Psykologit ovat niin kuin tietäisivät kaiken, virheitten tunnustus ja väittelyssä häviäminen on heille niin tavattoman vaikeaa.
He eivät anna itselleen ja muille oikeutta erehtyä, tehdä virheitä ja olla puutteellisia. Psykologiassa kaikki ihmisen persoonan negatiiviset puolet tai siis negatiiviseksi mieltämänsä puolet on määritelty mielisairauksiksi, mukaanlukien jopa pienet arjen erehdykset. Psykologi siis pelkää että hänen erehtyväisyytensä tulee julki. Ihan niin kuin kuka tahansa ei huomaisi että keisarilla ei ole vaatteita. Kaikki meistä erehtyvät paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.
Psykologiassa ja psykiatriassa haetaan mielenrauhaa psykologille ja hänen hengenheimolaisilleen - ei potilaalle. Mielisairaala on psykologille kaikkitietämisen näyttämö, eräänlainen psykokulttuurin ihanneyhteisö. Psykologian nälkä on suurin silloin kun virheettömyyden illuusio on särjetty kritiikillä. Psykologiaan uskovat tyypillisesti hakevat mielenrauhaa mitä moninaisemmista asioista mm. uskonnosta (tämä kai selittää miksi uskovaisten parissa on niin paljon psykologiaa).
Kaikkitietäjän mielestä valta kuuluu sille joka on pätevin. Pätevyyden mitaksi hän usein laittaa psykologiaan uskomisen. Muut hän yrittää leimata hulluiksi, hulttioiksi ja vammaisiksi. Leimaamisen perusteet raavitaan vaikka tyhjästä. Tämän vuoksi mielisairaalat käyttävät testejä joilla he saavat itseään miellyttäviä tuloksia, siis mahdollisimman negatiivisia tuloksia potilaasta antavia.
Kerran leimattu ihminen pitää saada pidettyä leimattuna konstilla millä hyvänsä. Jos käy niin että leima osoittuukin perusteettomaksi, seuraa mielenrauhan menetys, "onhan siinä nyt pakko jokin vika olla kun kaikkitietävä psykologi on siitä jotain sanonut". Mielenrauha palaa vasta kun leima on saatu palautettua eli erehtyminen on kiistetty tai asia on lakaistu maton alle unohtamisella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti