotetun teinitytön tapausta. Hän kertoi kuinka kaksi mieshoitajaa vei hänet laitoksen putkaan. Putkassa oli ympärivuorokautinen kameravalvonta. Ohjelmassa haastateltu laitoksen entinen terveydenhoitaja Sirpa Erling kertoi kuinka oli löytänyt tytön putkasta miesten alushousuihin puettuna ja hyvin likaisena. Erling erotettiin laitoksen palveluksesta kesken koejakson.

Verrataampa sitä vankilaan. Vankilan selleissä ei ole minkäänlaista kameravalvontaa, ei myöskään suihku- ja saunaosastolla. Kamerat valvovat vain piha-alueita ja vastaavia. Tietolähteenä käytän TV2:n Kakola ja Tiilenpäät sarjoja.

MTV3:n 45-min. ohjelmassa esitettyjen väitteitten mukaan putkaa on käytetty rangaistuksena ja putkaan laittamisella uhkailua on käytetty vallan välineenä. Laitoksen johtaja kiistää tämän. Virallisten tilastojen (laitosten omat ilmoitukset) mukaan eristämistä on käytetty miltei viikottain.

"[Elisa] Roimaan mukaan epäselvissä eristämistilanteissa asiaan pääsee parhaiten puuttumaan lapsen vastaava sosiaalityöntekijä."

Kuttula-kohun aikaan useat kunnat jättivät purkamatta päätöksensä sijoittaa nuori Kuttulaan.

Tekopyhänä yksityiskohtana mainittakoot että koulukotia hallinnoivan konsernin nimi on "Nuorten ystävät".

Mistään yksittäistapauksesta ei ole kyse. Keväällä apulaisoikeusasiamies antoi eteläsuomalaiselle lastenkodille (Loikalan kartano Iitissä) vakavan huomautuksen, kun laitos oli eristänyt lapsia suljettuun huoneeseen jopa 30 päivän ajaksi.

Lisäksi Pitkäniemen mielisairaala Nokialla eristi potilaan suljettuun huoneeseen, jossa ei ollut wc-pyttyä, oikeusasiamies katsoo sairaalaan menettelyn olleen lainvastaista. Sairaalan mukaan "ongelma liittyi erityisesti tilojen rakenteisiin ja asia pyritään ottamaan huomioon Pitkäniemen rakennusten saneerauksessa." Koskahan se remontti tulee kun sama ongelma oli Pitkäniemen lastenosastolla jo vuosina 1983-1984? Lastenosastolla eristämistä käytettiin useita kertoja viikossa, pääsääntöisesti rangaistusluontoisesti eli yleensä eristämisen syyn ja eristämisen välillä oli useitakin tunteja. Eristetyt lapset olivat iältään 6 - 14 vuotiaita.

Vielä neljäs tapaus: "oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on kiinnittänyt huomiota erääseen toiseen sairaalaan vuonna 1997 suorittamassaan tarkastuksessa, että yhdessä eristyshuoneessa oli voimakas virtsan haju."

Näistä asioista on tehty ties kuinka monta virallista valitusta ja virallista tarkastusta vuosi toisensa jälkeen, tuloksetta. Enemmänkin ehkä tarkastetaisiin mutta aluehallintoviranomaiset valittelevat resurssien puutetta. Laitoksiin kyllä riittää rahaa. Nimellisetkin resurssit toimivat valvonnan kulisseina jos uskotaan etteivät ihmiset ymmärrä numeroista mitään. Lisäksi lait ovat täynnä kukkaispuhetta ("lapsen etu" ym.) ja porsaanreikiä, joihin maallikoitten toivotaan haksahtavan. Kyllä moinen kansalaisten kaltoinkohtelu saataisiin loppumaan jos Eduskunnalla olisi tahtoa, mutta ei näytä olevan. Tähän se johtaa kun sosiaalilaitokset saavat laillisen esivallan hiljaisella suostumuksella ohittaa lait ja muut säännöt vedoten "Lapsen etuun".

torstai 3. marraskuuta 2011

Tapaus Hanna Mäntylä

Nykyinen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä (ps/Lappi) kirjoitti Uuden Suomen blogissaan 24.1.2011, siis ennen eduskuntavaaleja lastensuojelusta otsikolla "Varhaisen puuttumisen kerroin". Teksti poistettu Uusi Suomesta 2.11.2011 klo 09:37-09:49 välisenä aikana. Mutta löytyy yhä täältä.

Kokonaisuudessaan teksti on kirjoittajan nykyiseen asemaan nähden varsin rankka. Olen seurannut sosiaaliasioista käytyä keskustelua jo 1990-luvun puolivälistä asti. Politiikkojen keskustelu asiasta on ollut hyvin yhdensuuntaista, kritiikkiä ovat esittäneet lähinnä Eduskunnan ulkopuolisten pienpuolueitten melko tuntemattomat ehdokkaat. Luulisi että teksti olisi ylittänyt uutiskynnyksen mutta ei, ei halaistua sanaa internetin ulkopuolella. Kuitenkin kohuotsikoita on revitty jopa perussuomalaisten kansanedustajan vuosien takaisten blogikirjoitusten sivulauseista. Toisaalta poliittisesti korrekteja viestejä on uutisoitu näyttävästi jopa opinnäytetöistä.

Seuraavassa kommentoituja otteita melko pitkästä tekstistä:

"Korvamerkityt valtiontuet tulisikin osin palauttaa sosiaalihuollon kustannuksiin."

"Joskus kuulee, kuinka tietämättömät väittävät kuntien suosivan huostaanottoja, koska niiden avulla kunnilla on kuviteltu mahdollisuus tienata suoraan rahaa valtion avustaessa toimintaa. Näin asia ei ole. Valtionosuusprosentti oli vuonna 2010 noin 34%. Tästä seuraa, että kunta maksaa tekemistään toimenpiteistä noin 66%."

Väitän edelleen että kunnat tekevät kaikenlaista pelkästään valtionosuuksien takia, "Kato, ilmaista rahaa meidän paikkakunnalle". Joidenkin tietojen
mukaan
valtionosuudet ovat yhteensä 7372 miljardia euroa ja kuntien verotulot 18228 miljardia euroa. Joissain toimenpiteissä valtionosuus on korkeakin.

"Nimittäin ainoat tahot, jotka todella tekevät huostaanotoilla bisnestä, ovat epämääräiset ja kyseenalaiset toimijat, joita on enenevissä määrin alkanut ilmaantumaan vahvasti myös lastensuojelupalveluiden tuottajiksi. Lähtökohtaisesti osakeyhtiön ainoana tavoitteena on voiton tuottaminen osakkeenomistajilleen."

Tämä on osa kuntien toimintojen ulkoistamista. Erään sosiaaliasuntolayhtiön liikevoitto oli 40% , kun metallialan yrityksellä yleensä alle 5%. Toisaallta eiväthän ne kunnalliset ja valtiolliset toimijat ole sen hyveellisempiä ja viisaampia kuin yrittäjätkään.

"Tämä on mahdollistanut ”saalistuksen”, jossa lapset ja nuoret ovat puhdasta riistaa ja riiston kohteita. On julmaa, kuinka valtio tukee tämän toiminnan jatkuvaa kasvamista verovaroin."

"Myös tässä tulisi huomioida se, että jos voittoa saadaan, sen käyttö velvoitetaan sijoitettavaksi kohderyhmälle josta voitto on syntynyt – siis lapsiin ja nuoriin."

Näin tapahtuukin, osa sosiaaliyritysten tuotoista menee omistavien yhdistysten edunvalvontaan eli politiikkojen voiteluun.

"On erinomaisia ammatillisia perhekoteja sekä sijaisperheitä, niitä en vähättele vaan päinvastoin arvostan suuresti."

Miksi ihmeessä arkailla ja pyydellä anteeksi kriittisyyttään? Eihän kriittisyys ole katu-uskottavuuden este vaan merkki itsenäisestä ajattelusta

"Viimesijaisten palveluiden [sosiaalilaitokset] kattavaan valvontaan ei kunnissa riitä useinkaan riittävästi voimavaroja, halukkuutta saati kiinnostusta."

Monet kunnat eivät siirtäneet pois Kuttulaan sijoitettua huostaanotettua lasta vaikka johtajaa vastaan oli käynnissä rikostutkinta. Hallinnon normien mukaan viranomainen on erehtymätön.

"Jos epäkohtia ja/tai lainvastaista toimintaa havaitaan, ainoa tie viranomaisten (kunta, aluehallintokeskukset) laiminlyönteihin puuttumiseen, ovat kalliit oikeustoimet. Sosiaalihuollon asiakkaille oikeusprosessit eivät useinkaan näyttäydy todellisina vaihtoehtoina. En ole koskaan kuullut, että julkinen oikeusapu olisi lähtenyt ajamaan tällaisia asioita. Jos joku on kuullut, hienoa."

"Ehdottaisin, että tulisi rakentaa varhaisen puuttumisen kerroin."

Pitkässä juoksussa varhainen puuttuminen ei kuitenkaan vähennä huostaanottoja, kun puuttumisella hakemalla haetaan verukkeita huostaanotolle.

"olen turhautunut, kuinka edelleenkään ei haluta nähdä, ei kuulla sitä tosiasiaa, että meillä on yhteiskunnassa valtaisa joukko lapsia ja nuoria, joiden elämänkulku rakentuu vahvasti syrjäytymiseen."

"Muuten on lopetettava tulokseton ja kaksinaamainen höpinä lasten, nuorten ja perheiden merkityksestä ja sanottava ääneen se, mikä jo nähdään käytännössä – lapsilla, nuorilla ja perheillä ei ole yhteiskunnallista arvoa tai arvostusta."

Höpinällä politiikot perustelevat sosiaalilaitoksille myönnettäviä lisämäärärahoja. Mikäli he aikovat oikeasti arvostaa lapsia, nuoria ja perheitä niin heidän pitäisi ottaa ihan puoluetasolla julkinen irtiotto viime vuosikymmenen vaalipaneeleissa tapahtuneesta sosialiseeraamisesta jossa he kilvan yrittivät olla paavillisempia kuin paavi itse.

torstai 29. syyskuuta 2011

Petri Honkanen ja väkivalta

Lahden vihreiden pj. Petri Honkanen sanoi 24.9.2011 09:50 blogissaan että "Viranomaisten ja tuomioistuintuomareiden laiton virkatoiminta oikeuttaa väkivallan heitä kohtaan", mistä nousi kohu ja rikostutkinta.

Teksti on sisällöltään aika tavallista viranomaiskritiikkiä, josta on vaikea olla eri mieltä, paitsi viimeinen kappale jossa puhutaan väkivallan oikeutuksesta. Kun on paljon kirjoittajia ja kirjoituksia niin mukaan sattuu monenlaista tekstiä.

Merkittävintä kirjoituksessa on kirjoittajan asema, on harvinaista että noinkin merkittävä politiikko sanoutuu irti viranomaismielivallasta. Honkanen on myös valt.tohtori ja kehittämispäällikkö. Lehtitietojen (HS 28.9.2011) mukaan kirjoituksen taustalla on huoltajuuskiista. Honkanen on käsitellyt huoltajuuskiistoja useissa blogikirjoituksissaan.

Kun otetaan huomioon se törkeys millä viranomaiset kansalaisia kohtelee, niin ei ole mikään ihme että joskus kansalaisella kuohahtaa yli. Mitähän mieltä viranomaiset olisivat jos kansalaiset kohtelisivat heitä samoin lehdistön kompatessa taustalla?

Viimeisessä kappaleessa oleva väkivallan puolustelu on ongelmallinen sillä se helposti kääntyy itseään vastaan. Monet aktiiviset kansalaiset ovat tehneet paljon työtä osoittaakseen että viranomaiskritiikki voi olla uskottavaa, asiallista, aiheellista ja perusteltua. On olemassa riski että kirjoitusta käytetään lyömäaseena kaikkea mahdollista viranomaisten virheettömyyden kyseenalaistamista vastaan. Kouluampujat ottivat oikeuden omiin käsiinsä, julkisuudessa heidät leimattiin hulluiksi ja viranomaiskritiikki ohitettiin täysin. Honkasta tuskin leimataan hulluksi. Olisin muotoillut viimeisen kappaleen toisin. Ei ole poissuljettua että hallinnon laittomuuden tila joskus johtaisi kansalaislevottomuuksiin.

Tekstissä hallinnon laittomuuden tilaa käsitellään lähinnä viranomaispäätösten ja virallisen valittaminen kannalta. On Oikeustaistelijoita eli ihmisiä jotka uskovat että yhteiskuntaa voi muuttaa virallisin valituksin. Valittamalla he tavallaan uskovat että valitusten käsittelijä (on/voisi olla/pitäisi olla) jotenkin viisaampi ja hyveellisempi kuin alamaiset. Suomen perustuslaissa on sama asenne, yhteiskunta on vastuussa kansalaisten hyvinvoinnista. Lainsäädäntö asettaa tuomareille ja muille viranomaisille sellaiset viisauden ja hyveellisyyden vaatimukset että niihin yltää vain poikkeusyksilöt. Käytäntö on osoittanut että viranomaiseksi (julkisen vallan kahvaan) ei hakeuduta tai ajauduta pelkästään hakijan viisauden ja hyveellisyyden vuoksi. Virkamiehen vallankäyttöä ei juurikaan kontrolloida sillä uskotaan että virkamieheen voi luottaa. Kuka voi ja kuka ei.

Poliittinen eliitti on tehnyt virheen kun se on rakentanut liian vahvan hallintokoneiston jota se ei kykene pitämään laillisuuden tilassa. Kyllähän koirakin pitää kyetä hallitsemaan jos koiran ottaa eikä antaa koiran terrorisoida koko kulmakuntaa.

torstai 8. syyskuuta 2011

Terapeutiksi hurahtamalla

Yle tv1:n Mot-ohjelma 5.9.2011 käsitteli psykoterapeuttikoulutuksen epäkohtia. "Psykoterapeuttien koulutus on villiä ja vapaata, eikä koulutusten sisältöä ja laatua pysty valvomaan yksikään viranomainen. Opiskelijat kokevat tulleensa huijatuiksi."

Onko opiskelijoita huijattu vai huijasivatko he itseään? Arvelen että molempia.

Itselläni ei ole minkäänlaisesta kokemusta Helsingin Psykoterapiainstituutista tai psykosektorin koulutuksesta ylipäätään, joten käsittelen terapeuttiopiskelijoiden asennemaailmaa nyt yleisellä tasolla.

Kaikesta tieteellisestä, ammatillisesta ja positiivisesta julkisivustaan huolimatta psykosektori on vähän sitä ja tätä mutta jos kouluttaja lupaa että koulutus johtaa viralliseen tutkintoon niin sen pitää myös johtaa. Entä jos Valvira olisi täysin aiheellisesti hylännyt pätevyyshakemukset? Kyllähän terapeuttikin työllään elää ihan kuin "syö ja laihdu"-ihmepillerien kaupustelija.

Toimittaja kertoi kuinka kurssilaisten palaute on hyvin kirjavaa: osa kehui ja osa kauhisteli. Kehumisen takana voi olla pelko oman tutkinnon maineen menettämisestä mutta myös hurahtamista.

Perhetaustalla on vaikutusta ammatinvalintaan. Ihan niinkuin papit ovat usein lähtöisin uskonnollisista kodeista, monet psykoterapeutiksi opiskelevat ovat lähtöisin psykokulttuurisista kodeista. Jos on syntynyt ja kasvanut psykokulttuurin keskellä on helposti sokea psykologisille väittämille, kun ei muusta tiedä.

Kurssille on yleensä jonkinlainen pääsykoe. Niin kai tässäkin tapauksessa mutta sehän on pelkkää silmänlumetta, pääsykokeen läpäisee kaikki joten yli-innokas ja hyväuskoinen nuori saattaa kuvitella että hänet on ihmisenä hyväksytty, vaikka kyse on vain siitä että kurssille saadaan maksavia osallistujia.

Opintojen alkupuolella kurssilainen voi hurahtaa, hän ei vielä tiedä mistä tässä on kyse, miten voisikaan tietää kun psykosektori noin yleensä on salamyhkäistä ja sanoihan John Pihjaja ettei näistä asioista sitten keskustella ulkopuolisille. Kun kurssilaisen saama tieto (tai siis sellaiseksi luokiteltu) on voittopuolisesti positiivista niin kurssilaiselle syntynyt kuvakin on voittopuolisesti positiivinen. Siis alussa.

Ohjelmassa mainitulla "itseterapialla" ilmeisesti tarkoitetaan kurssilaisen ja kouluttajan välisiä kahdenkeskisiä keskusteluja. Siinä kouluttaja on kiinnostunut kurssilaisen haaveista, toiveista ja peloista; ennenkaikkea siitä miten niitä voi käyttää kurssilaisen huijaamiseen. Kahdenkeskisyydellä pyritään luomaan avoimuuden ja luottamuksen ilmapiiri.

Yleensä kaikkeen liittyy alkuhuuma, niin tähänkin. Mitä innostuneempi kurssilainen on sitä todennäköisempää on että hän maksaa kurssimaksut ja kun kurssimaksuja on jonkinverran maksettu ja niitä ei enää takaisin saa, kynnys kurssin keskeyttämiseen on korkea. Kukaan ei halua tehdä numeroa omasta tyhmyydestään. Psykologiaan kuuluu asenne jossa ihmiset jaetaan erehtymättömiin erikoisasiantuntijoihin ja elukoihin (hulluihin). Kaikki tekevät virheitä, paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.

Hurahtanut on rakastunut luomaansa haavekuvaan. Ei kuuntele kritiikkiä. Haavekuva on romanttinen ja epärealistinen, täynnä suuria unelmia ja hartaita haaveita. Kouluttajat eivät halua rikkoa kurssilaisen haavekuvia millään itse hyvin tietämillään väistämättömillä ikävillä tosiasioilla. Kouluttaja kyllä huomaa hurahtamisen, mitä enempi hurahtanut sitä tökerömpiä valheita hänelle voi syöttää, ja sehän vain lisää innostusta. Samassa rakennetaan suojamuuri ikäviä tosiasioita vastaan. Ikävät tosiasiat kerrotaan kurssilaisille alkuhuuman jälkeen pieninä paloina ja usein vihjaten. Näin siksi ettei kurssilaisilla vain haavekuva tuhoudu eli "silmät avaudu". Kaikki pitää osata ensin selitellä parhain päin.

Mitä kultaisempi haavekuva, sitä karmeampi on pudotus todellisuuteen. Silmien avautuminen ei ole leikin asia. Moni entinen radikaali/uskovainen on juonut itsensä ihan pihalle tai tehnyt itsemurhan, yleensä kuitenkin ollaan läpikyynisiä, joskus myös tehdään täydellinen suunnanmuutos. Ovat usein särkyneeseen unelmaansa juuttuneita. Silmien avautumiseen liittyy usein surua, vihaa, häpeää ja hämmennystä. Alkaa huomata asioita joihin ei ole ennen kiinnittänyt huomiota. Jos on vuosia elänyt valheessa ei silmien avautuminenkaan tapahdu hetkessä. Ajan kanssa kehittyy kyky nähdä valheiden lävitse ja ylitse.

maanantai 1. elokuuta 2011

Winterhoff ja lastenkasvatus

"Valta perheissä on siirtynyt vanhemmilta lapsille, sanoo saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff.

Nykylapset ovat kurittomia, vastuuttomia ja narsistisia, koska heidän psyykensä on jäänyt pikkulapsen tasolle. Tällaiset lapset ovat vielä aikuisenakin kuin suuria lapsia: he ovat riippuvaisia vanhemmistaan ja heidän elämänhallintansa on nollassa. Syy on vanhempien..."

Helsingin sanomat 31.7.2011 Lisäksi aiheesta oli iso lehtijuttu.

Mutta hetkinen! Stakes sanoo että lapsilla on itsemääräämisoikeus MUTTA "kehitystään vastaavasti" joka käytännössä tarkoittaa sitä että oikeastaan kenelläkään ei ole selvää itsemääräämisoikeutta koska kaikki ovat hulluja, hulttioita ja vammaisia tavalla tai toisella, kunhan vain tutkitaan sopivasti. "Winterhoffin arvion mukaan saksalaislapsista jopa 60–70 prosenttia on häiriintyneitä, mutta ongelma koskee koko hyvinvoivaa maailmaa." Hyvinvoivalla maailmalla kai tarkoitettaan rikkaita länsimaita. Stakes ja Winterhoff ovat eri mieltä:

"5.1 Lasten itsemääräämisoikeus
PL 6 §:ään sisältyy yleisen 1 momentin yhdenvertaisuussäännöksen lisäksi 3 momentin säännös, jonka mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

(sivu 56)

Tuo Winterhoffin kuvaus nykylapsista ("kurittomia, vastuuttomia ja narsistisia") sopii hyvin myös moneen täyskasvuiseen mt-potilaaseen tai sosialilaitosasukkiin. Heitähän on viety laitoksesta laitokseen usein jo pienestä pitäen mutta siitä huolimatta syytä ongelmiin etsitään kaikkealta muualta paitsi laitoksesta. On tietysti olemassa vanhempia jotka laiminlyövät kasvatusvelvollisuuttaan mutta kun psykologinen maailmankuva on ylipatologinen.

