Nuori ja syrjäytyminen

Valitettavan usein lapsi ja nuori elää ympärillään vain tietynlaisia ihmisiä. Näin siksi että vanhempansa valitsevat lapsensa seuran kun lapsi yleensä kulkee heidän seurassaan. Niin minäkin.

Erityisoppilaille ja laitosasukeille, nykyisille ja entisille, vaihtoehto olisi erityisesti tarpeen. Monet heistä ovat syntyneet ja kasvaneet sosiaalivirastomarinadissa eivätkä tiedä muusta mitään. Heidän pitäisi saada aitoa hyväksyntää omana itsenään, yhteiskunta suhtautuu heihin varsin negatiivisesti. Erityisnuorisotyö antaa heille hyväksyntää vain virkansa puolesta jotta heidän saataisiin sitoutettua systeemiin.

Useinhan juniori samaistuu valmentajaansa, ihailee häntä ja pyrkii hänen kaltaisekseen. Samaan kai pyritään erityisnuorisotyössäkin ja jos tässä onnistutaan lapsesta tulee "tervepäinen". Mikäli nuori ei sitoudu systeemiin hänet nähdään uhkana, näin erityisesti erityisnuorten kohdalla. Mitä pahaa on arvostella holhousyhteiskuntaa?

Tunnen erään teini-ikäisen laitosasukin jota sukulaisensa suojelivat minun seuraltani ihan kuin minussa olisi tarttuva tauti. Ilmeisesti siksi että kuulivat minun arvostelevan sosiaalivirastoa. Teini oli ihan fiksun ja asiallisen oloinen, meillä oli yhdessä kivaa. Sukulaisensa mukaan teinillä oli psykologisia ongelmia. Minä en huomannut mitään. Vaikuttaa siltä että tarkoitus oli tehdä teinille hyväksynnän monopoli jossa kaikki hyväksyntä tulee vain ja ainoastaan sosiaalivirastolta pitkän tikun päästä ja sehän suo sosiaalivirastolle valtaa. Laitoksessa on aina taparikollisia joilta ennen niin lainkuuliainen nuori sitten saa aitoa hyväksyntää, rikoksia tekemällä. Surullista.

Teininä olisin kovasti halunnut olla ihan niin kuin muutkin mutta se oli juuri erityisopetus joka esti tämän, pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät toistensa asiat. Myöhemmin kävin ammattikoulua toisella paikkakunnalla ja kerran ohimennen mainitsin harjoittelupaikalla asiasta, reaktio oli pelkkä "ai jaa..".

Ihmisestä tulee normaali yhteiskunnan jäsen silloin kun hän toimii ryhmän osana ja ryhmän ehdoilla, tärkeintä on asenne, ei tarvitse olla ihmeentekijä, sillä ei ole väliä mitä joku kaikkitietävä viranomainen on hänestä sattunut sanomaan.

Lapset ja nuoret vaaliteemana

"Hyvin toimiessaan juuri nämä palvelut (neuvola, päivähoito, koulu ja oppilashuolto) tukevat lasten ja nuorten kasvua sekä perheiden pärjäämistä ja vähentävät nuorten syrjäytymisen riskejä."

Ote on Kotkan Vihreiden vaaliohjelmasta, mutta voisi olla mistä tahansa muualtakin.

Niin, hyvin toimiessaan. Mutta kun ne ei toimi hyvin ja sen tietävät kaikki. Käytännössä nuo palvelut tarkoittavat varsin usein pakonomaista "ongelmien" etsimistä ja lapsen työntämistä marginaaliin. Marginaalissa lapsi syrjäytyy todella helposti.

Miksi näistä asioista sitten pitäisi puhua julkisesti ja ääneen? Jos viisaat ovat aina nöyränä ja hiljaa, tyhmät ovat aina suuna ja päänä. Se taas on syy nykyiseen laittomuuden tilaan.

Hyvinkään ampumavälikohtaus

Varhan viime laiantaiaamuna tapahtui Hyvinkäällä ampumavälikohtaus ravintolan edessä, kaksi on kuollut ja seitsemän haavoittunut, yksi vakavasti. Todella ikävä ja valitettava tapaus.

Jotenkin koko tapauksen uutisointi oli arvattavissa jo ensimmäisten tuntien aikana. Pian alkoikin tulla kohu-uutisia joiden mukaan koko Hyvinkään keskusta oli vaarassa. Iltalehti:

"Poliisin mukaan jopa satoja ihmisiä oli vaarassa, kun liikehuoneiston katolta ammuttiin Hyvinkään keskustassa.

- Tilanne on ollut hyvin vakava kaikille niille, jotka ovat olleet keskustassa,"

Sanoiko poliisi tosiaankin noin vai oliko toimittajalla johdattelevat kysymykset? Journalismin ohjeitten mukaan toimittajan tehtävä on etsiä totuutta, nyt sorruttiin sensaation etsimiseen. Sensaatio tietysti myy hyvin. Ihan vain rahan vuoksi toimittaja haluavat uskotella että kaikki tapahtui ihan kuin toimintaelokuvassa. Toivoisin toimittajilta parempaa suhteellisuuden tajua. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten vastaavasta tapauksesta olisi kerrottu seuraavan päivän lehdessä vain pikku-uutisella.

Tapauksen uutisoinnissa on ollut heti alusta lähtien mainintoja siihen suuntaan että kyse olisi ollut umpimähkäisestä ampumisesta ilman mitään motiivia. Todellisuudessa tälläinen on erittäin epätodennäköistä missään henkirikoksessa. Kouluampumisistakin yritettiin väkisin uskotella että ne olisivat olleet umpimähkäistä väkivaltaa ilman mitään motiivia, kunnes kävi ilmi että kyse oli kostosta, valhe kuitenkin ehti jättää ihmisiin muistijäljen mikä lienee tarkoituskin.

Tapauksen syyksi on - arvatenkin - esitetty lasten pahoinvointia vaikka epäilty onkin jo 18-vuotias ja oppilashuollon puutteita vaikka epäilty ei käynyt mitään koulua, eikä ollut eka kerta. Taas saatiin tekosyy suuren enemmistön kiusaamiseen muutaman yksittäistapauksen vuoksi. Muina selityksinä on esitetty ne klassiset tietokonepelit ja elokuvat, kas kun ei kännykkäsäteily. Eikö väkivallantekijä itse koskaan ole vastuussa teoistaan?

Nyt ovat lehdet täyttä "tarkkaile ympäristöäsi ja raportoi poikkeavuuksista" kehoituksia mikä saa pelokkaat vanhukset soittelemaan kauhu kurkussa pienimmänkin risahduksen vuoksi kaikki viranomaiset läpi. Tämäkin tapaus johtaa kouluampumisten lailla perättömiin vaaranilmoituksiin joilla saadaan viattomalle uhrille elinikäinen kiusa. Näin kävi mm. Samuli Saariselle joka leimattiin aiheettomasti kouluampujaksi. Ajankohtainen kakkonen teki aiheesta jutun.

Matti Rimpelä sanoi TV1:n A-Studiossa 28.5.2012 että vastaavat tapaukset tulevat toistumaan. Itse pidän tilastollisena todennäköisyytenä että lähivuosinakin tulee tapahtumaan huomiota saavia henkirikoksia joiden uutisointi toistaa saman kaavan.

Hössöttävät omaiset

Monen vanhuksen vaivana ovat yli-innokkaat omaiset jotka ovat tuuppaamassa vanhusta puolipakolla laitokseen.

Toisten asioista murehtiva omainen on usein wanna-be psykologi joka jostain syystä ei päässyt alalle mutta kokee olevansa itsekin oikeutettu siihen viisauden sädekehään minkä psykologilla näkee olevan. Auktoriteettiuskon mukaan pelkkä virkaan nimeäminen tekee virkamiehestä jotenkin viisaan ja hyveellisen.

Tälläinen omainen on sivullinen viisas ja joka paikkaan nokkaansa työntävä hössöttäjä, jonka hoitamiseen menee hirveästi työtä mutta jonka työpanos on jokseenkin nolla.

Omainen saattaa uskoa olevansa vanhuksen laillinen edustaja vaikka perustuslain mukaan vanhusta ja muitakin kansalaisia edustaa yhteiskunta.

Usein omainen kokee huonoa omatuntoa siitä kun ei saanut vaadittua vanhukselle laitospaikkaa niin ei olisi tapahtunut sitä ja tätä. Kaiketi omaisilla on toimintansa taustalla kuvitelma että laitoksessa vanhus on turvassa. Kaikkea muuta kuin turvassa.

Vanhukselle tapahtuneet vastoinkäymiset (kaatumiset, sairaskohtaukset) eivät johdu omaisten tekemättä jättämisistä vaan hoidosta ja vanhuudesta itsestään. Elämä on kuolemaan johtava sairaus.

Laitosasukin laitostuminen ei johdu mistään kuntoutuksen/terapian puutteesta vaan siitä että laitokseen joutuessaan asukki menettää kaiken vallan omaan elämäänsä ja ruumiiseensa.

Tämä kaikki pätee toki myös psykiatriaan, lastensuojeluun ja kaikkeen muuhunkin pakkoauttamiseen.

Kurin olemus

Kurilla tarkoitetaan yleisesti sääntöjen noudattamista. Oikeassa kurissa säännöt ovat sääntöjä valvovan tahon yläpuolella. Lehdissä sanotaan että laitos asettaa nuorelle rajat. Mutta kuka asettaisi laitokselle rajat? Tilanne jossa laitoksen johtajan sana on laki ja laitosta ei valvo kukaan on jotain muuta kuin kuria ja laillisuutta. Oikeastaan laitoksissa ei ole mitään sääntöjä, on vain se kuuluisa "lapsen etu" joka tarkoittaa milloin mitäkin ja mitä tahansa.

Yleinen uskomus jonka mukaan yhteiskunta eli viranomainen olisi jotenkin rahvasta viisaampaa ja hyveellisempää on johtanut tiettyjen viranomaistahojen valtuuksien kasvuun ja valvonnan heikentymiseen. Samalla on voimistunut asenne jonka mukaan tavallinen kansalainen on yhteiskunnan holhouksen tarpeessa. Holhouskoneiston valta yhteiskunnassa näkyy lehtien tavassa uutisoida rikostapauksia. Oikeasti tuomarit tai muut viranomaiset eivät ole sen enempää viisaita ja hyveellisiä kuin muutkaan (professori Erkki Aurejärvi).

Kansalaisten tekemät viralliset valitukset harvoin johtavat mihinkään osittain siksikin että oikeuskansleri ja muut laillisuusvalvojat ovat virkamiehiä ja heidän tulee toimia lain puitteissa. Miksi sitten lainsäätäjä ei anna valtaa laillisuusvalvojille vaan holhousviranomaisille? Laillisuusyhteiskunta eli yhteiskunta jossa viranomaiset noudattavat lakia on jossain määrin utopistinen. Olisi parempi että holhousviranomaisilta karsittaisiin valtaa ja myös vastuuta ja siirrettäisiin se kansalaisille niin viranomaisten tekemä kauna, kosto ja kiusa kansalaisia kohtaan vähenisi oleellisesti.

Psykologinen rikosjournalismi

Ensin haetaan poikkeustapaus, sitten psykologisoidaan se ja lopuksi yleistetään ongelmat koskemaan laajoja väestöryhmiä.

Jos aletaan hakemalla hakea poikkeustapauksia niin kyllä aivan varmasti löytyy ihan mitä tahansa. Aina ei tietenkään tarvitse hakemalla hakea, kouluampumiset sisältivät ilman hakemistakin valtavan media-arvon. Poikkeuksellinen tietysti sisältää paremman media-arvon kuin tavanomainen, eli myy irtonumeroita paremmin kuin juoppojen henkirikokseen johtaneet tappelut kuitataan yleensä pikku-uutisella. Sairauksista johtuneista kuolintapauksista nyt puhumattakaan. Jopa ns. laatulehdet syyllistyvät sensaationhakuun, varsinkin otsikoissaan.

Normaalinkin saa näyttämään poikkeustapaukselta kunhan irroittaa tapahtumia asiayhteydestään ja käyttää sopivasti puolitotuuksia, samalla se helpottaa psykologisointia. Rikos on aina osa pitempää tapahtumaketjua, jossa sosiaali-ja mielenterveysalan viranomaiset ovat yleensä olleet jotenkin mukana. Yleistynyt asenne ja Suomen lainsäädäntö antaa vastuun väestön hyvinvoinnista yhteiskunnalle. Ilmeisesti julkisen lausunnon antava psykologi kokee olevansa osa vastuullisten joukkoa eikä suinkaan ulkopuolinen. Tietääkö hän kommentoimastaan yksittäistäpauksesta enemmän kuin suuri yleisö?

Psykologisoinnissa asiat on jo 1990-luvulta asti selitetty masennuksella. Jopa kouluampumiset on selitetty masennuksella! Kyllä, masennuksella.

Koko totuuden etsiminen on niin suuri työ ettei suuri yleisö siihen rupea, heille jää pelkästään lehdistön syöttämä muistijälki. Lausuntoautomaatit tietävät tämän hyvin. Tietysti maine Suomen johtavana ja siteeratuimpana asiantuntijana nostaa media-arvoa mikä hivelee itsetuntoa ja tuo myös rahaakin.

Maamme poliittinen eliitti on aivan pihalla numeroista kun väittää että kouluampumiset ovat todiste nuorison pahoinvoinnista. Siis kouluampujia on tähän mennessä ilmennyt vasta kaksi henkeä. Montakohan prosenttia se on koko nuorisosta ja lapsista? Eihän sääntöä ja poikkeusta eroteta toisistaan palstamillimetrien perusteella vaan tilastoin.

Viimeisin huomiota herättänyt henkirikostapaus on Helsingin Laajasalossa tapahtunut 11.1.2012 perhesurma. Tapauksen kommentoinnista syntyy vaikutelma että ihan kuin yhteiskunta olisi rikosoikeudellisessa vastuussa ison miehen tekemisistä. Jos näin olisi se tarkoittaisi koko väestön alistamista mielivaltaiselle kyyläämiselle, holhoukselle ja rajoittamiselle. Kaikki muutaman poikkeustapauksen vuoksi - sitäkö haluat?

Edit to 12.01.2012 klo 20:30 : Studiokeskustelulle on ominaista että keskustelun kohde ei saa ääntään kuuluviin vaikka vastineoikeus kuuluisi hyviin journalistisiin tapoihin. "Ei haluta että hän leimaa itseään", kuuluu perustelu. Onko ison miehen täysivaltaisuus kiinni mielipiteestä? En toki puolustele kenenkään hölmöilyjä.

Tänään alkaa Kakolan(TV2) toinen tuotantokausi. Nyt saavat puheenvuoron kuusi teini-ikäistä tyttöä vanhempineen ja mentoreineen. Ei heidän tarvitse välttämättä sanoa mitään viisasta tai älykästä, tv-kamera on ihmeen paljastava muutenkin. Lyhytkin pätkä tv-kuvaa tuhoaa tehokkaasti kielteiset ennakkoluulot.

Lapsen eristäminen laitoksissa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto selvittää lastensuojelulaitosten lapsiin kohdistamia rajoittamistoimia, kertoi MTV3:n
45 minuuttia -ohjelma 23.11.2011. Niihin kuuluu muun muassa lapsen eristäminen.

Ohjelmassa käsiteltiin Muhoksella sijaitsevaan koulukoti Pohjola-kotiin sijoitetun huostaanotetun teinitytön tapausta. Hän kertoi kuinka kaksi mieshoitajaa vei hänet laitoksen putkaan. Putkassa oli ympärivuorokautinen kameravalvonta. Ohjelmassa haastateltu laitoksen entinen terveydenhoitaja Sirpa Erling kertoi kuinka oli löytänyt tytön putkasta miesten alushousuihin puettuna ja hyvin likaisena. Erling erotettiin laitoksen palveluksesta kesken koejakson.

Verrataampa sitä vankilaan. Vankilan selleissä ei ole minkäänlaista kameravalvontaa, ei myöskään suihku- ja saunaosastolla. Kamerat valvovat vain piha-alueita ja vastaavia. Tietolähteenä käytän TV2:n Kakola ja Tiilenpäät sarjoja.

MTV3:n 45-min. ohjelmassa esitettyjen väitteitten mukaan putkaa on käytetty rangaistuksena ja putkaan laittamisella uhkailua on käytetty vallan välineenä. Laitoksen johtaja kiistää tämän. Virallisten tilastojen (laitosten omat ilmoitukset) mukaan eristämistä on käytetty miltei viikottain.

"[Elisa] Roimaan mukaan epäselvissä eristämistilanteissa asiaan pääsee parhaiten puuttumaan lapsen vastaava sosiaalityöntekijä."

Kuttula-kohun aikaan useat kunnat jättivät purkamatta päätöksensä sijoittaa nuori Kuttulaan.

Tekopyhänä yksityiskohtana mainittakoot että koulukotia hallinnoivan konsernin nimi on "Nuorten ystävät".

Mistään yksittäistapauksesta ei ole kyse. Keväällä apulaisoikeusasiamies antoi eteläsuomalaiselle lastenkodille (Loikalan kartano Iitissä) vakavan huomautuksen, kun laitos oli eristänyt lapsia suljettuun huoneeseen jopa 30 päivän ajaksi.

Lisäksi Pitkäniemen mielisairaala Nokialla eristi potilaan suljettuun huoneeseen, jossa ei ollut wc-pyttyä, oikeusasiamies katsoo sairaalaan menettelyn olleen lainvastaista. Sairaalan mukaan "ongelma liittyi erityisesti tilojen rakenteisiin ja asia pyritään ottamaan huomioon Pitkäniemen rakennusten saneerauksessa." Koskahan se remontti tulee kun sama ongelma oli Pitkäniemen lastenosastolla jo vuosina 1983-1984? Lastenosastolla eristämistä käytettiin useita kertoja viikossa, pääsääntöisesti rangaistusluontoisesti eli yleensä eristämisen syyn ja eristämisen välillä oli useitakin tunteja. Eristetyt lapset olivat iältään 6 - 14 vuotiaita.

Vielä neljäs tapaus: "oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on kiinnittänyt huomiota erääseen toiseen sairaalaan vuonna 1997 suorittamassaan tarkastuksessa, että yhdessä eristyshuoneessa oli voimakas virtsan haju."

Näistä asioista on tehty ties kuinka monta virallista valitusta ja virallista tarkastusta vuosi toisensa jälkeen, tuloksetta. Enemmänkin ehkä tarkastetaisiin mutta aluehallintoviranomaiset valittelevat resurssien puutetta. Laitoksiin kyllä riittää rahaa. Nimellisetkin resurssit toimivat valvonnan kulisseina jos uskotaan etteivät ihmiset ymmärrä numeroista mitään. Lisäksi lait ovat täynnä kukkaispuhetta ("lapsen etu" ym.) ja porsaanreikiä, joihin maallikoitten toivotaan haksahtavan. Kyllä moinen kansalaisten kaltoinkohtelu saataisiin loppumaan jos Eduskunnalla olisi tahtoa, mutta ei näytä olevan. Tähän se johtaa kun sosiaalilaitokset saavat laillisen esivallan hiljaisella suostumuksella ohittaa lait ja muut säännöt vedoten "Lapsen etuun".

Tapaus Hanna Mäntylä

Nykyinen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä (ps/Lappi) kirjoitti Uuden Suomen blogissaan 24.1.2011, siis ennen eduskuntavaaleja lastensuojelusta otsikolla "Varhaisen puuttumisen kerroin". Teksti poistettu Uusi Suomesta 2.11.2011 klo 09:37-09:49 välisenä aikana. Mutta löytyy yhä täältä.

Kokonaisuudessaan teksti on kirjoittajan nykyiseen asemaan nähden varsin rankka. Olen seurannut sosiaaliasioista käytyä keskustelua jo 1990-luvun puolivälistä asti. Politiikkojen keskustelu asiasta on ollut hyvin yhdensuuntaista, kritiikkiä ovat esittäneet lähinnä Eduskunnan ulkopuolisten pienpuolueitten melko tuntemattomat ehdokkaat. Luulisi että teksti olisi ylittänyt uutiskynnyksen mutta ei, ei halaistua sanaa internetin ulkopuolella. Kuitenkin kohuotsikoita on revitty jopa perussuomalaisten kansanedustajan vuosien takaisten blogikirjoitusten sivulauseista. Toisaalta poliittisesti korrekteja viestejä on uutisoitu näyttävästi jopa opinnäytetöistä.

Seuraavassa kommentoituja otteita melko pitkästä tekstistä:

"Korvamerkityt valtiontuet tulisikin osin palauttaa sosiaalihuollon kustannuksiin."

"Joskus kuulee, kuinka tietämättömät väittävät kuntien suosivan huostaanottoja, koska niiden avulla kunnilla on kuviteltu mahdollisuus tienata suoraan rahaa valtion avustaessa toimintaa. Näin asia ei ole. Valtionosuusprosentti oli vuonna 2010 noin 34%. Tästä seuraa, että kunta maksaa tekemistään toimenpiteistä noin 66%."

Väitän edelleen että kunnat tekevät kaikenlaista pelkästään valtionosuuksien takia, "Kato, ilmaista rahaa meidän paikkakunnalle". Joidenkin tietojen
mukaan valtionosuudet ovat yhteensä 7372 miljardia euroa ja kuntien verotulot 18228 miljardia euroa. Joissain toimenpiteissä valtionosuus on korkeakin.

"Nimittäin ainoat tahot, jotka todella tekevät huostaanotoilla bisnestä, ovat epämääräiset ja kyseenalaiset toimijat, joita on enenevissä määrin alkanut ilmaantumaan vahvasti myös lastensuojelupalveluiden tuottajiksi. Lähtökohtaisesti osakeyhtiön ainoana tavoitteena on voiton tuottaminen osakkeenomistajilleen."

Tämä on osa kuntien toimintojen ulkoistamista. Erään sosiaaliasuntolayhtiön liikevoitto oli 40% , kun metallialan yrityksellä yleensä alle 5%. Toisaallta eiväthän ne kunnalliset ja valtiolliset toimijat ole sen hyveellisempiä ja viisaampia kuin yrittäjätkään.

"Tämä on mahdollistanut ”saalistuksen”, jossa lapset ja nuoret ovat puhdasta riistaa ja riiston kohteita. On julmaa, kuinka valtio tukee tämän toiminnan jatkuvaa kasvamista verovaroin."

"Myös tässä tulisi huomioida se, että jos voittoa saadaan, sen käyttö velvoitetaan sijoitettavaksi kohderyhmälle josta voitto on syntynyt – siis lapsiin ja nuoriin."

Näin tapahtuukin, osa sosiaaliyritysten tuotoista menee omistavien yhdistysten edunvalvontaan eli politiikkojen voiteluun.

"On erinomaisia ammatillisia perhekoteja sekä sijaisperheitä, niitä en vähättele vaan päinvastoin arvostan suuresti."

Miksi ihmeessä arkailla ja pyydellä anteeksi kriittisyyttään? Eihän kriittisyys ole katu-uskottavuuden este vaan merkki itsenäisestä ajattelusta

"Viimesijaisten palveluiden [sosiaalilaitokset] kattavaan valvontaan ei kunnissa riitä useinkaan riittävästi voimavaroja, halukkuutta saati kiinnostusta."

Monet kunnat eivät siirtäneet pois Kuttulaan sijoitettua huostaanotettua lasta vaikka johtajaa vastaan oli käynnissä rikostutkinta. Hallinnon normien mukaan viranomainen on erehtymätön.

"Jos epäkohtia ja/tai lainvastaista toimintaa havaitaan, ainoa tie viranomaisten (kunta, aluehallintokeskukset) laiminlyönteihin puuttumiseen, ovat kalliit oikeustoimet. Sosiaalihuollon asiakkaille oikeusprosessit eivät useinkaan näyttäydy todellisina vaihtoehtoina. En ole koskaan kuullut, että julkinen oikeusapu olisi lähtenyt ajamaan tällaisia asioita. Jos joku on kuullut, hienoa."

"Ehdottaisin, että tulisi rakentaa varhaisen puuttumisen kerroin."

Pitkässä juoksussa varhainen puuttuminen ei kuitenkaan vähennä huostaanottoja, kun puuttumisella hakemalla haetaan verukkeita huostaanotolle.

"olen turhautunut, kuinka edelleenkään ei haluta nähdä, ei kuulla sitä tosiasiaa, että meillä on yhteiskunnassa valtaisa joukko lapsia ja nuoria, joiden elämänkulku rakentuu vahvasti syrjäytymiseen."

"Muuten on lopetettava tulokseton ja kaksinaamainen höpinä lasten, nuorten ja perheiden merkityksestä ja sanottava ääneen se, mikä jo nähdään käytännössä – lapsilla, nuorilla ja perheillä ei ole yhteiskunnallista arvoa tai arvostusta."

Höpinällä politiikot perustelevat sosiaalilaitoksille myönnettäviä lisämäärärahoja. Mikäli he aikovat oikeasti arvostaa lapsia, nuoria ja perheitä niin heidän pitäisi ottaa ihan puoluetasolla julkinen irtiotto viime vuosikymmenen vaalipaneeleissa tapahtuneesta sosialiseeraamisesta jossa he kilvan yrittivät olla paavillisempia kuin paavi itse.

Petri Honkanen ja väkivalta

Lahden vihreiden pj. Petri Honkanen sanoi 24.9.2011 09:50 blogissaan että "Viranomaisten ja tuomioistuintuomareiden laiton virkatoiminta oikeuttaa väkivallan heitä kohtaan", mistä nousi kohu ja rikostutkinta.

Teksti on sisällöltään aika tavallista viranomaiskritiikkiä, josta on vaikea olla eri mieltä, paitsi viimeinen kappale jossa puhutaan väkivallan oikeutuksesta. Kun on paljon kirjoittajia ja kirjoituksia niin mukaan sattuu monenlaista tekstiä.

Merkittävintä kirjoituksessa on kirjoittajan asema, on harvinaista että noinkin merkittävä politiikko sanoutuu irti viranomaismielivallasta. Honkanen on myös valt.tohtori ja kehittämispäällikkö. Lehtitietojen (HS 28.9.2011) mukaan kirjoituksen taustalla on huoltajuuskiista. Honkanen on käsitellyt huoltajuuskiistoja useissa blogikirjoituksissaan.

Kun otetaan huomioon se törkeys millä viranomaiset kansalaisia kohtelee, niin ei ole mikään ihme että joskus kansalaisella kuohahtaa yli. Mitähän mieltä viranomaiset olisivat jos kansalaiset kohtelisivat heitä samoin lehdistön kompatessa taustalla?

Viimeisessä kappaleessa oleva väkivallan puolustelu on ongelmallinen sillä se helposti kääntyy itseään vastaan. Monet aktiiviset kansalaiset ovat tehneet paljon työtä osoittaakseen että viranomaiskritiikki voi olla uskottavaa, asiallista, aiheellista ja perusteltua. On olemassa riski että kirjoitusta käytetään lyömäaseena kaikkea mahdollista viranomaisten virheettömyyden kyseenalaistamista vastaan. Kouluampujat ottivat oikeuden omiin käsiinsä, julkisuudessa heidät leimattiin hulluiksi ja viranomaiskritiikki ohitettiin täysin. Honkasta tuskin leimataan hulluksi. Olisin muotoillut viimeisen kappaleen toisin. Ei ole poissuljettua että hallinnon laittomuuden tila joskus johtaisi kansalaislevottomuuksiin.

Tekstissä hallinnon laittomuuden tilaa käsitellään lähinnä viranomaispäätösten ja virallisen valittaminen kannalta. On Oikeustaistelijoita eli ihmisiä jotka uskovat että yhteiskuntaa voi muuttaa virallisin valituksin. Valittamalla he tavallaan uskovat että valitusten käsittelijä (on/voisi olla/pitäisi olla) jotenkin viisaampi ja hyveellisempi kuin alamaiset. Suomen perustuslaissa on sama asenne, yhteiskunta on vastuussa kansalaisten hyvinvoinnista. Lainsäädäntö asettaa tuomareille ja muille viranomaisille sellaiset viisauden ja hyveellisyyden vaatimukset että niihin yltää vain poikkeusyksilöt. Käytäntö on osoittanut että viranomaiseksi (julkisen vallan kahvaan) ei hakeuduta tai ajauduta pelkästään hakijan viisauden ja hyveellisyyden vuoksi. Virkamiehen vallankäyttöä ei juurikaan kontrolloida sillä uskotaan että virkamieheen voi luottaa. Kuka voi ja kuka ei.

Poliittinen eliitti on tehnyt virheen kun se on rakentanut liian vahvan hallintokoneiston jota se ei kykene pitämään laillisuuden tilassa. Kyllähän koirakin pitää kyetä hallitsemaan jos koiran ottaa eikä antaa koiran terrorisoida koko kulmakuntaa.

Terapeutiksi hurahtamalla

Yle tv1:n Mot-ohjelma 5.9.2011 käsitteli psykoterapeuttikoulutuksen epäkohtia. "Psykoterapeuttien koulutus on villiä ja vapaata, eikä koulutusten sisältöä ja laatua pysty valvomaan yksikään viranomainen. Opiskelijat kokevat tulleensa huijatuiksi."

Onko opiskelijoita huijattu vai huijasivatko he itseään? Arvelen että molempia.

Itselläni ei ole minkäänlaisesta kokemusta Helsingin Psykoterapiainstituutista tai psykosektorin koulutuksesta ylipäätään, joten käsittelen terapeuttiopiskelijoiden asennemaailmaa nyt yleisellä tasolla.

Kaikesta tieteellisestä, ammatillisesta ja positiivisesta julkisivustaan huolimatta psykosektori on vähän sitä ja tätä mutta jos kouluttaja lupaa että koulutus johtaa viralliseen tutkintoon niin sen pitää myös johtaa. Entä jos Valvira olisi täysin aiheellisesti hylännyt pätevyyshakemukset? Kyllähän terapeuttikin työllään elää ihan kuin "syö ja laihdu"-ihmepillerien kaupustelija.

Toimittaja kertoi kuinka kurssilaisten palaute on hyvin kirjavaa: osa kehui ja osa kauhisteli. Kehumisen takana voi olla pelko oman tutkinnon maineen menettämisestä mutta myös hurahtamista.

Perhetaustalla on vaikutusta ammatinvalintaan. Ihan niinkuin papit ovat usein lähtöisin uskonnollisista kodeista, monet psykoterapeutiksi opiskelevat ovat lähtöisin psykokulttuurisista kodeista. Jos on syntynyt ja kasvanut psykokulttuurin keskellä on helposti sokea psykologisille väittämille, kun ei muusta tiedä.

Kurssille on yleensä jonkinlainen pääsykoe. Niin kai tässäkin tapauksessa mutta sehän on pelkkää silmänlumetta, pääsykokeen läpäisee kaikki joten yli-innokas ja hyväuskoinen nuori saattaa kuvitella että hänet on ihmisenä hyväksytty, vaikka kyse on vain siitä että kurssille saadaan maksavia osallistujia.

Opintojen alkupuolella kurssilainen voi hurahtaa, hän ei vielä tiedä mistä tässä on kyse, miten voisikaan tietää kun psykosektori noin yleensä on salamyhkäistä ja sanoihan John Pihjaja ettei näistä asioista sitten keskustella ulkopuolisille. Kun kurssilaisen saama tieto (tai siis sellaiseksi luokiteltu) on voittopuolisesti positiivista niin kurssilaiselle syntynyt kuvakin on voittopuolisesti positiivinen. Siis alussa.

Ohjelmassa mainitulla "itseterapialla" ilmeisesti tarkoitetaan kurssilaisen ja kouluttajan välisiä kahdenkeskisiä keskusteluja. Siinä kouluttaja on kiinnostunut kurssilaisen haaveista, toiveista ja peloista; ennenkaikkea siitä miten niitä voi käyttää kurssilaisen huijaamiseen. Kahdenkeskisyydellä pyritään luomaan avoimuuden ja luottamuksen ilmapiiri.

Yleensä kaikkeen liittyy alkuhuuma, niin tähänkin. Mitä innostuneempi kurssilainen on sitä todennäköisempää on että hän maksaa kurssimaksut ja kun kurssimaksuja on jonkinverran maksettu ja niitä ei enää takaisin saa, kynnys kurssin keskeyttämiseen on korkea. Kukaan ei halua tehdä numeroa omasta tyhmyydestään. Psykologiaan kuuluu asenne jossa ihmiset jaetaan erehtymättömiin erikoisasiantuntijoihin ja elukoihin (hulluihin). Kaikki tekevät virheitä, paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.

Hurahtanut on rakastunut luomaansa haavekuvaan. Ei kuuntele kritiikkiä. Haavekuva on romanttinen ja epärealistinen, täynnä suuria unelmia ja hartaita haaveita. Kouluttajat eivät halua rikkoa kurssilaisen haavekuvia millään itse hyvin tietämillään väistämättömillä ikävillä tosiasioilla. Kouluttaja kyllä huomaa hurahtamisen, mitä enempi hurahtanut sitä tökerömpiä valheita hänelle voi syöttää, ja sehän vain lisää innostusta. Samassa rakennetaan suojamuuri ikäviä tosiasioita vastaan. Ikävät tosiasiat kerrotaan kurssilaisille alkuhuuman jälkeen pieninä paloina ja usein vihjaten. Näin siksi ettei kurssilaisilla vain haavekuva tuhoudu eli "silmät avaudu". Kaikki pitää osata ensin selitellä parhain päin.

Mitä kultaisempi haavekuva, sitä karmeampi on pudotus todellisuuteen. Silmien avautuminen ei ole leikin asia. Moni entinen radikaali/uskovainen on juonut itsensä ihan pihalle tai tehnyt itsemurhan, yleensä kuitenkin ollaan läpikyynisiä, joskus myös tehdään täydellinen suunnanmuutos. Ovat usein särkyneeseen unelmaansa juuttuneita. Silmien avautumiseen liittyy usein surua, vihaa, häpeää ja hämmennystä. Alkaa huomata asioita joihin ei ole ennen kiinnittänyt huomiota. Jos on vuosia elänyt valheessa ei silmien avautuminenkaan tapahdu hetkessä. Ajan kanssa kehittyy kyky nähdä valheiden lävitse ja ylitse.

Winterhoff ja lastenkasvatus

"Valta perheissä on siirtynyt vanhemmilta lapsille, sanoo saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff.

Nykylapset ovat kurittomia, vastuuttomia ja narsistisia, koska heidän psyykensä on jäänyt pikkulapsen tasolle. Tällaiset lapset ovat vielä aikuisenakin kuin suuria lapsia: he ovat riippuvaisia vanhemmistaan ja heidän elämänhallintansa on nollassa. Syy on vanhempien..."

Helsingin sanomat 31.7.2011 Lisäksi aiheesta oli iso lehtijuttu.