Narsismilla itse ymmärrän tarkoitettavan minä-keskeistä maailmankuvaa, sellaista "minä-minä-minä"- henkeä. Rasittavaa tai huvittavaa, miten sen nyt ottaa kunhan sellainen vain ei pääse niskan päälle niinkuin on käynyt mm. mielisairaaloissa. Psykologiassa narsisti kai tarkoittaa näkymätöntä hirmuista vaaraa (Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli)vrt. pienet lapset pelkäävät mörköjä.

Winterhoff taitaa olla "tabula rasa"-ihmisiä joille ajatus ihmisen käyttäytymisen biologisesta perustasta on vieras, taitaa olla freudilaisia.

"Heidän psyykensä on jäänyt pikkulapsen tasolle." Siis osaavat ainoastaan itkeä ja paskoa vaippaansa? Enpä ole itse nähnyt moista. Vai mitä tuo kulunut klisee oikein tarkoittaa?

Elämänhallinta nollassa? Jokainen miestä valitsee itse tiensä, kaikki ihmiset eivät ole pohjimmiltaan asiallisia tai Winterhoffin kasvatusihanteen mukaisia. Jotkut vain haluavat olla kamalia, siis toisen silmin katsottuna. Vallitseva yhteiskunta normeineen on kuitenkin realiteetti. Kukaan, koskaan ja missään kulttuurissa ei voi olla jatkuvassa sodassa kaikkia normeja vastaan joutumatta ikävyyksiin.

Oma kantani on lyhyesti: lapsi ei ole täysivaltainen eikä voi ollakaan, mutta täysivaltaisuuden tulee riippua iästä eikä mistään psykologisista kokeista.

Mikähän tämänkin jutun taustalla oikein on? Ilmeisesti jutulla perustellaan lapsen (tai miksei täysi-ikäisenkin) tahdon ylittämistä laitoksissa ja luukuilla. Sosiaali- ja mielenterveysalan helmasynteihin kun kuuluu paternalismi.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Hamilo: Luonnollisesti hullu

Tiedetoimittaja Marko Hamilo on keväällä kirjoittanut poleemisen tietokirjan aiheenaan evoluutio ja mielenterveys.

Kirja on Hamilon tapaan hyvin akateemispainotteinen ja mediakeskeinen yhteiskuntakritiikki jossa käsitellään mm. kouluampumisia ja muita huomiota herättäneitä rikoksia sekä niistä syntynyttä julkista keskustelua.

Hamilo kumoaa tilastoin myytin masennuksen ja väkivaltaisuuden yhteydestä. Näin jo 1990-luvulta asti julkista psykologiakeskustelua seuranneena olen huomannut että julkisuuden "asiantuntijat" ovat yhdistäneet sitkeän itsepintaisesti masennuksen lähes kaikkiin huomiota herättäneisiin väkivaltarikoksiin tai oikeastaan melkein kaikkeen ei-toivottavaan käyttäytymiseen, vaikka väite onkin kumottu kerta toisensa jälkeen. Samalla on rummutettu nuorison pahoinvoinnin jatkuvasta kasvusta. Onko joku nuori nostanut metakan saamastaan epäasiallisesta masennusdiagnoosista vai mistä on kyse?

Eräänä kirjan kantavana ajatuksena on se että evoluutiopsykologia syrjäyttäisi tai ainakin voisi syrjäyttää freudilaisen psykoanalyysin (seksiuniteoriat) koska Hamilon mukaan evoluutiopsykologian väittämät kestävät paremmin tieteellistä tarkastelua. On tietysti järkeenkäypää uskoa että ihmisenkin käyttäytyminen on pohjimmiltaan biologiaan perustuvaa, sillä on todettu että koiraa ei saa opetetua ihmisen tavoille vaikka mitä tekisi. Mutta biologismi ja evoluutiopsykologia eivät ole mitään uusia keksintöjä, ne eivät ole lyöneet itseään läpi lähinnä siksi ettei niillä voi todistella tolkuttomia väittämiä niin kuin freudilaisuudella voi. Mielenterveyshuolto on asiantuntijuudella perusteltua absoluuttista valtaa suhteessa potilaaseen, valta puolestaan ruokkii (itse)kritiikin puutetta ja siten tolkuttomia lausuntoja. Todellinen asiakas on aina laskun maksaja, ei suinkaan toimenpiteen kohde.