Mutta hetkinen! Stakes sanoo että lapsilla on itsemääräämisoikeus MUTTA "kehitystään vastaavasti" joka käytännössä tarkoittaa sitä että oikeastaan kenelläkään ei ole selvää itsemääräämisoikeutta koska kaikki ovat hulluja, hulttioita ja vammaisia tavalla tai toisella, kunhan vain tutkitaan sopivasti. "Winterhoffin arvion mukaan saksalaislapsista jopa 60–70 prosenttia on häiriintyneitä, mutta ongelma koskee koko hyvinvoivaa maailmaa." Hyvinvoivalla maailmalla kai tarkoitettaan rikkaita länsimaita. Stakes ja Winterhoff ovat eri mieltä:

"5.1 Lasten itsemääräämisoikeus
PL 6 §:ään sisältyy yleisen 1 momentin yhdenvertaisuussäännöksen lisäksi 3 momentin säännös, jonka mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

(sivu 56)

Tuo Winterhoffin kuvaus nykylapsista ("kurittomia, vastuuttomia ja narsistisia") sopii hyvin myös moneen täyskasvuiseen mt-potilaaseen tai sosialilaitosasukkiin. Heitähän on viety laitoksesta laitokseen usein jo pienestä pitäen mutta siitä huolimatta syytä ongelmiin etsitään kaikkealta muualta paitsi laitoksesta. On tietysti olemassa vanhempia jotka laiminlyövät kasvatusvelvollisuuttaan mutta kun psykologinen maailmankuva on ylipatologinen.

Narsismilla itse ymmärrän tarkoitettavan minä-keskeistä maailmankuvaa, sellaista "minä-minä-minä"- henkeä. Rasittavaa tai huvittavaa, miten sen nyt ottaa kunhan sellainen vain ei pääse niskan päälle niinkuin on käynyt mm. mielisairaaloissa. Psykologiassa narsisti kai tarkoittaa näkymätöntä hirmuista vaaraa (Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli)vrt. pienet lapset pelkäävät mörköjä.

Winterhoff taitaa olla "tabula rasa"-ihmisiä joille ajatus ihmisen käyttäytymisen biologisesta perustasta on vieras, taitaa olla freudilaisia.

"Heidän psyykensä on jäänyt pikkulapsen tasolle." Siis osaavat ainoastaan itkeä ja paskoa vaippaansa? Enpä ole itse nähnyt moista. Vai mitä tuo kulunut klisee oikein tarkoittaa?

Elämänhallinta nollassa? Jokainen miestä valitsee itse tiensä, kaikki ihmiset eivät ole pohjimmiltaan asiallisia tai Winterhoffin kasvatusihanteen mukaisia. Jotkut vain haluavat olla kamalia, siis toisen silmin katsottuna. Vallitseva yhteiskunta normeineen on kuitenkin realiteetti. Kukaan, koskaan ja missään kulttuurissa ei voi olla jatkuvassa sodassa kaikkia normeja vastaan joutumatta ikävyyksiin.

Oma kantani on lyhyesti: lapsi ei ole täysivaltainen eikä voi ollakaan, mutta täysivaltaisuuden tulee riippua iästä eikä mistään psykologisista kokeista.

Mikähän tämänkin jutun taustalla oikein on? Ilmeisesti jutulla perustellaan lapsen (tai miksei täysi-ikäisenkin) tahdon ylittämistä laitoksissa ja luukuilla. Sosiaali- ja mielenterveysalan helmasynteihin kun kuuluu paternalismi.

Hamilo: Luonnollisesti hullu

Tiedetoimittaja Marko Hamilo on keväällä kirjoittanut poleemisen tietokirjan aiheenaan evoluutio ja mielenterveys.

Kirja on Hamilon tapaan hyvin akateemispainotteinen ja mediakeskeinen yhteiskuntakritiikki jossa käsitellään mm. kouluampumisia ja muita huomiota herättäneitä rikoksia sekä niistä syntynyttä julkista keskustelua.

Hamilo kumoaa tilastoin myytin masennuksen ja väkivaltaisuuden yhteydestä. Näin jo 1990-luvulta asti julkista psykologiakeskustelua seuranneena olen huomannut että julkisuuden "asiantuntijat" ovat yhdistäneet sitkeän itsepintaisesti masennuksen lähes kaikkiin huomiota herättäneisiin väkivaltarikoksiin tai oikeastaan melkein kaikkeen ei-toivottavaan käyttäytymiseen, vaikka väite onkin kumottu kerta toisensa jälkeen. Samalla on rummutettu nuorison pahoinvoinnin jatkuvasta kasvusta. Onko joku nuori nostanut metakan saamastaan epäasiallisesta masennusdiagnoosista vai mistä on kyse?

Eräänä kirjan kantavana ajatuksena on se että evoluutiopsykologia syrjäyttäisi tai ainakin voisi syrjäyttää freudilaisen psykoanalyysin (seksiuniteoriat) koska Hamilon mukaan evoluutiopsykologian väittämät kestävät paremmin tieteellistä tarkastelua. On tietysti järkeenkäypää uskoa että ihmisenkin käyttäytyminen on pohjimmiltaan biologiaan perustuvaa, sillä on todettu että koiraa ei saa opetetua ihmisen tavoille vaikka mitä tekisi. Mutta biologismi ja evoluutiopsykologia eivät ole mitään uusia keksintöjä, ne eivät ole lyöneet itseään läpi lähinnä siksi ettei niillä voi todistella tolkuttomia väittämiä niin kuin freudilaisuudella voi. Mielenterveyshuolto on asiantuntijuudella perusteltua absoluuttista valtaa suhteessa potilaaseen, valta puolestaan ruokkii (itse)kritiikin puutetta ja siten tolkuttomia lausuntoja. Todellinen asiakas on aina laskun maksaja, ei suinkaan toimenpiteen kohde.

Tietysti psykologia ja psykiatria on muutakin kuin tolkuttomasti perusteltuja pakkohoitoja ja laitosväkivaltaa, Hamilon kirja painottuu juuri tähän muuhuun. Psykoterapeuttien määrä on kaksinkertaistunut tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä ja nimenomaan omasta pussista maksavien potilaiden vuoksi, kasvu selittyy pitkälti itsetuntomyytin ja masennusmyytin yleisyydellä lehdistön ja yleisön keskuudessa. Juuri näitten myyttien kimppuun Hamilo käy evoluutiopsykologialla ja ansiokkaasti sivulla 110:

"Realistisempi ja myös evoluutiopsykologisesti järkevämpi tapa ajatella itsetunnosta on, että kyse on yksilön arviosta omasta sosiaalisesta statuksestaan. Tälläistä "sosiometriä" olisi siis yhtä turhaa ja typerää yrittää pönkittää kuin olisi justeerata auton bensiinimittaria näyttämään enemmän kuin tankissa todellisuudessa on." Osui ja upposi.

Psykoterapian vaikuttavuudesta sivulla 120: "Se, mihin terapeutti on koulutettu, on vain silmälumetta niin hoidettavalle kuin terapeutille itselleenkin." Kuitenkin Hamilo uskoo että psykoterapialla on muutakin kuin blasebovaikutusta. Mitenkähän psykoterapian tehoa voi mitata objektiivisesti? Kukaanhan ei maksa kallista terapiaa jos ei siihen jo valmiiksi usko, usko psykoterapiaan taas on pitkälti lehtien tekstimainoksista lähtöisin. Minkä tahansa bisneksen asiakkaat ovat aina tyytyväisiä, tyytymättömät ovat entisiä asiakkaita. Hamilo puuttuu myös epäasialliseen psykoterapian markkinoimiseen jossa luvataan mahdottomia: kaiken pahan mielen katoamista. Psykoterapiaan pyrkivä kurkottaa kuuseen ja kapsahtaa katajaan.

Hamilon ansioksi voi laskea myös sen ettei haksahtanut luontomyyttiin: se mikä on luonnollista (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) ei välttämättä ole hyvää ja tavoiteltavaa. Psykokulttuuri on pitkälti luontomyyttiin pohjautuvaa. Sivulla 10 on hieno sitaatti ranskalaiselta esseistiltä Charles Baudelaire (1821-1867):

"Jos tutkitte ja erittelette huolellisesti kaikkea mikä on luonollista, jokaista ehdottoman luonnollisen ihmisen tekoa ja mielihalua, ette löydä niistä mitään muuta kuin kauhisteltavaa. Kaikki kaunis ja ylevä on järjen ja harkinnan tulosta."


Hamilolla on uskoa nykyajan psyykelääkkeisiin. Tietysti näin maallikkona on riskialtista mennä farmakologian poluille liukastelemaan, mutta mutta. Jos psyykelääkkeellä ei ole selviä haittavaikutuksia lienee kyse kalkkitablettiin rinnastettavasta valmisteesta. Jokainen psyykelääkityn vanhuksen nähnyt tietää että psyykelääkevastaisuudessa ei ole kyse mistään ideologisesta vastustuksesta.

Kappaleessa "Hulluus" käsitellään autismia ja skitsofreniaa ohittaen täysin ne skandaalinomaiset tavat jolla potilas määritellään mieleltään sairaaksi. Kirjasta paistaa "en ole mikään psykologiakriittinen, mutta..."-asenne. Turha kenenkään on pyydellä anteeksi kriittisyyttään psykologisia väitteitä kohtaan, ei kriittisyys vie keneltäkään katu-uskottavutta. Toisaalta eihän keskiajan pimeydestäkään siirrytty nykyajan sivistykseen kertalaakista vaan pitkän kehityksen myötä.

Kirjan lopussa on luettelo aihetta koskevasta kirjallisuudesta ja nettisaiteista. Ihan ansiokas luettelo.