Tietysti psykologia ja psykiatria on muutakin kuin tolkuttomasti perusteltuja pakkohoitoja ja laitosväkivaltaa, Hamilon kirja painottuu juuri tähän muuhuun. Psykoterapeuttien määrä on kaksinkertaistunut tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä ja nimenomaan omasta pussista maksavien potilaiden vuoksi, kasvu selittyy pitkälti itsetuntomyytin ja masennusmyytin yleisyydellä lehdistön ja yleisön keskuudessa. Juuri näitten myyttien kimppuun Hamilo käy evoluutiopsykologialla ja ansiokkaasti sivulla 110:

"Realistisempi ja myös evoluutiopsykologisesti järkevämpi tapa ajatella itsetunnosta on, että kyse on yksilön arviosta omasta sosiaalisesta statuksestaan. Tälläistä "sosiometriä" olisi siis yhtä turhaa ja typerää yrittää pönkittää kuin olisi justeerata auton bensiinimittaria näyttämään enemmän kuin tankissa todellisuudessa on." Osui ja upposi.

Psykoterapian vaikuttavuudesta sivulla 120: "Se, mihin terapeutti on koulutettu, on vain silmälumetta niin hoidettavalle kuin terapeutille itselleenkin." Kuitenkin Hamilo uskoo että psykoterapialla on muutakin kuin blasebovaikutusta. Mitenkähän psykoterapian tehoa voi mitata objektiivisesti? Kukaanhan ei maksa kallista terapiaa jos ei siihen jo valmiiksi usko, usko psykoterapiaan taas on pitkälti lehtien tekstimainoksista lähtöisin. Minkä tahansa bisneksen asiakkaat ovat aina tyytyväisiä, tyytymättömät ovat entisiä asiakkaita. Hamilo puuttuu myös epäasialliseen psykoterapian markkinoimiseen jossa luvataan mahdottomia: kaiken pahan mielen katoamista. Psykoterapiaan pyrkivä kurkottaa kuuseen ja kapsahtaa katajaan.

Hamilon ansioksi voi laskea myös sen ettei haksahtanut luontomyyttiin: se mikä on luonnollista (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) ei välttämättä ole hyvää ja tavoiteltavaa. Psykokulttuuri on pitkälti luontomyyttiin pohjautuvaa. Sivulla 10 on hieno sitaatti ranskalaiselta esseistiltä Charles Baudelaire (1821-1867):

"Jos tutkitte ja erittelette huolellisesti kaikkea mikä on luonollista, jokaista ehdottoman luonnollisen ihmisen tekoa ja mielihalua, ette löydä niistä mitään muuta kuin kauhisteltavaa. Kaikki kaunis ja ylevä on järjen ja harkinnan tulosta."


Hamilolla on uskoa nykyajan psyykelääkkeisiin. Tietysti näin maallikkona on riskialtista mennä farmakologian poluille liukastelemaan, mutta mutta. Jos psyykelääkkeellä ei ole selviä haittavaikutuksia lienee kyse kalkkitablettiin rinnastettavasta valmisteesta. Jokainen psyykelääkityn vanhuksen nähnyt tietää että psyykelääkevastaisuudessa ei ole kyse mistään ideologisesta vastustuksesta.

Kappaleessa "Hulluus" käsitellään autismia ja skitsofreniaa ohittaen täysin ne skandaalinomaiset tavat jolla potilas määritellään mieleltään sairaaksi. Kirjasta paistaa "en ole mikään psykologiakriittinen, mutta..."-asenne. Turha kenenkään on pyydellä anteeksi kriittisyyttään psykologisia väitteitä kohtaan, ei kriittisyys vie keneltäkään katu-uskottavutta. Toisaalta eihän keskiajan pimeydestäkään siirrytty nykyajan sivistykseen kertalaakista vaan pitkän kehityksen myötä.

Kirjan lopussa on luettelo aihetta koskevasta kirjallisuudesta ja nettisaiteista. Ihan ansiokas luettelo.