Jymyvaalit

Kevään eduskuntavaali olivat jymymenestys erityisesti lastensuojeluun kriittisesti suhtautuville. Nämä vaalit viimeistään osoittivat että lastensuojeluun kriittisesti suhtautuvat eivät ole mitään marginaalisia hörhöjä.

Myönnän että näin viime kirjoituksessani vaalinäkynät turhan synkkinä, mutta onneksi sentään varovaisen toiveikkaina. Vaalien yllätysmomentti kääntyi voitoksi.

Ehdokkaat ovat saaneet hienon tuloksen vaikka olosuhteet vaalikampanjoinnille ovat mitä ovat. Listassa on lueteltu Nimi, puolue, vaalipiiri, äänimäärä, sijoitus puolueensa listalla ja riittikö se eduskuntaan asti.

Palosaari, Anu VP-Pirkanmaa 73 (8/18) Ei valittu
Juvonen, Tarja VP-Pirkanmaa 26 (14/18) Ei valittu
Kontula, Anna VAS-Pirkanmaa 4259 (1/18) Valittu
Uski, Jorma PS-KeskiSuomi 2388 (5/14) Ei valittu
Kalmari, Anne KESK-Keski-Suomi 9279 (1/14) Valittu
Harju, Ari-Pekka ITSP-Vaasa 38 (4/8) Ei valittu
Rajakari, Maria KD-Uusimaa 162 (19/35) Ei valittu
Hiilamo, Heikki VIHR-Uusimaa 1589 (9/35) Ei valittu
Mäntylä, Hanna PS-Lappi 3062 (1/14) Valittu(MLL:n Sallan osaston puheenjohtaja)
Nenonen, Pirita PS-Lappi 2185 (4/14) Ei valittu
Palola, Mikael KOK-Keski-Suomi 3010 (3/14) Varalla (perusturvaliikelaitos Saarikan johtaja)

Yhtäkään Safkan ehdokasta ei valittu, he saivat yhteensä 754 ääntä josta:
Salonen, Rimma Helsinki 17 (6/19)
Tuominen, Heidi Lappi 33 (4/8)
Leikonniemi, Ani Varsinais-Suomi 42 (3/5)

Sitten kommentointia. Yksikään Eduskunnan ulkopuolisen puolueen ehdokas ei saanut merkittävää äänisaalista vaikka heidän teemansa vaihtelivat laidasta laitaan. Tämä selittää Vapauspuolueen (VP) Juvosen ja Palosaaren sekä Itsenäisyyspuolueen Ari-Pekka Harjun heikon menestyksen. Eikä sitä muuta miksikään edes ulkomaisen median täysi tuki, sen osoitti Safkan ehdokkaiden heikko menestys. Moni pienpuolueen ehdokas olisi ehkä kenties saanut eduskuntapuolueen listalla isomman äänisaaliin, jos vain olisi päässyt ehdokkaaksi. Kaikki listan kansanedustajaksi valitut ovat joko kunnanvaltuutettuja tai puolueen piirijärjestön aktiiveja.

Erityisesti Anna Kontulan menestys oli huikea temppu. Anna Kontula tuli ainoana valittuna Pirkanmaan Vasemmistoliiton listalta ohittaen monta kovaa nimeä mm. Minna Sirnön. Kontula oli se joka keräsi potin ja listansa muut ehdokkaat olivat haja-ääntenkerääjiä.

Vaikka muutama edustaja ei paljoa voi saadakaan aikaan, tämä on kauan ja hartaasti odotettu muutoksen alku.

Lopuksi onnittelut valituille.

Vaalit ja sosiaalikysymys

Sosiaalikoneisto käyttää toimenpiteidensä kohteesta nimitysta asiakas, vaikka oikeastaan sosiaalikoneiston asiakas on valtio ja kunnat eli he jotka tekevät päätöksen toiminnan rahoittamisesta. Toimenpiteen kohde on oikeastaan nyytti jolta ei kysytä mitään, lakisääteinen itsemääräämisoikeus on joskus hyvinkin näennäinen asia. Tämä käytäntö pohjautuu perustuslakiin jossa yhteiskunnalla on vastuu kansalaisen hyvinvoinnista. Ajankohtainen aihe sillä eduskunta säätää lait.

Yleensä sosiaalikriittiset kansalaisjärjestöt ovat varsin pieniä ja vain harvoin poliittisesti suuntautuneita. Sosiaalikriittisten poliittinen kenttä on siis hyvin hajanainen. Toinen ominaispiirre on liikkeen internet-keskeisyys, mikä selittää liikkeen lyhyen historian. Toki sosiaalikysymyksiä on käsitelty vaalikampanjoissa, erityisesti 1990-luvulla ja viime vuosikymmenellä mutta vain sosiaalikoneiston näkökulmasta.

Tällä kertaa eduskuntavaaleissa on sosiaalikriittisiä ehdokkaita, mutta minkälaisia. Kaikkein eniten julkisuutta on saanut Rimma Salonen ja kumppanit. Salosen taustajärjestö SAFKA väittää että monet Suomen venäläiset ovat joutuneet sosiaaliviraston kiusaamaksi syntyperänsä vuoksi. Eihän se noin ole, ei tarvitse olla ulkolaisia sukujuuria joutuakseen kiusatuksi. Kas siinä onkin systeemille oikein hyvä vihollinen, vihollinen jossa yhdistyy kaksi epämieluista asiaa; sosiaalikriittisyys ja vieraaseen valtioon nojautuva vaalikampanja. Uhkana on että tavallisen taavin silmissä sosiaalikriittisyys yhdistyy maanpetturuuteen, sekö on tapauksen uutisoinnin tarkoitus? Ylen tv2 teki aiheesta Silminnäkijä-dokumentin otsikolla Dosentti vai desantti mutta sitä ei ole vielä esitetty koska ohjelmassa esiintyvät henkilöt ovat vaalikaranteenissa. Salosen puolue Suomen työväenpuolue ja sen ehdokkaat ovat melko tuntemattomia ja poliittisesti kokemattomia.

Toki kevään eduskuntavaaleissa on muitakin sosiaalikriittisiä ehdokkaita. Alla oleva lista ei ole mitenkään täydellinen tai mikään suositus vaan pelkästään osoitus kuinka vähän poliittista aktiivisuutta sosiaalikriittisten joukossa onkaan. Moni nimi on minullekin melko vieras.

Leikonniemi, Ani STP-Varsinais-Suomi (SAFKA)
Kontula, Anna Vas-Pirkanmaa
Palosaari, Anu VP-Pirkanmaa
Uski, Jorma PS-Keski-Suomi
Kalmari, Anne Kesk-Keski-Suomi
Harju, Ari-Pekka IPU-Vaasa
Rajakari, Maria KD-Uusimaa
Hiilamo, Heikki Vihr-Uusimaa
Mäntylä, Hanna PS-Lappi
Nenonen, Pirita PS- Lappi
Tuominen, Heidi SKP-Lappi (SAFKA)

Kovin vähän nuo yksitoista ehdokasta ovat saaneet julkisuutta valtamediassa Saloseen verrattuna, ehkä Hiilamo ja Kontula poikkeuksena. Toki asiaan vihkiytyneet tuntevat monet nimet internetin kautta, muuta entäs massat. Häme, Satakunta, Kymi Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Oulun vaalipiiri ovat kokonaan vailla sosiaalikriittistä ehdokasta.

Tilastojen valossa Suomeen tulee varsin harvoin uusia eduskuntapuolueita, viime vaaleissa ei yhtään. Yhtäkään ääntä ei ole vielä laskettu ja en viitsi maalata pirua seinälle, vaaleissa on aina yllätysmomentti. Toki on selvää että nyt kun ehdokkaita on 2 315 ja paikkoja 200 niin moni jää rannalle ruikuttamaan. Monella pienpuolueella on vajaat listat, mikä hankaloittaa läpipääsyä oleellisesti.

Vaaliasetelma on sosiaalikriittisten kannalta heikko. Vaalijärjestelmästä johtuen vaalipiiristä ei valita kansanedustajiksi eniten ääniä saaneita ehdokkaita vaan ne jotka saavat suurimman vertailuluvun. Puolueensa eniten ääniä saanut saa vertailuluvukseen koko puolueen vaalipiirin äänipotin, toinen puolet, kolmas kolmasosan jne. Tästä johtuen sosiaalikriittinen ehdokas saattaa toimia hajaäänten kerääjänä jotta "tuijabraxit" pääsisivät hengenheimolaisineen eduskuntaan, erityisesti Hiilamon (vihr-Uusimaa) asema harmittaa. Joskus hajaäänten kerääjäksi otettu tulee "vahingossa" valituksi. Oikeusministeriön ehdokasluettelot kertovat että monella sosiaalikriittisen ehdokkaan puolueen listalla on muita vahvoja nimiä.

Kävi miten kävi, palaan asiaan vaalien jälkeisellä viikolla.

Edit 10.4.11 klo 21:15: SAFKA

Japani ja kriisipsykologia

Kriisipsykologi Salli Saari vieraili Lauantaina 19.3.2011 Ylen aamu-tv:ssä kommentoimassa Japanin maanjäristystä, tsunamia ja ydinturmaa kriisipsykologian näkökulmasta.

Saari kertoi että hänen tapaamansa Suomessa oleskelevat japanilaiset ovat hädissään ja ymmällään Japanin tapahtumista. Ehkäpä hänen tapaamansa mutta ei enemmistö. Japanilaiset ovat jo vuosisatoja (tuhansia) asuneet maassa jossa maanjäristykset ja muut luonnonmullistukset ovat arkipäivää, niihin osataan suhtautua tyynesti ja järkevästi. Ovat huomanneet että kovinkaan amok-juoksu ei ehkäise yhtäkään maanjäristystä, siinä vähän oppimista muillekin.

Saari kertoi että Suomessa oleskelevien japanilaisten keskuudessa on auttamisen halua. Uskon että on. Mutta auttamisessa kyse ei ole siitä mitä minun PITÄÄ tehdä vaan siitä mitä minä VOIN tehdä tilanteen hyväksi. Eihän kokeneinkaan palomies yritä sitä mihin hän ei pysty, jottei ajaudu itse pelastettavaksi. Japanissa on oma pelastustoimensa joka kyllä tekee mitä tehtävissä on, annetaan heille työrauha. Kyllä maissa ollaan viisaita kun merellä on hätä.

Saari sanoi että Japanista palaavat suomalaiset ovat avun tarpeessa. Siis mitä? Eihän täällä Suomessa kukaan ole sen katastrofin vuoksi avun tarpeessa, ei. Ilmeisesti Saarella ei ole tietoa siitä mistä onnettomuudessa tai tiukassa tilanteessa ylipäätään on kyse. Ensinnäkin apu pitää kohdistaa heihin jotka ovat kaikkein kipeimmin tarvitsevat, ei heihin jotka sitä äänekkäimmin pyytävät. Sortuneen rakennuksen uumenissa henkihieverissä kituva ei kykene pyytämään apua.

Taas nähtiin että kriisipsykologia kannustaa isoja ihmisiä käyttäytymään kuin pieni lapsi jolle oma hetkellinen mielihalu on maailman napa ja muiden tarpeet ilmaa, parkuu muilta apua kun itse ei pysty. Pieneltä lapselta nyt ei voi muuta vielä vaatiakaan mutta jos pelastuslaitos käyttäytyisi samoin jäisivät tulipalot sammuttamatta ja reaktorit jäähdyttämättä. Ammatillisuuteen kuuluu vastuullisuus, eli se että laitetaan asiat tärkeys ja kireellisyysjärjestykseen. Pelastettavia on kyllä aina riittämiin mutta pelastajat ovat kortilla.

Saari paheksui suomalaisten tapaa ihailla viileän rauhallisia japanilaisia ja kertoi kuinka Suomen tunneilmasto on menossa eteenpäin. Onko ruotsalaistyyppinen hysteerinen nynnyily sitten Saaren ihanne? Ruotsi ei ole olut yli kahteensataan vuoteen sodassa tai luonnonmullistuksen kourissa toisin kuin Suomi. Jos vastaava katastrofi olisi sattunut Ruotsissa, kuolleiden määrä olisi moninkertainen.

Haastattelussa sivuttiin myös Japanin korkeita itsemurhalukuja. Saaren mukaan ne johtuvat "estyneestä tunneilmastosta". Onko japanin kunniakulttuuri Saarelle vieras asia? Tai kunniakäsite ylipäätään? Epäilen että sähköyhtiö TEPCOn johtajat tekevät lähiaikoina itsemurhan paetakseen häpeää joka johtuu heidän laiminlyöntiensä aiheuttamasta ydinturmasta, tai ainakin noin he itse ajattelevat. Kriisipsykologiassa ja psykologiassa ylipäätään kunnia on tuntematon ylellisyys, varsinkin toimenpiteitten kohteelle.

PS:
Se että kännipäissään tappelee nakkikioskin jonossa pikkutunneilla ei ole sankarillisuutta vaan epäsosiaalia käytöstä.

Eliittivetoinen holhous

Kyllähän se kansalaisten viranomaisholhous on yhtä hyvinvoinnilla lyömistä. Mutta miten suomalainen yhteiskunta on päätynyt nykyiseen sosiaalipolitiikkaan?

Kaikki on tapahtunut ilman mainittavaa julkista keskustelua ja poliittista taistelua puolesta ja vastaan. Menettelyä on perusteltu sillä ettei tavallinen kansalainen ymmärrä asiasta yhtikäs mitään. Jos kerran ovat niin viisaita niin mikseivät ole valmiit keskusteluun? Olen yrittänyt jo 1990-luvulta lähtien yrittänyt osallistua keskusteluun valtakunnantasolla ja ihan omalla nimelläni, laihoin tuloksin. Helsingin sanomissa holhotuksi tulleet pääsevät ääneen yleisönosastolla "poikkeuksellisesti" vain nimettömänä. Omalla nimellään ääneen pääsevät vain politiikot ja "asiantuntijat".

Verrataanpa sosiaalipolitiikkaa tienrakentamiseen. Mikä tahansa tiehanke on aina pitkän julkisen keskustelun ja poliittisen väännön takana. Tiesuunnitelma saa lainvoiman vasta kuulemistilaisuuksien ja lukuisten valitusten käsittelemisen jälkeen, kaiken tapahtuessa tietyllä byrokraattisella kaavalla.

Nykyinen viranomaisholhous tuotiin yhteiskuntaan ihan kuin jokin yritys olisi lanseerannut uuden tuotteen markkinoille. Ostopäätöksen tekijöinä olivat vain politiikot mutta maksajina veronmaksajat. Vaikka kuinka EU-aikaa eletään, niin sosiaali ja mielenterveyspalvelut ovat pääosin julkisiin hankintoihin liittyvän kilpailutuksen ulkopuolella. Ihan kuin julkisen rahan ja vallan käyttö olisi viranomaisten yksityisasia.

Yliholhoaminen

Nykyään lapset ovat yliholhottuja. Pahimmillan lapsi saa ja lapsen pitää tehdä vain se mikä kuuluu kirjoitettuun päiväohjelmaan. Näin erityisesti laitoksissa. Sillä ei ole merkitystä onko lapsi huostaanotettu kasvatuksellisin perustein ja olosuhdeperustein. Kymmenvuotias lapsi ei saa mennä edes uimarannalle ilman saattajaa. Ihan kuin lapsi ei osaisi tai tulisi koskaan osaamaan yhtään mitään. Vai luuleeko laitos opettavansa yliholhoamisella?

Yliholhoamista selitellään vastuullisuudella. Kaikki tekee virheita paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään. Ainut tapa oppia on erehtyä, erehtyä ja erehtyä. Joka kerta vähemmän. Laitoksen mielestä erehtyminen on kiistaton todiste viasta, joka pitää löytää ja hoitaa.

Kun jokin "vika" löytyy siitä tehdään se sumuverho jonka läpi lapsen persoonaa katsotaan ja jonka ympärillä hänen arkensa pyörii. Pian lapsi ei siedä mitään kritiikkiä, tulkitsee kaiken vähänkin kritiikille vivahtavan vittuiluksi.

Seuraurheilussa sinänsä ei ole mitään pahaa, kunhan lapsella on vapaa-aikanaan myös oma-aloitteisuuteen perustuvaa tekemistä.

Lapsi on luonnostaan energinen ja oma-aloitteinen, mikäli näin on myös laitoksessa se tulkitaan käyttäytymishäiriöksi. Tähänkö liittyy ne viime vuosien lehtijutut ADHD:n yleistymisestä?

Syynä yliholhoamiseen on kaikkitietämisen näyttämön rakentaminen. Laitoksen sanaton viesti asukille on "minä viisas - sinä tyhmä".

Eikä yliholhoaminen ole pelkästään laitosten synti, sama ilmiö on vahvistumassa myös tarhoissa ja peruskouluissa ja muuallakin yhteiskunnassa.

Seurauksena yliholhoamisesta on laitostuminen ja kaiken oma-aloitteisuuden häviäminen. Tämä taas johtaa isona avuttomuuteen ja syrjäytymiseen vaikka holhoamista perustellaan lapsen syrjäytymisen ehkäisyllä.

Myytti ulkoisesta uhasta

Sosiaali- ja mielenterveysalan ihmiset toimivat ihan kuin jokin ulkoinen uhkaisi heitä.

Ei tarvita kuin liikuntakyvytön vanhus valittamaan huoneen kylmyydestä niin johan on sairaanhoitaja sanomassa omaisille että tämä vanhus on sairas, hänen juttujaan ei SAA kuunnella. Tuntuu että se ulkoinen uhka haetaan jostain vaikka väkisin. Huippuna se vanha klisee "jokainen pusikko on täynnä vaarallisia hulluja vaanimassa viattomia syyllisiä".

Uskomus ulkoisesta uhasta on jossain määrin itseään toteuttava, paras tapa hankkia vihollisia on hyökkäillä joka suuntaan sarvikuonon lailla.

Kyse on vallankäyttötavasta. Maalaa uhkakuva ja hyökkää sitä vastaan niin saat ihmiset puolellesi. Onko mielisairaaloissa niin huono työpaikkailmapiiri että muunlaiset johtamistavat eivät toimi?

Salailu on osa ulkoisen uhkakuvan maalaamista, pelätään epäkohtien paljastumista vaikka jokainen kyllä huomaa että keisarilla ei ole vaatteita. Koston pelko saa alaisen vaikenemaan ja valehtelemaan. Kun aikansa elää valheessa niin siihen alkaa itsekin uskomaan. Tyrannilla on aina lakeijansa jotka hyötyvät tyranniasta.

Nuori alan opiskelija sattaa aluksi uskoa alan suureen hienoon tulevaisuuteen mutta kun huomaa että sitä ei tule, ollaan jo leipiinnytty arkitodellisuuteen tai sitten vaihdetaan alaa.

Onko niin että ala ei joko pysty tai halua ratkaista ongelmiaan? Edellyttäisikö ratkaisu liian suuria muutoksia? Takapajuiset diktatuurit sanovat olevansa ainut vaihtoehto ulkoista uhkaa vastaan. Kun se ulkoinen uhka käy toteen, diktatuurin asema lujittuu. Diktatuurin luhistuminen alkaa kun alaisilla alkaa silmät avautua.

Kakolasta vielä

Kakolan mentorien pehmeän jämäkällä otteella oli ratkaisevan tärkeä merkitys koko sarjan syntyyn. Onneksi mentoreilla on paljolti kokemusta kaiken maailman selittäjistä ja ovat olleet itsekin selittäjiä. Ei lopu koiralta kusi eikä venkuralta selitys.

Ei voi kuin ihailla mentoreita. Kerrankin järkeviä ja asiallisia ihmisiä jotka ovat vielä saaneet jotain aikaiseksikin. Myös pojat ansaitsevat kiitoksen. Vaatii paljon kanttia, varsinkin teini-ikäiseltä, tulla tv-kameran eteen tämänluontoisen asian kanssa.

Kokemuksesta nimittäin tiedän että yleensä toimittajat eivät käsittele näitä asioita. Jos toimittajaan ottaa yhteyttä ja tarjoaa jutunaihetta, toimittaja pyytää lähettämään aineistoa ja lupaa soittaa, mutta mitään soittoa ei tule. Palautetun materiaalin mukana seuraa jos jonkinmoista selitystä. Joskus toimittajat ovat rehellisiä ja sanovat pelokkaina että soita jollekin toiselle toimittajalle mutta soita yleisöpuhelimesta ja vaihteen kautta.

Harmillista että hyviä jutunaiheita olisi tyrkyllä vaikka pilvin pimein mutta silti näinkin kiistanalaisessa asiassa julkisuudessa kuuluu vain toisen osapuolen, viranomaisten ääni.

Toisaalta ei pidä vaatia toisia olemaan miinanpolkijoita vaan olla sitä itse. Muutoksen etujoukon on ymmärrettävä asemansa. Perässähiihtäjistä ei ole koskaan pulaa. Kaikki muutokset, suuretkin, ovat aina alkaneet pienen ihmisen omasta muutoksesta.

PS
Kiitokset toimittajille kun jättivät sarjasta pois rikoslehtimäisen makaabereilla yksityiskohdilla mässäilyn.

Kakola

Ylen tv2 aloitti 4.11.2010 uuden sarjan nimeltään Kakola.

Kahdeksanosaisessa sarjassa kuusi alaikäistä poikaa pannaan kalterien taa. Osallistuminen oli pojille vapaaehtoista. Ohjelmaesittelyn mukaan tavoitteena on saada heidät hylkäämään rikokset ja välttämään oikea vankila.

Sarja on herättänyt kritiikkiä. Akatemiatutkija Timo Harrikari ja valtiotieteen tohtori Elina Pekkarinen vaativat lauantaina 6.11.2010 Helsingin Sanomien mielipidesivuilla ohjelman esittämisen lopettamista. Iltalehti teki jutun aiheesta.

"Tutkijoiden mukaan ohjelma on epäeettinen, poikia leimaava ja lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen."

Vaikka kyse onkin tosi-tv-sarjasta, villakoiran ydin ei ole osallistujien julkisesta häpäisystä tehtävä viihde. Ensimmäisen jakson nähtyäni huomasin että poikia kohdellaan sarjassa asiallisesti. Vaikka Johtoryhmään kuuluu Olavi Sydänmaanlakka poikien rikollista käytöstä ei selitetä leimaavilla diagnooseilla. Mikä onkaan parempaa vastalääkettä leimaamiseen kuin se että pojat ovat tv-ruudussa elävinä ihmisinä, kun tavallisesti jokin "asiantuntija" selittää kuinka koko Suomen nuoriso voi pahoin, mitä muutakaan se on kuin yleistämistä ja leimaamista. Tosi-tv:n periaate on että katsojat voivat itse nähdä mistä on kyse, ilman että jokin "asiantuntija" suodattaa ja värittää tiedon.

"Harrikari katsoo, että Kakola on yksi esimerkki amerikkalaisen kriminaalipolitiikan tunkeutumisesta suomalaiseen lapsia ja nuoria koskevaan yhteiskuntapolitiikkaan; pelottelun käytännöt leviävät lastensuojelualueelle."

Lastensuojelualueelle? Kyse on rikosoikeudellisen vastuun (yli 15 vuotta) piiriin kuuluvista nuorukaisista, joilla on rikollinen ura alkamassa. Nuorimmat vangit Suomessa ovat 15-vuotiaita ja paljon sitä nuorempia löytyy sosiaalilaitoksista ja lastenpsykiatrisista laitoksista. Sarjan pojista neljä asuu nuorisokodissa ja yksi on hiljattain päässyt koulukodista. Sarjassahan vapaaehtoinen leikkivankila kesti vain yhdeksän päivää. Oikea vankilareissu kestää yleensä paljon pitempään. Laitosreissu taas on kestoltaan epämääräisen pitkä, usein koko lapsuuden kestävä. Sarjan tekijät eivät ole viranomaisia, joten heidän mahdollisuutensa uhkailuun ovat rajalliset, mutta lapsia laitoksiin laittavat taas ovat lastensuojeluviranomaisia, epäsuorat ja peitellyt uhkailut ovat heidän helmasyntinsä. Se että rikoksesta rangaistaan on hyvä. Rangaistuksen uhan tarkoitus on ehkäistä rikoksia. Vielä 1960-luvulla Suomessa sai hyvin herkästi melko pienestäkin rikoksesta pitkän tuomion. Vankimäärät olivat moninkertaiset.

"Tämmöisillä ohjelmilla ja tämmöisillä rangaistuksilla saatetaan vahvistaa rikollisen identiteetin leimaa."

Laitoshoidon keskeisimpiä tavoitteita on että "lapsi tulee tietoiseksi ongelmistaan". Mitä muutakaan se on kuin mielisairaus/rikollisuus/ongelmanuori identiteetin rakentamista. Päätös lapsen sijoittamisesta laitokseen tehdään pääsääntöisesti yhteistyössä koulun tai tarhan kanssa. Ennen ja jälkeen laitosreissun lapsi saa koulussa/tarhassa "ongelmiensa" (todellisten tai kuviteltujen) johdosta erikoiskohtelua, halusi sitä tai ei. Lapsen "ongelmasta" tulee akseli jonka ympärillä lapsen ja hänen ympärillä olevien ihmisten arki pyörii. Mitä muutakaan se on kuin leimaamista?

Oikeastaan sarja nettisivuineen osoittaa etteivät he olekaan vielä paatuneita rikollisia, vaikka laitosreissuista voisi muuta olettaa. Henkilögalleriassa mainitut rikoslistat ovat yllättävän lyhyet. Nekö ovat syynä huostaanottoon vai onko rikokset tehty huostaanoton jälkeen? Vai onko poikia huostaanotettu?

"Harrikari on huolissaan Kakolassakin näkyvässä rikollisuuden vastuuttamisesta yksilölle siten, että yhteiskuntapoliittiset rakenteet ja lapsiperheiden murentuva asema jäävät piiloon."

Kyllä normaalissa yhteiskunnassa yksilön itse pitää kantaa vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, ei yhteiskunta voi sitä yksilön puolesta tehdä. Mikäli yhteiskunta on täydessä vastuussa yksilöstä, on se myös kaiken vapauden loppu. Valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Ei siitä ole kovin kauaa kun lapsiperheet eivät saaneet yhteiskunnalta minkäänlaista tukea. Ei ole yhteiskunnan vika jos 15-vuotias varastaa keskikaljaa kaupasta, eihän sen ikäinen pitäisi olla alkoholin kanssa tekemisissä lainkaan.

Sarjassahan pojat eivät olleet tekemisissä oikeiden vankien kanssa. Laitoksessa taas monella asukilla on pitkäkin rikollinen ura takanaan. Samat ihmiset jotka vastustavat sarjaa, kannattavat lasten sijoittamista laitokseen. Ristiriitaista.